25.4.2012

Uutta kotiin

Eilen valmistui äidilleni syntymäpäivälahjaksi tarkoitettu matto.  Matto on virkattu Kangas-Aitan Juhannusruusu-maton ohjeella, mutta mukaillen paljon pienemmäksi.


Tämä matto tulee vessaan, joten halkaisija ei olisi voinut olla suurempi eikä toisaalta kudekaan olisi riittänyt pidempään. Tämä on juuri sellainen minulle sopiva käsityö. Sen virkkaa muutamassa illassa. Isommat työt tuppaa aina jäämään kesken. Tällaisia pieniä mattoja olen virkannut myös omaan vessaan mustana ja joululahjaksi veljen perheelle harmaana. Kudetta tähän meni noin kilon verran ja olen ostanut ontelokuteen torilta. Hinnat tuntuvat näissä vaihtelevan tosi paljon. Torilla kilohinta on ollut 8-10 euroa kilo ja lankakaupassa 17 euroa...




Tänään surautin ompelukoneella vielä pari isoa tyynyliinaa poikien huoneen lattiatyynyille. Kangas on Stripe by Eero Aarnio Eurokankaasta. Koko Eero Aarnion kangasmallisto on ihana. Niin raikkaita ja hauskoja. Mieli tekisi tehdä vielä jostain kankaasta iso kangastaulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...