29.6.2012

Ale, ale, ale

Torstaina pääsin livahtamaan yksikseni Skanssin alennusmyynteihin. En hirmuisesti tykkää ravata missään ahtaissa myymälöissä ihmispaljouden keskellä, mutta Skanssissa on yleensä aina väljää, varsinkin kun ajoittaa menonsa heti aamuun.

Sikäli erikoinen kerta, että en ostanut mitään pojille... Yleensä kun menen jotain ostamaan itselleni niin tulen poikien vaatteiden kanssa kotiin. Nyt vihdoin esikoinen tuntuu pysähtyneen johonkin vaatekokoon eikä mitään ihmeellisiä vaatetarpeita ollut ja kuopus perii kaiken isommalta eli ei ole juuri uusia vaatteita elinikänsä aikana tarvinnut tai saanut ;)

Olin jo etukäteen päättänyt, että pidän jäitä hatussa enkä sorru mihinkään "ihan kiva kun on halpa" vaatteeseen. Päivän "saalis" oli kohtuullinen. Ihanin löytö oli kuvassa oleva Peakin mekko/pitkä huppari. Tosi ohutta ja pehmeää kangasta. Täydellinen vetää esim. uinnin jälkeen päälle :)

Lisäksi vaatekaappi täydentyi kaksilla housuilla. Housujen ostaminen on tylsää kun mallista riippuen koko vaihtelee ja joko raahaat sovituskoppiin kaikki mahdolliset mallit ja koot tai sitten juokset hakemassa niitä lisää sovitusten välillä. Your Facen suorat mustat housut -70% alesta oli todellinen löytö.  Lisäksi löysin edullisesti ohuet tuulihousut, jotka ovat olleet hankintalistalla jo pitkään. Ja molemmat löytyivät ensisovittamalla..


Heräteostokset tulivatkin tällä kertaa kosmetiikkapuolelta... Enpä ole juuri niitäkään varastoja täydentänyt kotona ollessani. Päinvastoin olen siivonnut kaapista pois kaikki sellaiset mitä ei tule käytettyä. Nyt löytyi kynsilakkaa, luomiväriä, huultenrajauskynää...  Mukava välillä ostaa jotain ihan itselle :)



3 kommenttia:

  1. Hei,

    Googletin ja päädyin blogiisi. Olen harmitellut, etten vuosi sitten ostanut tuota Peakin hupparitunikaa, kun niitä oli myynnissä! Joten jos sattumoisin olisit kyllästynyt siihen ja jos se on kokoa M-L niin olisin kiinnostunut sen sinulta ostamaan :)

    t. Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Mari! Tää huppari on kyllä niin ihana, että en ole siitä luopumassa... Toivottavasti löydät jostain omasi :)

      Poista
  2. Eipä niitä enää löydy mistään.... :( Mutta ihmettelen, ettei ko. huppari ole valikoimassa koko ajan, luulisin, että sille olisi kysyntää! Jatkan etsintää :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...