20.6.2012

Pilkulliset saappaat

Paikallinen lastenvaateliike lopettaa toimintansa ja loppuunmyynti senkun kiihtyy. Näinä viimeisinä päivinä kaikki tuotteet olivat 5 euroa tai alle. Kävin tekemässä siellä muutamat löydöt. Ihanat pilkulliset saappaat molemmille pojille. Lisäksi vielä muutamia housuja ja paitoja.


Olen jälleen siivonnut lastenhuoneen vaatekaappeja. Tuntuu, että vaatteita jää pieneksi liukuhihnalta ja kodinhoitohuoneen nurkassa oleva myytävien vaatteiden pino senkun kasvaa.


Lastenvaatteet on meillä yksi tavallisten kierrätysjuttujen (lasi, paperi, pahvi jne) ohella parhaiten kierrätetty osa. Vaatteista ainakin puolet on hankittu / saatu käytettyinä ja kun ne meidän pojilta jäävät pieneksi niin ne lähtee serkkupojalle tai kirppiksen kautta uudelleen kiertoon.



Mulle lastenvaatteissa pääasia on mukavuus. Pystyy leikkimään ja painimaan eikä vaatteita tarvii kauheesti varoa. Tykkään, että värit mätsää ja on värikästä ja siistiä, mutta merkillä ei niin ole väliä. Merkilliset ja merkittömät kelpaa kunhan kestävät käyttöä ja ovat mukavia päällä. Uutena ostan lähinnä ulkoiluvaatteita ja kenkiä ja alennusmyynneistä sitten muutakin tarpeellista. 


Merkkejä joita itse uutena ostan eniten ovat Polarn o. Pyret, Benetton, Me&I, ja näitäkin ostan paljon myös käytettyinä. Näissä miellyttävät sekä värit ja materiaalit. Turun seudulla asuville vinkiksi, että Pikku Kengurun varastomyymälässä myydään vaihtuvia eriä Polarnin vaatteita puoleen hintaan. Kannattaa käydä kurkkaamassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...