Liikunnan iloa

Selässä ja vatsassa lihakset vähän muistuttaa itsestään parhaillaan, kävin eilen jumpassa niitä herättelemässä. Tiedättekös, olen pitkästä aikaa löytänyt jälleen liikunnan ilon. Vaikka mä olen koko ajan harrastanut liikuntaa niin jotenkin se on ollut jo pitkään sellaista rutiinilla puurtamista. Mutta nyt vihdoin se ilo on palannut. Ja voi että olen siitä onnellinen!

Mä olen liikkunut oikeastaan aina. Yläasteella ja lukiossa käytiin kimppakyydeillä jumpissa. Se oli sitä perusjumppien aikaa. Ensin vähän askelkuvioita, sitten lihaskuntoa ja lopuksi venytykset. Onkohan sellaisia jumppia enää olemassakaan? Sittemmin olen harrastanut liikuntaa eri kuntosaleilla ja erilaisissa jumpissa. Parhaimmillaan tuli käytyä tunneilla monta kertaa viikossa.

Sitten alkoi hässäkkävuodet. Ensin rakennettiin taloa, kuntosali vaihtui harkon kantamiseen ja raksasiivoukseen. Sen jälkeen vuorotellen raskaus, vauva, toinen raskaus, vauva... Vaikka liikunta kuului arkeen myös raskaus- ja vauva-aikana, se ilo hävisi jonnekin matkan varrella. Kävin salilla ja kävelyillä enemmänkin tavan kuin halun vuoksi. Ajatukset oli liikunnan aikana ihan jossain muualla kuin siellä. Pitääkö kaupasta tuoda jotain? Onkohan kotona kaikki hyvin? Itkeeköhän vauva? Pitäisiköhän vaatekaappi siivota jne. Liikkuessanikin olin puolittain kotona, kotiaskareissa...

Viime syksynä aloin käymään uudella kuntokeskuksella. Sh'bam vei multa jalat alta.  Joulun aikaan miehellä oli pidempi loma ja tuli mentyä tunneille useammin kuin kerran viikossa. Sh'bamia, zumbaa..ihanaa musiikkia ja rytmejä. Tunnin jälkeen hiki ja hyvä mieli.

Lopullinen muutos tapahtui kun menin kokeilemaan CX Worksia. Meinasin kuolla jo lämmittelybiisiin. (CX Works on puolentunnin tehopaketti, jossa keskitytään vain keskivartalon lihaksiin.) Ihan kamalaa ja samalla kamalan ihanaa. Seuraavana päivänä koko keskivartalo huusi apua ja kaikkia lihaksia särki. Ei se mitään, se on hyvä juttu, eniten otti päähän se, että sellaset täti-ihmiset pystyi tekemään siellä paljon enemmän kuin minä. Liikkeet vaikeimmilla tasoilla ja ilman taukoja. Siinä missä mä huilasin salin lattialla henkeä haukkoen. Ei naurattanut, ei... 

Mutta tätä mä olin kaivannut, itsensä haastamista. Siellä ei kertakaikkiaan pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seuraavaa liikettä. Nyt käyn CX Worksissä kerran viikossa. Jaksan jo paremmin ja huomaan lihaksissakin jotain kehittymistä, mutta vielä en pysty pistämään kampoihin niille tädeille. Mutta kyllä sekin päivä tulee... 

Yhtäkkiä huomaan oikein odottavani liikkumaan pääsyä. Aiemmin tuntui jo yhden jumpan sovittaminen viikko-ohjelmaan vaikealta, nyt aikaa löytyy useammallekin tunnille. Kotiasiat jää kotiin jumpan ajaksi ja nautin musiikista ja liikkeistä. Nautin!

Mutta nyt...viikkosiivoukset tehty, perjantaipitsat syöty, sohvan nurkkaan lehtiä lukemaan. Perjantaipuskan kuvien myötä 

Hauskaa viikonloppua!