10.4.2013

Minun vuoteni blogimaassa

Tasan vuosi sitten aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Tarkoituksena vallata itselle oma pieni nurkka, kokeilla voisiko tämä olla mun juttu...

Kirjoittamisesta olen tykännyt aina, mutta jännitti kyllä, onko mulla mitään sellaista sanottavaa, joka voisi kiinnostaa muitakin. Yllättäen tekstejä on vuoden aikana syntynyt lähes 230. Sitä en olisi ikinä uskonut tätä aloittaessani. Tavoitteena oli kirjoittaa pari kertaa viikossa, mutta tämä harrastus on vienyt minut mukanaan. Alkuun en oikein tiennyt mitä blogini tulisi pitämään sisällään, mutta nyt aiheet kulkevat ruuasta sisustukseen ja kierrätyksestä tuunaukseen. Vähän sitä sun tätä, minun näköiseni blogi. Eniten teitä ovat kiinnostaneet tekstit "My happy lights" (ihanat hyvänmielen valopalloni), "Itsetehdyt hampurilaiset" (herkullisia, kannattaa kokeilla) ja "jouluisia tunnelmia Adalmiinan helmestä".


Yhtenä tavoitteena oli myös oppia kuvaamaan paremmin. Arjessa kuvat usein keskittyivät lapsiin ja tarvitsin syyn ja motivaation kuvata muutenkin. On muuten tavoite toteutunut. Kamera ja kuvankäsittely ovat tulleet tutummaksi ja usein olen ihan suht tyytyväinenkin kuviini. Kuvaaminen on myös haastavin osa bloggaamista. Kirjoittaa voi pienissä osissa ja luonnostella moneenkin otteeseen. Kuvaamiseen täytyy kuitenkin keskittyä, miettiä kuvakulmia, usein myös vähän järjestellä nurkkia. Tähän ei aika aina tahdo riittää tai kuvausideat ovat lopussa. Samaa pöydänkulmaa kun ei viitsisi joka postaukseen laittaa. Myös kuvausassistentit aiheuttavan välillä harmaita hiuksia...

Jännityksellä luin vähän aikaa sitten ensimmäisiä postauksiani, ahdistaisikö, hävettäisikö? Ei, kyllä ne oli mua ne ensimmäiset tekstitkin. Tyyli tosin on vuoden varrella vähän hioutunut. Tämä on mulle oikeastaa vähän kuin päiväkirjan pitämistä. Vihkoon en ole kokeiluista huolimatta osannut kirjoittaa sellaista, mutta tällä tavalla se on ollut aika luontevaa. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että jonkunkin kerran on tullut mietittyä, että onko tässä mitään järkeä? Olen jo päättänytkin, että nyt tämä oli tässä. Muutaman päivän tauko saa kuitenkin mielen muuttumaan ja tässä ollaan edelleeen...

Ehdottomasti kivointa tässä on vuorovaikutteisuus. Jokainen kommentti ilahduttaa mieltä ja antaa motivaatiota jatkaa. Jätäthän merkin käynnistäsi...

4 kommenttia:

  1. Onnentoivotukset 1-vuotiaalle. Ja jopas olet siihen ikään mennessä saada paljon aikaiseksi. Itse aloitin blogin pitämisen viime marraskuussa, jolloin olin vielä vuorotteluvapailla ja silloin tuli postauksiakin tiuhempaan. Kun palailin töihin, hidastui tahti - ja tässä 1-2 postausta/viikko yritän pysytellä vastakin. Tämä puuha on vähän sellaista, että kun sille antaa pikkusormen, se vie helposti koko käden;)
    Aurinkoa sinun viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin syksyllä alkaa työt, joten saa nähdä miten sen jälkeen saan blogia pidettyä. Ajankäyttöä on silloin pakko vähän miettiä uudelleen :)

      Poista
  2. Onnea! :) Tiedän itsekin tuon tunteen: onko tässä mitään järkeä... Siis tavallaanhan kun ei oikeasti ole bloggaamisessa mitään ainakana kovin helposti muille selitettävää järkeä... Ja joskus tuntuu ettei aika tahdo riittää sitten millään. Ja saahan sitä joskus päättää että tämä oli tässä, ja olla vain kirjoittamatta sitten mitään :) Turhaan sitä blogissa välttämättä edes ilmoittaa, saati sulkee koko blogia, kun pääsee sitä sitten takaisinkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninnumaaria! Sen olen päättänyt, että jos tämä jossain kohtaa alkaa tuntua jotenkin velvollisuudelta tai pakkopullalta niin sit on siinä. Mutta tällä hetkellä ideoita ja ajatuksia on enemmän kuin ehtii tänne edes kirjoitella :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...