7.6.2013

Perjantaiburgerit

Viime perjantaina tehtiin jälleen kotona burgereita. Täytyy sanoa, että jos hyvän burgeriaterian haluaa niin ehdottomasti se kannattaa tehdä itse. Tällä kertaa vähän oiottiin mutkia enkä leiponut sämpylöitä itse ja ranskalaisetkin on pussista. Sen sijaan tällä kertaa harjoiteltiin majoneesin tekemistä itse. Ihan uusi juttu meille. Eka satsi meni viemäristä alas, kun tämä rouva hätähousu ei malttanut lukea ohjeita kunnolla. Mies tuli siihen antamaan ohjeita ja juuri ennenkuin saatiin perheriita aiheesta aikaiseksi niin meillä oli kunnon majoneesia kulhossa. Eikä ollut lopulta edes vaikeaa. Suosittelen kokeilemaan (mutta lue ensin ohjeet huolella!).


Burgerin pihvit tein tällä kertaa lapsille naudan paistijauhelihasta ja aikuisilla oli kunnon naudan ulkofileepihvit. Olen aina pitänyt jauhelihapihvien paistamista vaikeana. Aina ne hajoaa ja niistä tulee rumia. Näissä pihveissä ei ollut mukana mitään. Ei siis yhtään mitään jauhelihan lisäksi. Tein jauhelihasta pallukoita, jotka painelin mahdollisimman littanaksi. Sitten paisto nopeasti kuumalla pannulla. Valmiin pihvin päälle lisäsin vähän suolaa ja pippuria. Ja onnistui loistavasti. Eivät hajonneet ja makukin oli tosi hyvä. Tästä vinkistä saan kiittää lihakaupan myyjää, joka näin minua ohjeisti.


Näillä eväillä hyvää viikonloppua sinullekin!

2 kommenttia:

  1. No oi namskis! Kotona tehdyt burgerit on ihan parhautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Sanna! Vielä kun osaisi itse tehdä sellaisia höttösiä sämpylöitä niin sais ateriasta täydellisen...

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...