12.5.2014

Mitä tänään syötäisiin?

Yksi asia, jota inhoan ylitse muiden on perjantairuuhka ruokakaupassa. Yritän välttää sitä viimeiseen asti. Koko talven ajan minulla oli rutiinina käydä viikonlopun ruokaostoksilla jo torstai-iltana. Nyt viime viikkoina torstai-iltoihin on sattunut kaikenlaista, pääsiäisruuhkaa, vappua, omia menoja jne. ja olen pakostakin joutunut käymään kaupoissa ruuhka-aikaan. Voin kertoa, että en ole kovin hyväntuulinen tuolta reissulta kotiutuessa.



Viime viikonloppuna helpotusta kaupparumbaan toi Herkku ja Lahja Murenan Perjantaikassi. Olen tuosta pienestä sympaattisesta liikkeestä kirjoitellut aiemminkin. Liikkeessä myydään niin koriste- ja lahjatavaraa kuin lähi- ja luomuruokaa gourmet -herkkuja unohtamatta. Lisäksi aina loppuviikosta on saatavilla Perjantaikassi, joka sisältää tarvikkeet ja reseptin yhteen ateriaan. Olen näitä kasseja ostanut aiemminkin ja tykännyt aina. Reseptit ovat jääneet meille vakioruokalistalle.


Tällä kertaa kassissa oli raaka-aineet ja resepti spelttirisottoon parsalla ja lumikinkulla höystettynä. Risottohan on yksi meidän herkkuruuista, jota eri muodoissa usein tehdään. Spelttiriisiä en ole ennen kokeillut ja täytyy sanoa, että ensin vähän mietitytti mitähän tästä tulee. Itse tuskin olisin uskaltanut hyllystä pussia ostoskoriin laittaa. Lopputulos yllätti positiivisesti, spelttiriisi oli mielestäni maukkaampaa kuin ohratto, jota sitäkin olen täällä hehkuttanut riisin korvikkeena. Joten plussat tästäkin uudesta raaka-ainekokeilusta.


Speltin lisäksi risottoon tuli tuoreista yrteistä tehty mausteöljy, herkkusieniä, sipulia, parsaa ja lumikinkkua. Parmesaania tietenkään unohtamatta. Kassissa oli mukana kaikki raaka-aineet suolaa ja pippuria lukuunottamatta.

Kun raaka-aineet ovat hyviä niin ei lopputuloskaan voi olla huono. Ruoka maistui koko perheelle ja tämäkin resepti tulee jäämään käyttöön. Ateria oli myös todella reilu, sillä olemme nyt syöneet siitä koko perhe kaksi kertaa ja vielä saan siitä eväät töihinkin.



Jos haluat kokeilla perjantaikassia niin Herkku ja Lahja Murena antaa sinulle -10 % alennuksen kassista, kun ostaessasi mainitset, että olet lukenut tarjouksen blogistani. Tarjous on voimassa 12.6.2014 saakka.
Perjantaikassin sisällön löydät torstaisin Herkku ja Lahja Murenan kotisivuilta ja Facebookista. 

Postaus toteutettu yhteistyönä Herkku- ja Lahja Murenan kanssa. 

2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...