18.1.2015

Unelmien koti

Joka vuosi olen käynyt kansalaisopistossa kurssin tai pari, kokeillut uusia harrastuksia. Vuosien varrella on tullut kokeiltua keramiikkaa, huovutusta, sisustusta, kuvan käsittelyä, valokuvaamista, sushin tekoa, kasvisruokien valmistusta, eri liikuntalajeja, kielikursseja ja paljon muuta. Viime syksyn kurssikalenteri oli kuitenkin pettymys, ei mitään sellaista mitä olisin halunnut kokeilla...


Halu kokeilla jotain uutta kyti kuitenkin mielessä ja päädyin lopulta tutkimaan erilaisia verkokursseja. Linkkihyppelyiden tiimellyksessä päädyin Sandy Talarmon sivuille. Sieltä silmiini osui Unelmien koti -verkkokurssi. Palasin useamman kerran sivuille ja lopulta kliksuttelin sen ostoskoriin.

Sandy kuvaa kurssiaan seuraavasti:
Kurssin avulla luot kotiisi toimivan järjestyksen askel askeleelta omista lähtökohdistasi ja tavoitteistasi käsin. Etenet omaan tahtiisi.

Saat konkreettista ohjausta järjestämisen eri vaiheisiin, ja opit ymmärtämään järjestämiseen liittyviä teemoja syvällisemmin. Opit paljon lisää itsestäsi, sekä suhteestasi tavaroihin ja tilaan. 

Selkeys ylettyy laajemmallekin elämääsi. Monen kurssin käyneen elämässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia kurssin aikana ja sen jälkeen.



Sandy on ammattijärjestäjä, joten kurssi keskittyy pääasiassa järjestämiseen ja organisointiin. Asioita, joita rakastan. Minä olen aika tehokas tavaran kierrättäjä, joten hainkin kurssilta lähinnä selkeyttä muutamiin kotijuttuihin. Niin paljon kuin järjestämisestä ja selkeydestä pidänkin, on sen ylläpito välillä haastavaa. Tuohon tietysti vaikuttavat myös kaksi pientä iloista huliviliä, mutta en ole itsekään mikään malliesimerkki.



Kurssi alkoi syksyllä samoihin aikoihin kun meillä sairasteltiin. Mielenkiinnolla luin materiaalin, mutta mihinkään konkreettiseen ei energia kertakaikkiaan riittänyt. Nyt kuitenkin valon lisääntyessä energiaa tuntuu olevan riittämiin ja olenkin palannut kurssimateriaaleihin useita kertoja. Se on poikinut muutoksia kotiin sekä rutiineihin ja kasseittain tavaraa kirpputorille. Voin sanoa, että olen todella tyytyväinen kurssiin ja sen sisältöön. 

Totuuden nimissä on sanottava, että tällä kertaa kuvat edustavat ihannetilaa, jossa olohuone on silmänräpäyksen heti siivouksen jälkeen. Nyt olin sattumalta yksin kotona kuvien ottamisen aikaan eli kukaan ei levittänyt elämää ympäriinsä. Tällä hetkellä elämän merkit näkyvät jo  ;)

Leppoisaa sunnuntaipäivän jatkoa. Me jatkamme sunnuntain viettoa kohta elokuvissa Paddingtonin seikkailujen parissa.

PS. Kevään kurssikalenterista löytyi Tapas-kurssi. Sitä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Taas huokailen noita teidän ikkunanäkymiä, ihanat! Oot kyllä käynyt tosi paljon kursseilla. Mulla olis valokuvauskurssi listoilla..
    Hei blogissani sulle haaste! :)

    VastaaPoista
  2. Heippa ja hyvää loppu vuotta, niin kai voi tässä vaiheessa jo sanoa:)?

    Kiva kun taas kirjoittelet. Kurkkasin heti tunne Sandyn sivuille ja voi siellähän oli mielenkiintoisia juttuja. Kiitos siis linkistä!

    Minä aloitin syksyllä paikallisessa opistossa Ajatusten arkeologiaa - luovan kirjoittamisen kurssin. En ollutkaan moneen vuoteen ollut missään opiston kursseilla, mukavaa pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Hei! Kiva että olet pysynyt lukijana...
    Kuulostaapa mielenkiintoiselta tuo sinun kurssisi, jotain tuollaista haluaisin itsekin kokeilla...

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...