5.4.2015

Kuin ellun kanat


Viime päivät on täällä vietetty kuin kuvan kanat. Vatsa pinkeänä herkuista, jalat pystyssä nauttien. Kuin ellun kanat.

Hyvä ruoka kruunaa aina vapaat. Meillä on ollut jo useampana vuonna tapana paistaa pääsiäisenä peuranpaisti. Mieheni työkaverin kautta saadaan aina ostettua paisti tai pari pakkaseen. Useimmiten paistin kaveriksi on tehty uunijuureksia, mutta nyt mies halusi jotain uutta. Rosmariiniporkkanoiden lisäksi tein kroatialaisia perunoita pinaatilla. Oih, niistä tuli kaipuu aurinkoon pinjapuiden alle...
 

Lauantaiaamu aloitettiin aamu hotelliaamiaisella. Poikien toive. Pekonia, munakokkelia, croissantteja, hedelmiä. Kotihotelliaamiainen on melkeinpä parempi kuin oikea hotelliaamiainen. Pöytään voi kattaa juuri ne omasta mielestä parhaimmat herkut. Ei tarvitse jonotella tai hakea noutopöydästä, kun kaikki on käden ulottuvilla. Pieni miinus toki siitä, että itse täytyy hieman kokkailla :)

Vatsat täynnä otettiin suunta kohti Teijon kansallispuistoa. Lähdettiin kokeilemaan meille uutta reittiä Nenustannokkaan. Sopivan mittainen retki, jonka kruunasi näkymät yli Hamarijärven.

Retken päätteeksi poikkesimme vielä tutustumaan Mathildedalin kyläpanimoon. Pienen kylän oma olutpanimo perustettin vasta vähän aikaa sitten. Panimon kyljessä on pieni puoti, jossa myydään oluiden lisäksi samassa tilassa olevan leipomon leipää ja muutamia muita lähiseudun tuotteita. Tuollaiset pienet kyläpuodit ovat niin sympaattisia. Ilmeisesti monen muunkin mielestä, sillä jonoa oli ulos asti.  Itse en oluista perusta, mutta mieheni mielellään testaa pienpanimoiden tuotoksia. Ilmeisesti kokeilut olivat olleet positiivisia, koska pienestä puodista kannettiin kotiin useampi pullollinen tuliaisia.

Tänään nautitaan anopin herkuista eli jatketaan samaa kotoilua kuin tähänkin asti.  Mukavia pääsiäispyhien jatkoja!

1 kommentti:

  1. Kuulostaa täydelliseltä pääsiäisen vietolta! :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...