2.1.2016

Berliinin lomalla perheen kanssa



 

Mistäköhän se ajatus oikein lähti? Lähteä välipäiviksi Berliiniin? Vanhempieni alustavista, mutta karille karahtaneista suunnitelmista, matkablogeistä luetuista hehkutuksista, lyhyistä lennoista, jemmassa olevista lomapäivistä vai tarpeesta lähteä vaan jonnekin? Taisi olla kaikkien yhteisvaikutusta...

Metsästin alkuun halpolentoja Berliiniin, mutta sitten paloi hermo kaikkiin piilokustannuksiin ja napautin lennot ostoskoriin Finnairilta. Hintakin oli lopulta aikalailla sama. Lentoajat valittiin perheen pienimpien ehdoilla keskelle päivää. Lyhyen lentoajan (1h 45min) ansiosta ehdittiin saapumispäivänäkin vielä kaupungille kiertelemään.

Berliinissä oltiin matkustuspäivien lisäksi kolme täyttä päivää. Kolmessa päivässä ei koko Berliiniä nähdä, sillä kaupunki on yli kahdeksan kertaa Pariisin kokoinen. Koko aiheutti myös stressiä hotellin valinnan suhteen. Oli pakko miettiä etukäteen tarkkaan kohteet, jotka halutaan nähdä ja lähteä sitten haarukoimaan hotellia lähialueelta. Tarjontaa oli liikaakin, mutta lopulta löysin TripAdvisorin kautta hotellin, jota voin lämpimästi suositella lapsiperheille.

Novotel Suites Berlin City Potsdamer Platz sijaitsi sopivan kävelymatkan päässä monista suosituista kohteista. Aamiainen oli monipuolinen ja huoneet tilavia. Itseasiassa hotellin huone oli fiksuimpia näkemiäni. Ei kaunein, mutta toimivin. Huoneessa oli mm. erikseen WC ja kylpyhuone.  Kylpyhuoneessa vielä erikseen kylpyamme ja suihkunurkkaus. Huoneessa itsessään oli upotettu keittonurkkaus jääkaappeineen, mikroineen ja vedenkeittimineen. Kalusteet olivat näppärästi muunneltavia. Divaani muuttui toisen lapsen vuoteeksi ja toinen lisävuode vedettiin esiin parisängyn alta. Sinne se oli näppärästi työnnettävissä myös päivän ajaksi, jolloin lattiatilaa muutenkin tilavassa huoneessa oli ruhtinaallisesti. Pöydässä oli pyörät alla, joten sitä pystyi halutessaan helposti siirtämään. Lisäksi seinän sisältä tuli sermit, jolla huoneen olisi voinut jakaa kahtia. TV:n sai käännettyä mihin tahansa suuntaan, jopa niin että kylpyammeesta voi elokuvaa mukavasti katsella. Myös muita pikkuyksityiskohtia oli, jotka tekivät huoneesta vähän normaalia fiksumman. Hotelli kuuluu Accor hotelleihin eli liittymällä jäseneksi (ilmaista) voit vaihtaa keräämäsi pisteet Finnairin pisteiksi.

Muutaman päivän aikana ehdittiin hyvin nähdä ne kohteet mitä suunniteltiinkin. Lasten kanssa mentiin lasten tahtiin ja aikuisten lomalla olisi toki ehtinyt nähdä hurjan paljon enemmän nähtävyyksiä ja ehkä muutaman lego-osaston vähemmän. Hirmu reippaita pienet matkailijamme kuitenkin olivat. Jaksoivat kävellä pitkiäkin matkoja ja narisematta katselivat muutakin kuin kauppojen leluosastoja. Tärkeintä lasten kanssa matkustaessa onkin tankkaus ja lepo. Itse harppoisin mielelläni aamusta iltaan paikasta seuraavaan, mutta pienten lasten kanssa toimivin ratkaisu on pitää keskellä päivää siesta. Pari tuntia hotellilla lepoa ja taas jaksaa lähteä uusiin kohteisiin.

Loma oli onnistunut ja Berliini mielenkiintoinen kaupunki. Jotta tämä ei taas veny kilometrin mittaiseksi, kirjoittelen kaikesta näkemästämme omana postauksenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...