13.5.2016

Kesän tuntua



 
Viimeksi uhosin, että arki alkaa helpottamaan ja mieli kevenemään, mutta taisin olla liian optimistinen. Pientä helpotusta työpaineissa on toki jo havaittavissa, mutta kaiken kevään stressaamisen jälkeen väsymys on nyt iskenyt kunnolla. Viime viikonloppukin meni migreenistä kärsien. Tiedättehän sellaisen ärsyttävän pienen säryn, joka takoo ohimoilla ja tekee ajatukset tahmeiksi. Laitan senkin stressinpurun piikkiin.

Onneksi ensimmäinen lomaviikko pilkottaa jo nurkan takana. Tuntuu itseasiassa siltä kuin kesä olisi jo alkanut, kun ilmat näin hellivät. Pikkuhiljaa alkaa pihaltakin löytyä jo kukkivia. Valitettavasti vaan näyttää siltä, että vähäluminen talvi on kurittanut kukkapenkkiäni ja tänä kesänä kukkivia on viime kesää vähemmän.


Pakko tähän loppuun lisätä hellyyttävä kuva tällaisista pikkuisista karvapalleroista. Naapurin pihamaalla asustelee pöllö, jonka poikaset rengastettiin viikko sitten. Siellä oltiin koko naapuruston voimin ihastelemassa pikkuisia. Nyt samaiset kaverit harjoittelevat lentämistä ja kököttävät pihapuitten oksilla.

2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita luontokuvia kaikki, mutta erityisesti nuo pöllöt! Miten suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekin... Oli aika ainutlaatuista saada nähdä nämä pikkukaverit näin läheltä.

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...