28.2.2014

Hei, hei helmikuu

Helmikuu on minulle usein vuoden hankalin kuukausi. Kevätväsymys iskee pahiten juuri silloin ja kesä tuntuu olevan vielä niin kaukana. Kuvittelin jo, että tänä vuonna aikainen kevät pitäisi mielen virkeänä, mutta tällä viikolla se viimein kosahti. Koko viikko on ollut yhtä takkuamista, ei huvita, ei jaksa, ei viitsi. Aamuherätykset yhtä tuskaa ja kroppakin on ihan jumissa. 


Onneksi kaiken väsymyksen keskellä pilkahtaa myös hyviä hetkiä. Eilen saimme niin paljon iloisia uutisia, että pää oli ihan pyörällä koko illan. Niiden voimalla on rämmitty läpi perjantaipäivä. Nyt villasukat jalkaan ja perjantaipizzan kimppuun.

Hei, hei helmikuu, sinua ei tule ikävä!

21.2.2014

DIY: Tarjotintuunaus

Nyt lomalla sormia oikein syyhysi käydä käsiksi johonkin tuunausprojektiin. Tein kirppiksellekin metsästysretken, jotta olisin löytänyt jonkun sopivan kohteen. Mutta ei, silmiin ei osunut mitään projektiksi sopivaa, eikä kyllä mitään muutakaan kiinnostavaa.


Joskus on kuitenkin turha lähteä merta edemmäs kalaan, sillä samana iltapäivänä kaivelin autotallista lasten polkupyöriä esiin ja sieltä kierähti vastaan puinen iso tarjotin. Lahjaksi saatu, mutta vaille käyttöä jäänyt yksilö. Ei mikään kaunokainen ja siksi pikkuhiljaa kaivautunut autotallin uumeniin aina vaan syvemmälle ja syvemmälle.



Nyt tarjottimen nähdessäni tiesin, että siinä oli hakemani kohde. Näin heti silmissäni sen uuden kuosin. Muutama kerros valkoista maalia pintaan ja pohjalle jo aiemmin hankkimaani marmorikontaktimuovia. Mycket bättre, sanoisin.



Nyt on siirrettävä kotikatsomon puolelle jännittämään Suomen peliä. Viikonloppuja!

20.2.2014

Lomafiiliksissä

Hei, me ollaan lomalla! Hiihdosta ei voi tällä lomalla edes puhua, polkupyörät kaivettiin autotallin uumenista pihalle ajoharjoituksia varten. Mitään sen kummempia lomasuunnitelmia meillä ei ole ollut, ollaan vaan nautittu hitaista aamuista ja päivän aikana mietitty mikä olisi sopiva aktiviteetti siihen hetkeen.

Ollaan käyty elokuvissa, isovanhemmilla, isoisovanhemmilla ja luistelemassa. Nähty ystäviä, pelattu korttia, tehty ruokaa ajan kanssa, katsottu olympialaisia ja ihan vaan olla möllötelty. Minulle tyypillinen lomastressikin on loistanut poissaolollaan. Usein nimittäin minulle tulee lomalla sellainen olo, että nyt pitää tehdä sitä ja pitää tehdä tätä kun aikaa kerran on. Ja jos sitten suunnitelmat eivät pidäkään, niin tuloksena on ihan järjetön levottomuuden tunne. Nyt mielikin on ollut rento.

Maanantaina treffattiin pitkästä aikaa ystäväperhettä, jonka kanssa nähdään säännöllisen epäsäännöllisesti pari kertaa vuodessa. Mutta silloin kun nähdään, vietetäänkin sitten koko päivä yhdessä. Juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. Vieraamme saapuivat sopivasti lounasaikaan, joten padat ja pannut olivat kuumana heti aamusta alkaen. Tällä kertaa saatiin mieheni työkaverilta sopivankokoinen peuranpaisti, joka tarjoiltiin uunijuuresten kanssa. Hyvää itsestään valmistuvaa ruokaa, joten kokkikin pääsi mukavasti seurustelemaan vieraiden kanssa.



Uunijuureksiin olen napannut Pipsan keittiössä -kirjasta hyvän vinkin. Puristan sekaan 1-2 luomusitruunan mehun, joka antaa juuri sopivasti raikkautta makuun. Sitruunamehun lisäksi sekaan menee oliiviöljyä, hunajaa, timjamia ja suolaa. Juureksista meidän suosikkikombo on peruna, bataatti, punajuuri, lanttu, porkkana ja sipuli.


Tänään uunissa onkin sitten muhinut joulukinkku. Todellakin muhinut, en voinut ymmärtää, että sen paistaminen kestää, kestää ja kestää... Onneksi ei ole joulu, sillä tämä kinkku olisi tällä ajoituksella valmistunut jälkiruuaksi.

16.2.2014

Vaaleanpunaista hattaraa

Kulunut viikko on ollut oikeaa vaaleanpunaista hattaraa. Ei pelkästään ystävänpäivän takia, vaan peräti kaksi ystävääni on saanut pienet prinsessansa tällä viikolla. Aah, nuo pienet ihmeet ovat niin ihania, millähän sitä pystyy vauvakuumeen välttämään...



Toista prinsessaa kävin jo eilen tapaamassa. Tosin hän ei viitsinyt vieraita varten kauneusuniaan keskeyttää. Mutta voi, miten pieneltä hän näyttikään. Niin äkkiä sen unohtaa, pienen vauvan koon.

Meidän pienet eivät nuhaneninä vielä päässeet prinsessaa tapaamaan, mutta kuopus kattoi kuitenkin päivällispöytään varmuuden vuoksi pizzalautasen myös vauvalle. Taitaa kuitenkin tovi mennä ennenkuin saamme hänet ruokavieraaksi.



Näistä vaaleanpunaisista tunnelmista on hyvä jatkaa kohti rentoa lomaviikkoa. Ei sen suurempia suunnitelmia, nukutaan pitkään ja ollaan vaan. Tosin poikien sisäinen kello vaatisi pientä säätöä. Tänään aamulla jo ennen seitsemää esikoinen halusi lähteä aamupuuhiin. Äiti taas olisi ollut hyvinkin jo lomamoodissa...

14.2.2014

Hyvää ystävänpäivää!

Kuva: pinterest

Tämä kuva herätti lämpimiä ajatuksia ystävyydestä. Samanlaisia kaverikuvia haluan ottaa parhaiden ystävieni kanssa joskus neljänkymmenen vuoden kuluttua. 

Hyvää ystävänpäivää!

10.2.2014

Vaahtokarkki-suklaa töhäys

Taidettiin ottaa pieni varaslähtö ystävänpäivään, sillä meitä on ilahdutettu eilen ja tänään niin pienillä kuin isommillakin vierailla.

Vieraat mahdollistavat aina pienen herkuttelun. Tällä kertaa maun määräsi kaapista löytynyt vaahtokarkkilevite. Ostettu joskus jotain reseptiä varten, jota en enää sitten löytänytkään mistään. Mitä tehdä vaahtokarkkilevitteestä, kun ei edes tiedä mitä se oikeastaan on? Nopea googlailukaan ei antanut juuri ideoita. Kinuskikissan sivuilta löysin yhden whoopiesien täytteeksi tarkoitetun ohjeen. Whoopieseja en jaksanut alkaa väkertää, joten helpommaksi vaihtoehdoksi valikoitui lempparisuklaakakkupohjani. Tein sen pellille, jaoin kahtia, täyte väliin ja suklaa päälle.


Joku ihme pyrkimys tuolla täytteellä oli kyllä päästä pois kakun keskeltä. Täytteestä tuli muuten Kinuskikissan ohjeen mukaan tehtynä niin äklömakeaa, että puristin mukaan puolikkaan sitruunan mehun. Se toi pientä kirpeyttä kaiken tämän makeuden keskelle. Tämä kakkupohja toimii niin mokkaruutujen pohjana kuin suklaakakkuna vuokaan tehtynä.

Suklaakakku

2 munaa
2 dl sokeria
1 dl maitoa
3-4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaota
2 tl leivinjauhoja
2 tl vaniliinisokeria
150g voita

kuorrutus
250 g tomusokeria
4 rkl sulatettua voita
4 rkl kylmää kahvia
1 rkl kaakaota

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää maidon kanssa vuorotellen munavaahtoon. Lisää lopuksi rasva.  Kaada taikina pellille tai vuokaan. Paista 225 asteessa n. 20 min.

Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Levitä jäähtyneen kakun päälle. Tämän kakun päälle tein vain puolikkaan annoksen kuorrutetta. 


Ja tämä viimeinen kakunpala.... tuli niin tarpeeseen päivän kauppareissun jälkeen. Kaatuneiden ostoskärryjen ja rikkoontuneiden munarasioiden jälkeen oli pakko saada jotain tasapainottavaa...

8.2.2014

Oranssia piristystä

Tätä lauantaita olen odottanut. Ei mitään ohjelmaa ja saan koko päivän..... siivota!

Säätiedotuskin lupasi sopivasti sadesäätä, joten hyvällä omalla tunnolla voi koko päivän kulkea imuri ja pölyhuiska kädessä ja järjestellä paikkoja. Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olen viimeksi puunannut oikein kunnolla. Siis onhan meillä siivottu, mutta nyt oli tarvetta vähän perusteellisemmalle operaatiolle. Samalla laitoin pois joitain talvisempia sisustusjuttuja, kevättähän tässä jo elellään.


Kävin jo etukäteen aamulla hakemassa palkkioksi tulppaaneja. Lähi-Siwan valikoima ei päätä huimannut, joten ostin pari nippua oransseja tulppaaneja. Ei ihan lempivärini, mutta aika pirtsakkahan tuo kimppu on.


Meillä on nyt pari päivää taisteltu flunssaa vastaan. Kuopuksella on nenä valunut jo pari päivää ja ollaan kaikki tankattu vitamiineja oikein kunnolla. Nyt alkaa näyttää, että ollaan voiton puolella. Minulla vielä joku kaktus yrittää saada sijaa kurkussa, mutta toivottavasti sekin tukahtuu alkuunsa. Huomenna olisi nimittäin kivaa ohjelmaa tiedossa. Saadaan odotettuja vieraita ja heidän kanssaan lähden vielä vielä Cheekkiä kuuntelemaan.


Nyt nostan jalat pöydälle ja nautiskelen kätteni jäljestä. Legot tosin näyttävät jo vallanneen osan lattiatilasta takaisin itselleen. Tuntuu kuin ne lisääntyisivät itsekseen...

Pirtsakkaa viikonloppua!

6.2.2014

Hyvää oloa astangajoogasta

Tällainen kirjoitus pitäisi varmaankin aloittaa kuvailulla miten joka aamu herään virkeänä kello viisi suorittamaan joogan asanoita ja aurinkotervehdysten myötä lähes leijun koko loppupäivän notkeana kuin vieteriukko. Se on kuitenkin niin kaukana tästä todellisuudesta, että pidetään tämä enemmän tällaisen kankean normiPirkon kokemuksena astangasta.

Ensimmäiset kosketukseni astangajoogaan ovat kymmenen vuoden takaa. Kansalaisopistossa oli alkeiskurssi, jossa suuressa kylmässä salissa kokoonnutiin kerran viikossa. Innostuin ja kävin kursseilla niin pitkään kun niitä järjestettiin. Lisäoppia kävin hakemassa Turun astangajoogan järjestämällä viikonloppukurssilla. Elämä kuitenkin vei ja raksan ja lasten myötä tuli harrastukseen luova 6 vuoden tauko.

Koko tauon ajan minulle oli selvää, että haluan aloittaa joogan uudelleen, mutta aina oli "jotain" miksi aloittaminen siirtyi ja siirtyi. Viimein syksyllä otin härkää sarvista ja ilmoittauduin Salon joogakeskuksen tunneille. Se oli yksi viime syksyn parhaista päätöksistäni (sen otsatukan leikkaamisen lisäksi).


Joogasta tulee ensimmäisenä mieleen lotusasento, rentoutuminen ja meditointi. Hidasta ja harrasta, rauhallista. Astangajooga on sitäkin, mutta paljon, paljon fyysisempää kuin alkuun osasin ajatellakaan. Hiki puskee jo lämmittelyliikesarjojen aikana. Tunnilla saa tehdä töitä oikein kunnolla. Liikkeet ovat kokonaisvaltaisia ja kroppa pitäisi hallita päästä varpaisiin.

Tunti voi olla hyvinkin mielenkiintoinen kokemus ensikertalaiselle. Tunnilla ei ole musiikkia ja liikkeet tehdään oman hengityksen tahtiin. Joogahengitys, ujjayi, on voimakasta ja aikamoista puhinaa, kun sen osaa tehdä oikein. Minulla siinä on vielä tekemistä, välillä on hyvä että yleensä muistan hengittää. Hengityksen mukaan liikkeet 'liukuvat' asanasta (asennosta) seuraavaan. Oman osaamisensa ja notkeutensa mukaan voi liikkeistä valita oman versionsa. Aloittelijalla esim. käsien asennot ja paikat ovat helpommat kuin edistyneillä joogaajilla. On mahtava fiilis päästä jossain asanassa pidemmälle ja 'seuraavalle tasolle'.


Harjoitus vaatii keskittymistä. Syksyllä aloittaessani ihmettelin alkuun miten en saanutkaan joogasta samaa hyvää oloa kuin aiemmin. Olin kankea ja liikkeet vähän ruosteessa, mutta ne eivät olleet syynä vaan se, että en osannut keskittyä. Ajatus harhaili ja mietin tunnilla milloin kauppalistaa, milloin seuraavaa työpäivää. Kun aloin keskittyä harjoitukseen paremmin, palasi myös hyvänolon tunne. Oivallus, tästähän tässä olikin kyse, ei pelkästään kehon vaan myös mielen hallintaa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jooga on hyväksi keholleni. Rautakankikin alkaa taipua kun tarpeeksi venyttää ja se hyvä olo tunnin jälkeen on todella motivoiva. Ihan konkreettisena esimerkkinä, en ennen joogaa saanut sormia maahan eteenpäin taivuttamalla, nyt menee jo melkein koko kämmen. Ja tosiaan, joogaan sen yhden kerran viikossa. Ei voi olla kropalle huonoa, että liikkuvuus ja oman kehon tuntemus lisääntyy. Plussaa on myös se, että lähes kaikesta vihoittelevat polveni eivät tykkää huonoa joogasta. Sitä pelkäsin syksyllä eniten...

Kuvassa solmussa joogaopettajani Heli Sarparanta. Asana on garbha pindasana.

Yksi asia mikä astangajoogassa erityisesti kiehtoo, on liikkeiden jatkuva hiominen. Aina voi parantaa. Säätää käsien asentoa, vartalon linjaa, katseen suuntaa jne. Kun venyvyys paranee, asanat saavat uusia ulottuvuuksia ja niitä voi tehdä uusilla vaikeammilla tasoilla. Siihen lisätään vielä hengitys ja lihaslukot, niin treenattavaa riittää kyllä pitkiksi ajoiksi.

Joogaan ei tarvita muuta kuin joogamatto, joten sitä olisi helppo harjoittaa kotonakin. Kaiken hyödynhän lajista saisi irti vasta kun harjoituksia tekisi useammin kuin kerran viikossa. Kuinkahan monta kertaa olen tehnyt päätöksen, että nyt alan tehdä ainakin aurinkotervehdykset muutaman kerran viikossa kotona. Yhtä monta kertaa olen jättänyt tekemättä. Tarvitsen sen piiskauksen, että joku sanoo, että nyt teet etkä mutise...

Laji sopii kaikille. Meidän tunnilla on niin miehiä kuin naisiakin, kankeita ja notkeita, nuoria ja vanhoja. Suosittelen kokeilemaan. Sopii myös rautakangille ;)

Kiitokset Helille kuvaamisesta!


1.2.2014

Leppoisa lauantai

Tämä lauantai on mennyt varsin leppoisissa merkeissä. Lapset lähtivät isovanhempien kanssa jo aamulla Helsinkiin Disney on ice -showhun ja me vietimme miehen kanssa hitaan aamun keskenämme. Koska ohjelmassa ei ollut mitään erityistä, ajelimme Turkuun vähän shoppailemaan ja syömään.


Tällaisilla reissuilla tehdään aina ensin "eriytetty" ohjelma eli kumpikin kiertää rauhassa omia suosikkikauppojaan. Siinä ajassa kun mies ehti käydä puolet Turun liikkeistä, minä sain vaivoin kierrettyä Stockmannin naistenosaston. Tein muutamia kivoja löytöjä viimeisistä alerekeistä ja hankin myös jo kauan kaipaamani uudet treenikamppeet. Sen jälkeen lounas ja vielä muutamat yhteiset ostospaikat. Tällä kertaa poikkesimme yhdessä Kauppahalliin, jossa on ihania pieniä erikoisliikkeitä. Suuntana tällä kertaa oli hallin tee ja mausteliike. Sen antimista lisää joskus myöhemmin. Lisäksi yhdessä piipahdetaan yleensä aina Stockmannin kodinosastolla katsastamassa uutuuksia.


Syömässä kävimme thai-ravintolassa Aurakadulla. Yleensä ollaan käyty Kauppiaskadun pienessä Baan Thaissa, jossa on edullinen ja todella maistuva ruoka. Nyt olimme itseasiassa matkalla Aurakadulla olevaan Hiileen, kun päätimmekin poiketa tähän Tamarin -ravintolaan. Kivannäköinen ravintoja ja ruokakin oli ihan hyvää, mutta jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. Tarjoilu oli vähän hidasta ja ruuasta puuttui jokin viimeinen silaus. Pikkuinen Baan Thai vie voiton, vaikka selvästi vaatimattomampi paikka onkin.


Kuvissa vielä viimeiset amarylliksen kukat. Tämä yksi päätti kasvaa pituutta ensin metrin verran ja vasta sitten aloittaa kukinnan. Päätyi sitten maljakkoon. Kuvat on viime viikolta, jolloin keli oli kirkas. Nyt taivas on pilvessä ja amarylliskin käynyt kierimässä kerran lattialla...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...