16.3.2015

Suupielet ylöspäin

Eilinen päivä oli ihan huippu. Täynnä kaikkea kivaa aamusta iltaan. Kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko oikein kruunasi päivän. Aamulla noukin ystäväni kyytiin ja suuntasimme kohti Naantalia ja Supertreenejä. Tuo tapahtuma on mun kevään merkkini. Ystäväni kanssa laskeskeltiin, että ekan kerran ollaan tuolla taidettu olla 12-13 vuotta sitten. Väliin on jäänyt vain pari lasten vauvavuotta. Eikä tapahtuma taaskaan pettänyt. Hyvää fiilistä, hikistä menoa, huiput ohjaajat ja päälle vielä runsaat tuotekassit.


Me aloitimme päivän rennolla kuubalaisella salsalla. Ramon Silverio todellakin laittoi lanteet liikkeelle. Letkeää musiikkia ja helpot liikesarjat, ihana aamunaloitus. Seuraavana suuntasin MFC -tunnille. Mulla on perinne, että joka vuosi kokeilen jotain uutta lajia. Välillä on löydetty hittejä, välillä menty hutiin ja kunnolla. MFC meni hittipuolelle.

MFC on painopalloharjoittelua, jota kuvattiin näin " Ammattilaisten tehokkaiksi toteamat moniulotteiset harjoitusliikkeet aktivoivat yhtä aikaa monet lihasryhmät ja nivelet." Harjoitukset voi tehdä yksin tai pareittain, nyt teimme pareittain. Se olikin virkistävää vaihtelua muihin tunteihin verrattuna. Hiki tuli ja harjoitus tuntui tehokkaalta vaikka liikkeet olivatkin yksinkertaisia. Tätä voisin kokeilla joskus uudelleenkin.


Lounaan jälkeen loput energiat tiristettiin ulos LessMillsin Bodycombat ja Sh´bam tunneilla. Kimmo Jukurin vetämä Sh´bam on ihan huippu, ollut jo monena vuotena mun suosikki. Tunnilla on niin hyvä ja positiivinen energia. Päivän päätteeksi kokeilin vielä Rumbitaa, mutta se ei sitten ollut lainkaan mun juttuni vaan poistuin kesken kaiken takavasemmalle.

Varsinaista liikunnan  iloa koko päivä. En itseasiassa ole moneen, moneen aikaan ollut ryhmäliikuntatunneilla, sillä olen ollut niin innostunut kotitreeneistä. Nyt sain taas kipinää lähteä kokeilemaan muitakin tunteja.


Sokerina pohjalla oli vielä illan musiikkipläjäys. Kotona ehdin vain nopeasti suihkuun ja syömään, sillä illaksi meillä oli poikien kanssa liput Elastisen keikalle. Paikallisessa liikuntahallissa oli tunnelma katossa, kun Ela räppäsi hitin toisensa perään. Mun treenisaldokin kasvoi vielä kunnon käsitreenillä, kun vuorotellen heijasin kumpaakin poikaa ylös katsomaan illan tähteä. Keikka oli ihan huippu ja suupielet todellakin ylöspäin kotiinpäin ajaessa.

2 kommenttia:

  1. Kimmo Jukuri on niin mahtava! Vetää mun salilla Helsingin Esportilla, ja oli pitkä aika jolloin en koskaan missannut Kimmon maanantai-sh'bameja mutta nyt ne on jotenkin jäänyt - miksi ihmeessä!? Täytyykin mennä taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ryhmäliikuntatunnit jääneet talven aikana kokonaan pois. Kotona olen kyllä treenannut ahkerasti, mutta nyt pitäisi taas aktivoitua muiden tuntien kanssa!

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...