17.9.2014

Spiderman party

Meillä on tapana, että lapset saavat toivoa synttäreilleen jonkin teeman. Teeman, jota äiti yrittää sitten parhaansa mukaan toteuttaa. On ollut supermiestä, merirosvoja, jalkapalloa jne. Tänä vuonna esikoisen toive oli spidermanjuhlat.


Juhlien somisteeksi tein ihan villalangasta kattolamppujen väliin ison verkon, johon tulostin spidermanin kuvan. Lautaset ja servetit oli myös hankittu teemaan sopivaksi. Koska esikoinen ei ole täytekakun ystävä, sain idean tehdä hämiskakun juustokakkuna. Kinuskikissan mansikkajuustokakku sai päälleen mansikkahyytelön, johon sitten taiteilin suklaalla verkon. Tällä kertaa tosin ulkonäkö voitti maun, sillä kakku jäi maultaan aika pliisuksi.

Aina visio ja toteutus eivät kohtaa, eivät läheskään... Pinterestistä nappasin idean tehdä hämiscakepopseja. Punainen kuorrutus ja päälle seittikuvio. Tulee upeita! Taikinamassa onnistuikin ja oli todella hyvää, mutta mutta... unohdin etten edelliselläkään kerralla saanut kuorutusta onnistumaan. Enkä saanut nytkään. Ensin suklaa leikkasi, sitten päällys tuli liian paksuksi, lopulta tikkari valui epämääräisenä kasana pitkin tikkua. Lopputulos oli sitten alkuperäistä visiota huomattavasti köyhempi, mutta maku ainakin oli kohdillaan ja popsit hävisivät lautaselta nopeasti.



Lapsille suolaisena tarjottavana olivat pakasteriisipiirakat. Näiden olen todennut katoavan lautaselta nopeasti. Jollet vielä tiennyt, niin piirakat kannattaa paistamisen jälkeen käyttää nopeasti astiassa, jossa on maitoa ja margariinia sekaisin. Nopea dippaus sinne ja sen jälkeen pyyhkeen alle. Pehmentää piirakan pintaa ja tuo lisää makua. Myös munavoihin on tarjolla niksipirkkavinkki. Kananmunan saa helposti ja siististi pilkottua kun ensin viipaloi munan leikkurilla toiseen suuntaan ja sitten kääntää munan pystysuoraan ja leikkaa uudelleen. Tulee niin tasaista kuutiota että....


Aikuisempaan makuun tein Hellapoliisin kebab-piirakkaa, johon tosin vauhdissa vaihdoin pohjan reseptin Kinuskikissan poropiirakan hyväksi havaittuun pohjaan.  Maukas piirakka, jotta varmasti tulen tekemään toistekin. Suosittelen myös tuota poropiirakkaa, sitä tein sukulaissynttäreille suolaiseksi palaksi.

Sunnuntain juhlat juhlittiin vakioporukalla. Mukana menossa yhdeksän lasta ja kahdeksan aikuista. Tällä porukalla juhlimiset aloitettiin kun vauvat kaikille samana vuonna syntyivät. Nyt nuo vauvat ovat jo reippaita eskarilaisia ja juhliin on ilmestynyt mukaan liuta pikkusisaruksiakin. Kaikenkaikkiaan onnistuneet juhlat. Seuraavat synttärit mennäänkin sitten kuulemma kuopuksen toiveen mukaisesti sirkusteemalla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...