3.3.2014

Erilainen aamu

Tänään nukuin pitkään, söin aamiaisen rauhassa hiljaisuudessa. Aamupäivän olen puuhaillut kotihommia, saanut aikaiseksi enemmän kuin joskus koko viikon aikana. Kyllä, olen kotona yksin.


Pojat lähtivät eilen yökylään mummilaan. Eilen nautittiinkin mieheni kanssa kahdenkeskisestä ajasta. Tehtiin pitkä kävelylenkki, luettiin ja katsottiin elokuvaa kerralla alusta loppuun niin, että äänet saivat kerrankin kuulua.

Tarvitsen aika-ajoin aikaa ihan vain itselleni. Yksin asuessa saatoin pistää päiväksi puhelimen kiinni ja nauttia vaan hiljaisuudesta. Lapsiperheen arjessa näiden yksinäisten hetkien löytäminen on aika lailla haastavampaa. Nappaan tuon ajan itselleni usein kävelylenkillä, jossa annan ajatuksien vaeltaa vapaasti. Mutta täytyy sanoa, että onpa ihanaa joskus olla näin useamman tunnin ajan kotonakin omissa oloissaan.


Vielä ajattelin lounastaa rauhassa lehtiä lukien ja sen jälkeen hakea nuo kultaiset pikkuhäiriköt takaisin kotiin. Rajansa sillä yksinolollakin...

2 kommenttia:

  1. Mä olisin niin tuollaisen aamun tarpeessa, huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saa niin paljon enemmän aikaiseksi, kun kukaan ei ole koko aikaa keskeyttämässä. Mulla ainakin aina ajatus katkeaa ja sitten jää puolet suunnitelluista jutuista tekemättä...

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...