17.3.2014

Supertreenit

Auringon lisäksi varma merkki keväästä on Naantalin Supertreenit. Reilun kymmenen vuoden aikana olen tainnut jättää treenit väliin ainoastaan raskauden ja imetyksen takia muutamana vuotena. Yksi mun lempparitapahtumia vuodessa, jonka ohjelmaa aina vuoden vaihteen jälkeen alkaa jo odottaa.

Supertreenit on Turun Urheiluliiton järjestämä hyvän olon tapahtuma. Treenit järjestetään Naantalin kylpylässä ja kylpylän välittömässä läheisyydessä olevassa Maijamäen liikuntahallissa. Pääpaino tapahtumassa on jumpilla, mutta lisäksi tarjolla on niin luentoja kuin hyvinvointipalveluitakin. Tänä vuonna tarjolla oli tunteja yli 60 erilaisesta jumpasta. Luentojakin oli parisenkymmentä. Onneksi ohjelma tulee aina ajoissa, sillä valinta on todella vaikeaa.

Käytännössä homma toimii niin, että Maijamäen liikuntahallin isossa salissa meneviin jumppiin mahtuvat mukaan kaikki paikkaa varaamatta. Ahdasta toki on, mutta myös tunnelma on katossa. Näiden jumppien lisäski lisäksi voi varata paikan kahdelle muulle tunnille, joita järjestetään pienemmissä saleissa. Varausvaiheessa nopeat syövät hitaat eli paikat jaetaan siinä järjestyksessä kun ilmoittautumisia tulee. Itse tapahtumassa on kuitenkin vielä mahdollista vaihtaa tai lisätä tunteja ohjelmaansa, sillä kaikki vapaat paikat tulevat silloin jakoon.


Minulla on ollut tavoitteena joka vuosi kokeilla ainakin yhtä itselleni vierasta lajia. On tullut kokeiltua niin hittejä kuin hutejakin. Tänä vuonna toiveeni oli päästä Crossfit -tunnille. Meidän kaupungissa ei ole Crossfittiä tarjolla, joten nyt oli hyvä tilaisuus kokeilla. Onneksi en ihan tiennyt minne olin menossa, sillä tunnin jälkeen olin niin loppu. Hyvä että sain raahattua itseni kylpylän puolelta takaisin liikuntahallille. Ja tämä oli kuitenkin käsittääkseni vain näytteenomainen tunti eikä siis vastannut ihan kokonaan varsinaista crossfit tuntia. Tehokasta kyllä, ei voi muuta sanoa... Terveisin nimim. hyväettäaamullapääsinrappusetalas

Ennen Crossfitiä olimme isossa salissa Booiaka-tunnilla. Uusi tuttavuus tämäkin. Kyse oli tanssillisesta tunnista, jossa koko tunnin ajan kehitettiin yhtä sarjaa. Tyyli oli hiphoppia, joka ei itselle ollut ihan mieluisin ja siksi tunti meneekin kategoriaan "ihan kiva".

Yksi päivän odotetuimmista tunneista oli Kimmo Jukurin vetämä Sh'bam. Että osaa mies ottaa yleisönsä. Aivan mieletön tunti, tansiittiin menemään hyviä kappaleita toisensa jälkeen. Siinä vaiheessa kun Kimmo sanoi, että nyt lähtee viimeinen biisi, oli ihan hölmistynyt olo. Juurihan me vasta aloitettiin. Ihan 10+ tunti.

Päivän päätteeksi kävimme vielä venyttelyssä. Tämäkin oli mukava poikkeus tavallisesta venyttelystä, sillä vetäjä kertoi koko ajan, mihin venytykset vaikuttavat ja miksi juuri näitä kehonosia kannattaa venyttää. Lisäksi tehtiin testiasentoja, jotka kertoivat kuinka liikkuvia tai jäykkiä kehon eri osat olivat. Taisi ainakin puolet porukasta saada polviproteesituomion jäykkyyden takia ;)

Lippu tapahtumaan maksoi tänä vuonna 43 euroa, mikä voi tuntua paljolta, mutta toisaalta sillä saa jumpata koko päivän ja lisäksi hintaan sisältyy todella kattava tuote- ja eväspaketti. Tänä vuonna kaksi muovikassillista tupaten täynnä tavaraa. Noilla eväillä olisi voinut jumpata parikin päivää.

Tapahtumassa oli jälleen todella hyvä fiilis. Osallistujia oli perusjumppaajista hinokuntoilijoihin, satamäärin naisia, kourallinen miehiä. Järjestelyt pelasivat erinomaisesti. Ohjelma oli hyvä ja monipuolinen. Ehdottomasti ensi vuonna taas uudelleen..

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta ja siis mitkä paketit kuuluu hintaan, wautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva tapahtuma, hyvä henki alusta loppuun. Tosin edelleen reidet jumittaa niin, että kävelen kuin ankka :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...