1.8.2014

Kroatialaiset perunat

Kertoessani Kroatian matkan herkutteluista, mainitsinkin jo perunalisäkkeen, johon ihastuin kovasti. Sitä tarjottiin erityisesti kala-annosten kanssa, mutta olisinpa voinut tilata sitä ihan pelkästäänkin. Lisäkkeen ainesosat tunnistin jo silmämääräisesti eli perunaa, öljyä, valkosipulia, suolaa ja jotain vihreää. Tarjoilijan kanssa keskustellessa emme löytäneet yhteistä sanaa tuolle vihreälle kasvikselle. Sen verran sain irti, että kyseessä oli jotain pinaatin tapaista, mutta ei kuitenkaan pinaattia.


Onneksi rakkaan googlen apuun voi aina luottaa ja selvitin kotosalla tuon vihreän kasviksen mangoldiksi. Nimen olin kuullut ennenkin, mutta muuten kasvis oli täysin tuntematon. Google tiesi kertoa, että kyseessä on sokerijuurikkaan muunnos, jota käytetään pinaatin tapaan.

Mitä telepatiaa sitten lieneekään ollut, kysyi äitini viimeksi siellä käydessäni tarvitsisinko mihinkään mangoldia. Hän kun oli sattumalta istuttanut sitä kasvimaalle, mutta ei osannut käyttää sitä oikein mihinkään. Kyllä kiitos, pussillinen mukaan ja perunat kiehumaan. Makumuisto matkalta...


Uusi perunoita
mangoldia
pari valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa

Keitä perunat kypsiksi. Pilko ne suupalan kokoisiksi paloiksi. Poista mangoldista lehtiruodit ja ryöppää lehdet kiehuvassa vedessä.

Pilko valkosipulit ja freesaa ne pannulla runsaassa oliiviöljyssä. Lisää mukaan perunat ja mangoldi. Pyörittele pannulla sekaisin ja anna maustua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää lopuksi suola.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...