3.1.2014

Pehmeää alpakkaa

Viime viikonloppuna lähdimme extempore pienelle retkelle Mathildedaliin. Vanha ruukkikylä, jonne on viime vuosina rakennettu paljon vapaa-ajan asuntoja. Kierreltiin kylää, jutusteltiin paikallisen kylähullun kanssa ja nautiskeltiin kerrankin kuivasta kelistä ja jopa satunnaisista auringonsäteistä.

Nähtiin kierroksen alussa tyhjiä aitauksia ja arvuuteltiin mitä eläimiä niissä mahtaa asua. Kaikenlaista arvattiin, mutta alpakoita ei kyllä osattu veikata. Takaisin tullessa nuo karvaiset kaverit olivat tulleet pihalle ja niitä ihmeteltiin hyvä tovi aidan takaa. Symppiksen näköisiä otuksia.


Noiden symppisten tarkoituskin valkeni hetken kuluttua kun huomattiin vanhassa puoliksi puretussa ruukkirakennuksessa Ruukin kehräämö ja puoti. Voi mitä ihanuuksia sieltä löytyikään ihanan rustiikkisessa miljöössä. Pehmeitä alpakkalankoja ja niistä kudottuja tuotteita. Lankahyllyn edessä tuli seistyä pitkä tovi ja valinnan vaikeus oli suuri. Ihania värjäämättömiä luonnonvärejä, unelmanpehmeitä keriä. Olisin voinut kotiuttaa kassillisen. Koska olin miehen kukkaron armoilla, valitsin kuitenkin vain muutaman kerän huivilankaa.



Lankahyllyn edessä tuumiessani keskustelin samalla omistajan kanssa. Ruukin kehräämö on pohjoismaiden ensimmäinen alpakanvillaan keskittynyt kehräämö. Alpakan villa on pehmeämpää, lämpimämpää ja kestävämpää kuin lampaan villa. Pehmeyden kyllä tuntee. Lisäksi langan pitäisi olla aika riittoisaa, sillä näistä kahdesta pikkukerästä pitäisi tulla leveä ja pitkä, muhkea huivi. Nyt on parasta ottaa puikot esiin ja testata...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...