17.9.2015

Hyvä Suomi

Selvisin hengissä. Kaikki työhöni liittyvät tapahtumat hoidettu kunnialla maaliin. Näiden tapahtumien perässä olen suhannut ympäri maakuntaa. Usein lähtenyt jo aamuvarhaisella reissuun. Parhainta aikaisissa aamulähdöissä on hiljainen liikenne ja huikeat auringonnousut. Reittini kulkivat tasaisten maalaismaisemien halki. Hehtaareittain keltaisia viljapeltoja, jotka katoavat aamun usvaan.

Siellä traktoreiden ja puimureiden perässä hitaasti ajaessani on aikaa ajatella syntyjä syviä. Sitä kuinka hieno maa Suomi on, kuinka hyvin meillä täällä on asiat. Varmasti osalla on heikommat olosuhteet kuin toisilla, mutta silti kaikki on pääosin hyvin. Ei tarvitse pelätä sotaa, ei maanvyöryjä, hurrikaaneja tai muita luonnonkatastrofeja. Voi juoda puhdasta vettä hanasta ja kaupat ovat pullollaan ruokaa. Saa esittää mielipiteensä ja olla eri mieltä pelkäämättä. Meillä on puhdas luonto ja tilaa ympärillä. Isot asiat ovat täällä hyvin. Välillä tuntuu, että liiankin hyvin. Otamme nuo upeat etuoikeudet itsestäänselvyytenä ja sorrumme valittamaan pienistä.


Viime aikoina tuota valitusta ja negatiivisia asioita on vyörynyt joka tuutista. Uutiset, lehdet ja some täynnä. Pakolaisista, sunnuntailisistä, sairaslomista. Lakkoja, mielenilmauksia. Ei saa tulla tänne, ei saa ottaa meiltä. Äärimmäisiä mielipiteitä, suuria tunteita.

Mutta oikeasti meillä on asiat täällä hyvin, tosi hyvin. Tämä maa on lottovoitto. Ja kyllä tästä lottovoitosta riittää jaettavaa niillekin, kenellä ei tällä hetkellä ole niin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...