4.12.2015

Jouluähky


 




Edelleenkään en oikein ole päässyt joulufiilikseen kiinni, mutta jouluruokaa on tullut vedettyä kuluneella viikolla ähkyksi asti. Iso osa työtäni on tapahtumien järjestäminen ja nyt on vuorossa joululounaskierros asiakkaiden kanssa. Kolme runsasta joululounasta syöty tällä viikolla ja ainakin yksi edessä ensi viikolla. Enpä ole tainnut koskaan syödä jouluruokaa tällaista määrää, varsinkin kun joulu vielä häämöttää edessä.

Hyvän ruuan lisäksi olen päässyt nauttimaan ihanista ympäristöistä. Yllä olevat kuvat ovat Pukkilan kartanosta. Hieman kaupungin ulkopuolella oleva juhlakäyttöön kunnostettu vanha, vuonna 1860 rakennettu kivinavetta. Onpa navetan ylisillä kuulemma oma kappelikin. Ihanat paksut valkoiseksi kalkitut kiviseinät, iso loimottava takka ja näkyvissä olevat kattoparrut tekivät paikasta todella tunnelmallisen. Saliin mahtuu kuulemma jopa 150 vierasta, mutta vaikka meitä oli kolmasosa tuosta määrästä sali ei ollut lainkaan kolkko tai tyhjän tuntuinen.  Herkulliset ruuat paikalle taikoi Salon Seurahuone, jonka kattaus on aina maittava. Olisi ollut ihana istahtaa viinilasi kourassa tuohon takan edustan nojatuoleihin, mutta ehkäpä joku toinen kerta...

 
 
 
 Mustion Linna Lohjalla oli minulle tuttu paikka. Vaikka vettä satoi ja ilma oli harmaa, on alueessa silti jotain todella viehättävää. Kesällä puistossa pääsee kuljeskelemaan ja ihailemaan patsaita ja siltoja. Nyt talvella tunnelma oli toisenlainen, mutta silti karulla tavalla kaunis.

Linnankrouvi oli puettu jouluun ja täälläkin iso takka piti huolen lämpimästä tunnelmasta. Ja voi taivas sitä ruokaa....Ei ravintolaa ole turhaan valittu Suomen parhaimmaksi maaseuturavintolaksi. Näitä ruokia olisi halunnut syödä vain lisää ja lisää, vaikka vatsa oli jo aivan täynnä. Ihania makuja, hyvä palvelu, kaunis ympäristö. Suosittelen ehdottomasti käymään. Nyt joulun aikaan 7. - 18.12 tarjolla on maanantaista perjantaihin tämä herkullinen joululounas, jonka mekin siis söimme.

4 kommenttia:

  1. Ihana blogi <3
    Näyttääpä kivalta paikalta tuo, sinne haluaisin! Vähän on vielä joulufiilis kateissa täälläkin, ehkä se on tämä vesisade mikä latistaa tunnelmaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meri!
      Suosittelen ehdottomasti käymään Mustiolla. On niin kaunis paikka :)

      Poista
  2. Ihanan tunnelmalliset kuvat ♥ Mä taas en ole vielä jouluruokaa tänä vuonna syönyt ja kelpaisi kyllä.. :P

    VastaaPoista
  3. Kiitos Miru! En taas ole koskaan näin paljoa jouluruokaa syönyt, toivottavasti aattona maistuu vielä :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...