12.12.2015

Lempparikoristeet




Olen tässä pikkuhiljaa viikonloppu viikonlopulta lisännyt jouluisia juttuja sisustukseen. Ensin valoja, sitten palloja, nyt viime viikolla kukkia ja muutaman tonttukin on kaivettu laatikoista. Meidän joulukoristeet ovat kertyneet pikkuhiljaa vuosien varrella. Perinteistä punaista ei paljoa löydy vaan pääasiassa valkoista ja hopeaa. Kun laatikkoa tänään taas pengoin, nappasin sieltä suosikkini. Eipä yllättänyt että käteen tarttui mitäpä muutakaan kuin valkoista ja hopeaa.

Joulukuusenkoristeiden perusta ovat perinteisen hopeiset pallot ja jääpuikot. Niiden sekaan ripustan näitä pikkuhiljaa kerättyjä ja saatuja lemppareita.

Isot pehmosydämet on saatu joululahjaksi tädiltäni. Isoja, ja muhkeita, mutta kuitenkin niin kevyitä, että oksat jaksavat ne hyvin kantaa..

Valkoiset AND sälekaihdin joulupalot ovat nekin joululahja. Hyvältä ystävältä, jolla on pettämätön tyylitaju. Häneltä olen saanut myös nuo ihanat lasipallot, joita pidän kuin kukkaa kämmenellä.

Pitsiset pallot ovat oma ostos tältä syksyltä. Paikallisen oppilaitoksen myyjäisistä. Veivät sydämeni samalla hetkellä kun ne näin. Nyt harmittaa, etten ostanut useampia.

Rosteritähti on ystävän yrityksen tuotantoa (Leino Design). Ihana, simppeli, kestävä, paikallista käsityötä. Samasta osoitteesta kuin ne meidän ihanat teräslyhdyt.
 
Pitsinen sydän ja hopeiset siivet ovat mieheni saamia joululahjoja. Joulun alla hänen työpöytänsä täyttyy pienistä paketeista. Näistä olen minäkin ilahtunut.

Mitkä ovat sinun lempparikoristeesi?


2 kommenttia:


  1. Aivan ihanat nuo AND:in pallot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Aika muhkean kokoiset, mutta kuitenkin niin kevyet, että kuuseen voi laittaa...

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...