16.9.2013

Kodin sydän

Vielä meillä ei ole takkakautta avattu, mutta silti takka on ehdottomasti kotimme sydän. Se sijaitsee keskellä alakertaa ja sen edestä meidän perheen useimmiten iltaisin löytää. Leikkimässä, lukemassa, katsomassa telkkaria, loikoilemassa, painimassa. Lisäksi mikä parasta sen ympäri pääsee juoksemaan. Olen sitä mieltä, että kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla joku reitti, mitä pitkin pääsee juoksemaan ympyrää ja kuluttamaan loput iltaenergiat pois. Myös minun lapsuudenkotonani takka sijaitsee keskellä keittiö-olohuonetta ja eräät kerrat on siitä ympäri juostu veljeni kanssa ja niin juoksevat meidän lapsemme nyt.




Alunperin suunnittelimme kyseiseen kohtaa Tiilerin takkaa, mutta jostain sisustuslehdestä bongasin tällaisen kulmaluukun, jonka aivan ehdottomasti halusin. Olisi hienoa sanoa, että kyseessä olisi jonkinlainen design-takka, mutta tämän piirsi paikallinen muurari muutamalla viivalla likaiseen ruutupaperiin. Muurari, joka katosi kesken takan muurauksen kolmeksi viikoksi "metsätöihin" ja saapui sen jälkeen paikalle silmät verestäen. Mutta oli muurari mikä tahansa niin silti olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Takkatuli loimottaa kivasti sekä olohuoneen että ruokailutilan puolelle. Koko on juuri sopivan massiivinen tähän tilaan.



Takkamme päällä majailee taottu kettu. Yksi ensimmäisistä yhteisistä ostoksistamme. Ostettu vuosia sitten Turun keskiaikaisilta markkinoilta. Ostettu ennen kuin tiesimme ikinä rakentavammekaan taloa. Mitä lie kohtaloa niin tällä mäellä majailee myös ihan oikea kettu. Rakennusaikana niitä oli useampikin ja näimme niitä usein. Istuivat välillä kivellä puuhiamme ihmetellen. Nyt näköhavaintoja on enää harvemmin, mutta aina silloin tällöin punainen häntä vilahtaa pusikoissa.





2 kommenttia:

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...