29.12.2013

Vuosi 2013

Tässä kohtaa on hyvä hetki tarkastella mennyttä vuotta ja samalla aloittaa tulevan vuoden suunnittelu. Meillä vuosi 2013 oli hyvä vuosi. Ei mitään isoja kuoppia, mutta hyviä hetkiä sitäkin enemmän.

Isoin murhe taisi olla kesällä omien työkuvioitteni sekavuus. Viiden kotiäitivuoden jälkeen ei organisaatiosta meinannut löytyä millään minunkokoistani aukkoa mielekkäillä työtehtävillä. Silloin tunteet heittelivät turhautuneisuudesta pettymykseen. Vuoroin ärsytti, vihastutti ja itketti. Usko omiin kykyihin ja osaamiseen oli aika heikoilla. Nyt näin jälkikäteen ajatellen kaikki se murehtiminen oli turhaa. En tee nyt sitä työtä missä olisin vahvimmillani, mutta olen toisaalta oppinut paljon uutta ja nykyisen työtehtävän ansiosta töihinpaluu on sujunut stressittömästi.


Positiivisia asioita on ollut paljon. Perheen uusi arki alkoi rullata kuin itsestään. Pojat eivät ole juurikaan sairastelleet. Teimme ihanan kesälomamatkan Puolaan sekä monia hauskoja kesäretkiä lähipaikkakunnille kuten Fiskarsiin, Kasnäsiin ja Turkuun. Aikuisten retkiä tehtiin niin asuntomessuille kuin Helsinkiinkin.


Poikien kasvaessa olemme myös voineet tehdä uusia asioita. Päikkäritkään eivät enää rajoita tai hankaloita menemisiä. Esikoisen kanssa harrastettiin kesällä geokätköilyä, nyt käymme yhdessä luistelemassa. Näiltä kavereilta tulee parhaillaan niin paljon hauskoja juttuja, että päivittäin saa nauraa heitä ja heidän kanssaan. On hauskaa seurata heidän oppivan uusia taitoja ja kehittyvän omiksi persoonikseen.


Samaa positiivista fiilistä toivon myös tulevalta vuodelta. Se sujuva perusarki on toiveena päällimmäisenä, pysytään terveenä ja muistetaan höpsötellä päivittäin. Arjen sekaan sopiva määrä juhlaa ja retkiä. Tulevan kesän matkan suunnittelu on jo aloitettu ja monia muitakin kivoja tapahtumia on tiedossa. Juhlaa on tiedossa jo tulevana viikonloppuna, kun kuopus viettää syntymäpäiviään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...