2.10.2012

Keskivertoeko

Meidän perhe taitaa olla aika keskivertoeko. Kierrätetään paperi, pahvi, lasi ja metalli. Kaikki käyttökelpoinen tavara kierrätetään eteenpäin kirppiksen kautta ja sieltä myös ostetaan varsinkin lasten vaatteita. Ruoka on osittain luomua ja lähiruokaa. Aika moni perhe varmaan tekee juurikin tämän verran. Mulla olisi halu tehdä enemmänkin, mutta toteutus on jäänyt vähän puolitiehen...

Kuva: facebook La Bioguia

Olen keskiverto varmaan siinäkin suhteessa, että ekoilu ei saisi kauheesti tuoda mitään ylimääräistä "vaivaa". Ruuan ja pesuaineiden pitää löytyä samalla kauppakierroksella, on ne sitten luomua, ekoa tai tavallista. Kahden lapsen kanssa kun käy kaupassa niin sitä mennään vauhdilla normireittiä ja poimitaan matkalta kyytiin "ne-samat-kuin-aina". Silloin ei kauheesti jäädä vertailemaan lisäaineluetteloita tms. En myöskään ole kauhean innostunut kokeilemaan uusia tuotteita, lähinnä siksi, että jos en niistä tykkääkään niin silloin ne vaan jäävät kaappiin pyörimään.

Kuva: facebook La Bioguia

Viimeisin ekoteko on pyykinpesuaineiden vaihto ympäristöystävällisempiin. Nyt on parhaillaan pohdinnassa kodin muut puhdistusaineet. Olen päättänyt, että kun joku aine loppuu niin pyrin korvaamaan sen ympäristöystävällisemmällä.

Kuva: facebook La Bioguia

Mulle helpointa ekoilua on kulutuksen vähentäminen. Vältän heräteostoksia ja pyrin oikeasti miettimään tarvitsenko uutta. Onnistuu välillä paremmin, välillä huonommin. Toisaalta nykyisillä tuloilla (kodinhoidontuki) ei paljon tarvitse muutenkaan ostella ;)

Ruokapuolella haluaisin tehdä enemmän kasvisruokaa, mutta maistuvien reseptien etsiminen on ollut hankalaa. Kaikenlaista olen kokeillut, mutta aika usein kokeilu on jäänyt yhteen kertaan.

Kuva: facebook La Bioguia

Että näin... Pyrin tässä vihertymisen matkan varrella kirjoittelemaan tänne kokemuksia ja fiiliksiä. Askeleet ovat hyvinkin pieniä kerrallaan, mutta suunta on uskoakseni oikea :)

Kuva: facebook La Bioguia

PS. Tämän postauksen kuvat on poimittu facebookista La Bioguian sivuilta. Ihania kierrätys- ja tuunausideoita sekä muuten vaan kauniita kuvia.


2 kommenttia:

  1. Hyvin samanlaisia ajatuksia on minullakin ja juuri tuo kasvisruoka tuottaa täälläkin ongelmia, en ole myöskään löytänyt/keksinyt montaa kasvisruokaa, joka olisi jäänyt vakiruoaksi meidän perheeseen. Itse käytän kodinpuhdistuksessa Lumme merkkistä yleispuhdistusainetta ja Maison belleä olen ostanut keittiön puhdistusaineeksi. Lumme merkistä olen erityisesti tykännyt, siinä on hinta kohdillaan ja on ympärisöystävällistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyykin seuraavaksi kokeilla tuota Lumme yleispuhdistusainetta. Lummetta mulla onkin jo pyykinpesuaineet ja niihin olen ollut tosi tyytyväinen.

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...