1.10.2012

Viikonlopun paisti

Viime viikon ruokateemana on ollut kaappien tyhjennys. Mulla on aika kattava pakaste- ja kuivatavarareservi. Aina välillä täytyy tehdä tyhjennystä, sillä ei niiden ruokien ole tarkoitus sinne jäädä asumaan :)

Pakkasesta löytyi peurapaisti, joka otettiin käsittelyyn viime viikonloppuna. Mieheni työkaverilta ollaan jo monena vuonna ostettu sekä peurapaistia että jauhelihaa. Todella maukasta lihaa.

Saimme vasta viime jouluna lahjaksi paistolämpömittarin ja se on osoittautunut käytössä aivan korvaamattomaksi. Usein liha pääsi paistumaan vähän kuivaksi, nyt mittarista näkee heti koska liha on valmista. Vaikka peura maistuu muutenkin hyvältä, niin nyt paisti onnistui mielestäni erityisen hyvin. Liha oli mehevää ja todella mureaa.


Paisti maustettiin suolalla, pippurisekoituksella, timjamilla, punaviinillä, valkosipulilla ja sipulilla. Paistia ei mitenkään marinoitu vaan maustettiin ja samantien paistettiin pinnat pannulla ja sitten uuniin 175 C. Uunissa paisti ei varmaan ollut varttia kauempaa, sisälämpötila oli pois otettaessa 50 C. Sitten se käärittiin folioon ja annettiin vetäytyä n. 40 minuuttia.


Paistin kanssa uunissa muhivat juurekset, porkkanaa, perunaa, bataattia, selleriä ja palsternakkaa. Mausteeksi timjamia, suolaa, pippuria, hunajaa ja öljyä. Uunissa vajaa tunti.

Yksinkertaista ja todella hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...