7.1.2013

Kasvisruokamaanantai

Mulla on edelleen tavoitteena opetella tekemään maistuvaa kasvisruokaa. Syksyn aikana tuli kokeiltua vähän sitä sun tätä, mutta harva resepti toteutuksineen pääsi seulan läpi aktiiviseen käyttöön. Kokeilin mm. "maailman parasta maa-artisokkakeittoa". Voin sanoa, että jos se oli maailman parasta, niin  muita ei kannata edes kokeilla kun ei tämäkään oikein maistunut miltään. Kasvispihvit oli ihan jees, mutta nekin sain syödä yksin. Tekemistä siis riittää sillä saralla...


Kasvisruokakirjoista jo kerran purnasinkin, että miten niistä onkin saatu niin aneemisen näköisiä. Pelkkä kirjan selaaminenkin on niin puisevaa, etteivät ne todellakaan houkuttele kokeilemaan reseptejä. Virkistävä poikkeus ulkonäössään on Kasvisruokamaanantai -kirja, jonka lainasin kirjastosta. Kirjassa on ihanan herkulliset kuvat ja paljon hyvältä kuulostavia ohjeita. Kirjassa on vuoden jokaiselle maanantaille kasvisruokameny eli ainakin aamiainen, lounas, päivällinen ja jälkkäri. Usealla maanantaille vielä jotain muutakin. Eli varmaan n. 250 kasvisreseptiä.


Kun Suomalaisen kirjakaupan alessa oli kyseinen kirja hintaan 4,50 euroa, en miettinyt kahdesti vaan kävin hakemassa kirjan itselleni. Ellen noista resepteistä saa mitään onnistumaan niin puren jatkossa porkkanat porkkanoina.

 

Jotain kritisoitavaakin löysin tottakai. Vain murto-osasta ruokalajeista on kuva. Mikä ainakin mulla on pieni hidaste reseptistä innostumiseen. Lisäksi aineksia ei ole lueteltu kaikissa ohjeissa perinteiseen tapaan vaan ne pitää poimia sieltä tekstin joukosta (on toki boldattu). Kaikesta huolimatta tämä oli ensimmäinen kasvisruokaan liittyvä keittokirja, jota olen innoissani selaillut jo monta kertaa.


4 kommenttia:

  1. Tästä sulle mun lemppari soijaresepti:

    http://uutistoimistoanselmi.blogspot.fi/2012/01/pakkaspaivan-cannelonit.html

    :)

    VastaaPoista
  2. Olen kyllä samaa mieltä, että kasvisruokakirjat näyttävät usein tosi tylsille ja kuvattomat reseptit eivät täälläkään innosta kokkailemaan. Pitääkin lainata tuo kirja kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ainakin näyttää herkulliselta. Varmasti tulen täällä kertomaan reseptien toimivuudesta :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...