3.10.2013

Aarteenetsintää

Maanantaina laitoin arvuuteltavaksi tämän kuvan. Tiedätkö mitä kuvassa on?



Jos olet harrastaja todennäköisesti arvasit heti. Geokätköhän se... Olen jo ennenkin maininnut innostuvani helposti uusista jutuista. Tämän kesän uutuus ja innostus oli geokätköily. Olin siitä toki kuullut aiemminkin, mutta en lainkaan perehtynyt mistä oikein on kyse. Ystäväni kertoi keväällä aloittaneensa kätköilyn poikansa kanssa. Ahaa, mullekin aukeni palanen siitä mitä tämä harrastus oikein on. Ja sitä voi harrastaa lapsen kanssa. Minä myös! Nyt! Mitä pitää tehdä?

Esikoiselle myin harrastuksen aarteenetsintänä. Ensimmäinen reissu oli katastrofi. "Aarteen" sijaan palattiin kotiin hyttysten pistojen ja punkin saattelemina. Ei löydetty mitään. Hyvä, että löydettiin takaisin kotiin. Harmitti. Eihän tässä ole mitään kivaa. Seuraavana päivänä kuitenkin pakattiin reppu uudelleen ja lähdettiin toisen kätkön luo. Nyt onnisti nopeasti ja jutun juonikin alkoi hahmottua. Kesän aikana on haettu kätkö jos toinenkin ja tämän harrastuksen hauskuus ja monipuolisuus on tullut esiin. Käytiinpä Puolan reissullakin korkkaamassa muutama paikallinen kätkö. Yksi hienoimmista jutuista tässä harrastuksessa onkin mielestäni se, että raikkaan ulkoilman lisäksi tulee nähtyä täysin uusia kulmia tutuistakin paikoista.

Haluatko tietää mistä on kyse? Ympärillesi on piilotettu kätköjä, joista et ole ollut lainkaan tietoinen. Muutaman kätkön haettuasi alat katsella ympäristöäsi eri tavalla. Kätköjä voi siis olla missä tahansa. Kurkkaapa tästä linkistä karttaa ja etsi paikka jossa olet juuri nyt. Jos kartalla näkyy myös "laatikoita", näet siinä kätköpaikkoja. Ei väliä oletko kaupungissa vai maaseudulla. Ellet nyt ihan eräseuduilla asustele niin uskoisin kartalla näkyvän edes yhden kätkön. Stop! Älä nyt vielä säntää etsimään. Muutama perusjuttu ensin.


Mistä kätkön löytää?
Kätkön koordinaatit on ilmoitettu www.geocatching.com osoitteessa. Koordinaattien lisäksi kätköstä on kerrottu usein joku vihje. Samassa yhteydessä on usein myös kerrottu lisää paikasta, johon kätkö on piilotettu. Kannattaa myös lukea kätkön jo löytäneiden kommentteja. Sieltä saattaa löytyä vihje poikineen. Sekä kätköille että maastoille on annettu vaikeus-pisteitä yhdestä viiteen. Kannattaa aloittaa helpoimmista, jotta pääsee hommasta jyvälle eikä harrastus kaadu omaan mahdottomuuteensa heti alkuun. Kun on muutaman kätkön onnistuneesti löytänyt, harjaantuu jo katsomaan mahdollisia paikkoja. Kätköt voivat roikkua, olla kiinni magneeteilla, vaatia kivien siirtelyä, mitä vain...


Mikä on kätkö?
Kätkö voi olla pieni tai iso. Pieni tarkoittaa sellaista filmipurkin tai täytekynän kokoista, suuri voi olla vaikkapa saavi. Kätkön koko on ilmoitettu samalla kuin koordinaatit ja vihjeet. Vähimmillään kätkössä on pelkkää paperia, johon kuitataan löytö. Usein niissä voi olla mukana kynä. Joskus myös kulkijoita. Kulkijat ovat niitä, jotka poikaani kiinnostavat. Ne voivat olla esimerkiksi Kinder-munien yllätyksiä, joita voi vaihtaa omiin. Tai sitten niitä virallisempia kulkijoita, jotka rekisteröidään ja jatkavat matkaa kätköstä toiseen.

Ollaan törmätty esikoisen kanssa muutamiin todella hienoihin toteutuksiin. Yksi hauska magneettinen kätkö, joka oli iso ja täysin näkyvillä, mutta kesti hetki tajuta, ettei se kuulu rakennelmaan vaan todella on kätkö. Lisäksi kuvissa oleva puunrunko hässäkkä. Se löydettiin helposti, mutta ihailtiin kyllä pitkään. Olipa viitseliäs toteutus.


Sitten etsimään
Itse olen sitä mieltä, että pohjatyö kannattaa. Itse mieluummin kotisoffalta kartoitan kätköjen paikan noin suunnilleen. Luen vihjeet ja kommentit, joten ennenkuin lähden liikkeelle minulla on jonkinlainen kuva mistä lähden kätköä etsimään. Tiedän pitääkö kiivetä vai sukeltaa sillan alle. Onko tiedossa vaikea etsintä vai tiedänkö heti missä piilo on.

Meillä yhdistetään kätköily useimmiten lenkkeilyyn. Kartasta olen suunnitellut kivan reitin, jonka varrella on muutama kätkö. Esikoinen pyöräilee ja minä kävelen. Kun kätköt mukavasti rytmittää reissua, ollaan helposti ja huomaamatta ulkoiltu reilut pari tuntia. Me ollaan kiipeilty puissa, tutkittu kirkon muureja ja vanhoja siltoja. Kopeloitu patsaita ja penkkejä. Rämmitty niin metsässä kuin ojissakin.

Kun kätkö on löydetty, kirjoita paperiin päivämäärä ja oma nimimerkkisi. Voit logata kätkön heti tai myöhemmin myös www.geocatching.com -sivulle.

Mitä maksaa?
Mitä haluat panostaa. Alkuun pääsee ilman mitään lisävälineitä. Tosiharrastajilla on tarkat gps-laitteet ja muut apuhärpäkkeet. Tällainen harrastelija luottaa puhelimeensa ja kassista löytyy apuvälineiksi lyijykynä. Helpoimpia kätköjä voi löytää ilman gps-laitteitakin, mutta jos sinulla on älypuhelin ja mobiilidatayhteys, kannattaa ladata ilmainen sovellus puhelimeesi. Sillä voit tarkistaa kätkön sijainnin vielä paikanpäällä.

Lisätietoa suomeksi: http://www.geokatkot.fi/
Geokätköily sivusto: http://www.geocatching.com

Oletko kokeillut jo?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...