21.4.2012

Kukkapuron uusi ilme

Yksi kotimme lempihuonekaluista on Yrjö Kukkapuron vuonna 1972 suunnittelenat Pressu-tuolit. Yli kolmekymmentä vuotta vanhat tuolit näyttävät edelleen moderneilta ja tuoreilta. Ensimmäisen Pressu-tuolin mieheni sai vanhemmiltaan muuttaessaan ensimmäiseen omaan kotiinsa. Tuo tuoli oli ollut heillä mieheni lapsuudesta asti. Muuttaessamme rakentamaamme kotiin tuoli sai arvonsa mukaisesti näkyvän ja keskeisen paikan. Sattumalta viime vuonna löysin Turun Festart Designin sivuilta toisen Pressu- tuolin edulliseen hintaan.




Mieheni tuoli oli jo kertaalleen verhoiltu uudelleen Turussa, mutta valitettavasti silloin valittu kangas oli aivan liian ohutta ja lisäksi verhoilu oli toteutettu väärin. Kun pappa jouluna istui tuolista läpi niin oli pakko vihdoin verhoiluttaa tuoli uudelleen. Paikallisessa verhoomossa oltiin tosi asiantuntevia ja uskoisin, että nyt tuoli kestää taas vuosia käytössä. Jossain välissä myös toiseen tuoliin teetetään samanlainen verhoilu.





Tykkään tosi paljon näistä tuoleista. Niissä on hyvä istua ja ne ovat tosi kevyen ja ilmavan näköiset. Ne on helppo verhoiluttaa uudelleen ja siksi käyttöikä tulee olemaan tosi, tosi pitkä. Tarkoituksena on antaa ne pojillemme kun he muuttavat omilleen ja ehkä he voivat antaa ne jälleen eteenpäin omille lapsilleen :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...