30.7.2015

Someruokaa

Arjessa ruokaa tulee tehtyä kiireellä. Tulee tehtyä "niitä samoja", niitä joiden reseptit muistaa ulkoa ja joiden ainekset osaa ostaa kaupasta ilman listaakin. Tulee tehtyä keskittymättä, nauttimatta, kiireellä, hosuen. Tarkoituksena ruokkia perhe ja jatkaa sitten muita hommia.

Haluaisin tehdä enemmän ruokaa ajan kanssa. Nauttia pilkkomisesta, sekoittamisesta, keittämisestä ja paistamisesta. Nauttia uusien reseptien kokeilemisesta, uusista raaka-aineista, uusista makuelämyksistä. Kaappi pursuaa keittokirjoja, laatikko irtoreseptejä, netti pursuilee kirjanmerkkejä eri sivustoille. Ohjeista ei siis ole puute, keskittymisestä ehkä enemmänkin. Olen ajatellut paneutua tähän syksyllä ja testailla taas ahkerammin uusi juttuja. Haastaa itseäni uusien juttujen kanssa.

Lomalla on ollut aikaa aloitella tätä nauttimista. Vaikka olenkin enemmän keittokirjaihmisiä, on nyt tullut tehtyä useampikin someruokahitti. The Avokadopasta on testattu aiemminkin. Mielestäni hieman liikaa hypetetty, mutta kuitenkin niin maistuva, että olemme tätä tehneet jo muutamaan otteeseen. Tälle reseptille annan kuitenkin ison kiitoksen siitä, että se tutustutti minut avokadoon.



Myös bataattiburgerit oli kokeiltava. Ohjeita löytyy useampia, mutta itse tein ne Julia Toivolan ohjeen mukaan. Burgerit olivat hyviä, mutta Julian feta-tsatsiki räjäytti potin. Vetelin sitä suoraan lusikalla purkista. Burgereiden jälkeen olen tehnyt tsatsikia pariinkiin otteeseen. Sopii leivän päälle, kastikkeeksi, ihan mihin vaan, sellaisenaankin.


Viimeinen some-hittini tai paremminkin oivallukseni on Marian blogista bongattu parsakaalin käyttö. Parsakaali on meillä koko perheen herkku, mutta jostain syystä olen aina kuvitellut, että se on syötävä höyrytettynä. Stupid me! Sehän on aivan loistavan makuinen raakana. Niinpä sitä on syöty meillä kaali kaupalla salaateissa tänä kesänä.


26.7.2015

Retkipäivä Kaarinassa

Joskus parhaat retkipäivät syntyvät vähän vahingossa. Lauantaina aamu valkeni kauniina, joten päätettiin käyttää tilaisuus hyväksi ja lähteä retkelle. Mietittiin jo Zoolandiaakin, mutta jotenkin se ei kuitenkaan ollut sen päivän juttu. Meidän perheen miehet olivat aiemmin kesällä käyneet Raaseporin linnan raunioilla ja pojat olivat kovasti tykänneet seikkailla vanhojen muurien varjoissa. Mieheni kertoi, että kuulemma Kaarinan Kuusistossakin olisi linnanrauniot (ööö.. en ollut ikinä kuullutkaan sellaisista..?). Samalla muistui mieleen ystävän kehuma Hovirinnan puisto myöskin Kaarinassa. Suunnitelma jalostui piknik-retkeksi. Käydään ensin tutustumassa linnanraunioihin ja puistoillaan sen jälkeen. Soitettiin vielä veljelleni ja saatiin heidän perheensäkin houkuteltua mukaan, vaikka lähtöajaksi sanottiin N-Y-T, nyt.

Ajeltiin Kuusistoon, josta linnanrauniot löytyivät. Opastus paikalle oli aika onnetonta, mutta kun kääntyy Kuusiston kirkolle päin ja jatkaa matkaa niin pitkälle kun tietä riittää, tulee pakostakin päätyneeksi raunioille. Tien varrella on kyltti parkkipaikalle, mutta kannattaa jatkaa siltikin vielä eteenpäin. Raunioitten luona on tilaa useammalle autolle ja kävelymatka parkkipaikalta voi uuvuttaa pikkuseikkailijat jo etukäteen.





Itse rauniot olivat positiivinen yllätys. Pojat nauttivat kun saivat juosta sokkeloissa ja tutustua raunioitten eri osiin, kiipeillä muurien päällä ja leikkiä piilosta. Mieheni rankkasi nämä paljon Raaseporin raunioita paremmiksi, jossa pieniä oli pitänyt aivan eri tavalla vahtia vaarallisten paikkojen takia. Tutustuminen raunioihin muuttuikin muutaman tunnin linnaralliksi. Aurinkokin lämmitti ja eväät nautittiin nurtsilla keskellä raunioita. Tuntui kesältä.

Porukan pienimmän väsähdettyä ja veljen perheen lähtiessä kotiin, mekin suunnittelimme kotiin lähtöä. Etupenkin väki ajatteli takapenkin jo väsyneen ja raunioitten ajaneen puiston unohduksiin. Mitä vielä, takapenkki muisti kyllä, että puistosta oli puhetta, joten lupaus on lupaus ja jatkoimme vielä sinne hovirinnan leikkipuistoon. Kuusistosta Kaarinaan ja Hovirintaan päin. Kun seuraa uimarannan kylttejä, löytää perille.

Täytyy sanoa, että onneksi annettiin periksi takapenkin väelle. Vau, mikä puisto! Kauniisti hoidettu, siisti, monipuolinen ja uusi. Pienille lapsille hiekkalaatikkoa ja pieniä kiipeilytelineitä, isoille useita kiipeilytelineitä ja aikuisillekin löytyi kuntoiluvälineet. Arkena kyljessä olisi ollut vielä ilmainen liikennepuistokin.


Vielä löytyi pojilta energiaa kiipeillä ja testata kaikki laitteet. Poikien leikkiessä apinoita ihastelin minä puiston kukkaistutuksia. Koko puisto oli todella upea ja kivasti muotoiltu. Eri osastoja oli useita ja isoilla kukkaistutuksilla reunustettuna.


Tosi kiva päivä ja tosi kivat retkikohteet. Tämä tullaan varmasti toistamaan samanlaisena vielä uudestaankin. Rauniot ja leikkipuisto yhdessä vetävät vertoja Turun seikkailupuistolle, joten suosittelen joku kerta testaamaan tämän kombon. Hovirinnassa olisi myös uimaranta, mutta näillä lämpötiloilla sen testaaminen jäi väliin..

25.7.2015

Yhteistyöllä enemmän

Piti kirjoittaa Tammisaaresta. Siitä miten vietettiin siellä tällä viikolla aikuisten "lomaa" yhden yön verran. Löydettiin hyvä ravintola ja tutustuttiin kaupunkiin kävelemällä se ympäri.

Mutta päädynkin nyt kirjoittamaan yrittämisestä ja yhteistyöstä. Kolmesta naisyrittäjästä ja kolmesta yrityksestä, joita selvästi luotsataan rakkaudesta.



Poikettiin Tammisaaresta tullessa nimittäin Perniön asemalla kesäkahvila Opaliinassa. Pikkuinen kahvila on auki toista kesää ja jo saavuttanut oman vankan ihailijajoukkonsa. Tarjolla on Veronikan rakkaudella tehtyjä leivonnaisia, jotka vievät kielen mennessään. Herkulliset tarjottavat yhdessä hurmaavan ympäristön kanssa tarjoavat tunnelmallisen pysähdyspaikan. Tänä kesänä Opaliinan pihalle oli noussut uusi piharakennus, jonka sisustuksesta on vastannut Adalmiinan Helmen Annariina.




Adalmiinan Helmi on Paimiossa vanhassa navettamiljöössä oleva sisustusliike. Uutta ja vanhaa kauniina kerrostumina. Liike, jonne ajetaan kauempaakin hakemaan kodin kaunistusta. Liike sijaitsee Annariinan kodin pihapiirissä ja on saanut alkunsa hänen antiikkiharrastuksestaan. Annariinan sisustuksia on mahdollista tänä kesänä bongata myös asuntomessuilta. 

Opaliinan tiskin vierestä löytyy mukaan ostettavaksi monenlaisia erikoisherkkuja. Mehuja, makeisia, mausteita. Nämä taasen ovat salolaisen Herkku ja Lahja Murenan valikoimista. Miinan luotsaama Murena on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa Salon parhaana tuliais- ja lahjaliikkeenä. Valikoimista löytyy herkkujen lisäksi mm. lähiruokaa ja sisustustavaroita.

Kolme naista: Veronika, Annariina ja Miina. Kolme yritystä: Opaliina, Adalmiinan Helmi ja Murena. Itse en tiedä yrittämisestä mitään, mutta olen päässyt kuuntelemaan kaikkien kolmen tarinaa yrityksen syntymisestä ja itse yrittämisestä. Vaikka nämä yritykset ovat erilaisia, on yhteistä se, että kaikki kolme ovat syntyneet intohimosta. Intohimosta omaa erikoisosaamista kohtaan, on se sitten ruokaa tai sisustusta. Halusta antaa asiakkaille ainutlaatuisia kokemuksia. Tuon intohimon ja halun huomaa selvästi kun heidän kanssaan puhuu. Sen huomaa erinomaisesta palvelusta ja laajasta tuotetiedosta. Myytävät tuotteet on valittu huolella ja tarinat niiden takana tunnetaan.

Ei ole yrittäminen aina helppoa ja työtunteja tuskin lasketaan. Mutta kaikki kolme ovat mielestäni onnistuneet luomaan jotain uutta ja siksi myös menestyneet. Kaikissa liikkeissä olen saanut poikkeuksetta erinomaista palvelua hymyllä höystettynä. Onkin ollut mukava huomata, että yritykset tekevät yhteistyötä keskenään ja saavat näin aikaiseksi vielä enemmän. Pari talvea sitten Opaliina piti joulun aikaan kahvilaa Adalmiinan Helmen tiloissa. Opaliinan herkkuja on myynnissä kausittain Murenassa. Annariinan pettämätön sisustussilmä on taas luonut Opaliinan kahvilasta nautinnon myös silmille.

En tiedä, mutta uskon, että tämä yhteistyö antaa yrityksille enemmän kuin pelkkää kassavirtaa. Uskon, että se ylläpitää positiivista virettä ja tekemisen meininkiä. Nostan hattua näille naisille. Hyvää työtä!

Murenasta lisää täällä
Adalmiinan Helmestä täällä ja täällä


22.7.2015

Dominoefekti

Ensin kokeiltiin työhuoneen pöytää toiselle seinälle, sitten seuraavalle. Siirrettiin nojatuoleja, heivattiin pois pieni lipasto, tuotiin autotallista yksi työn alla oleva hylly tilalle. Tyhjennettiin kirjahylly, purettiin, kasattiin uudelleen eri järjestykseen.

Siirryttiin yläkerran makkariin. Tuotiin se ylijäänyt lipasto. Siirrettiin pois yksi tv-taso. Kannettiin työhuoneesta se työn alla ollut hylly sittenkin yläkertaan.

Käytiin tyhjentämässä miehen isovanhempien taloa. Tuli lipasto. Tuli sohvapöytä. Tarvitaan lisäosia työhuoneen kirjahyllyyn. Tarvitaan koululaispöytä. Tarvitaan koululaiselle kirjahylly. Tarvitaan vielä pakastinkin.

Ei riitä tila. Myytiin yksi runkopatjasänky. Hävitetään TV-taso ja sohvapöytä.



Tuli dominoefekti, joka leviää hallitsemattomasti ympäri taloa. Leviää samalla tavoin kuin kaikki ne hyllyiltä puretut lehdet, kirjat ja muut tavarat. Kuvissa tämän hetken ainoa kuvauskelpoinen paikka, porraskäytävä.

18.7.2015

Kiss my Turku

Luin eilen lehdestä Turussa olevista Eurooppalaisista markkinoista. Markkinoista täynnä eri maiden herkkuja. Ei tarvinne sanoa, että alkoi kuola valua suupielistä. Kotiväki innostui myös reissusta, varsinkin kun siihen luvattiin yhdistää Kupittaan seikkailupuisto.

Aamulla paistoi aurinko ja Aurajoen ranta oli täyttynyt kojuista. Pysähdyttiin syömään crepekset ja maisteltiin monesta kojusta kaikkea pientä. Poikettiin myös kauppahallissa teeostoksilla. Tähän kohtaan kuuluu taas tämä klassinen " Miksei me käydä täällä useammin?" En oikeasti muista, koska olisin viimeksi käynyt naapurikaupungissa vaan hengailemassa. Siitä on ihan liian kauan. Turku olisi pullollaan ihania ravintoloita ja pikkuliikkeitä. Lisäsin juuri "must do" -listalleni Turkupäivän.



Keskustasta livahdettiin sitten puistoilemaan. Pojat halusivat aivan ensimmäiseksi liikennepuistoon ajamaan polkuautoilla. En ole siellä käynytkään viime uudistusten jälkeen. Liikennevalot, kävelytiet, pikkutalot. Ihania! Varsinkin mua ilahdutti polkuautoilla liikkuvat poliisit, jotka antoivat pienille lempeästi ajo-ohjeita. Ajaltelkaa mikä duuni; Liikennepuiston polkuautoileva poliisi.


Seikkailupuistossa otettiin vielä turhat energiat pois pojista ja tummien pilvien saattelemina ajeltiin iltapäivällä kotiin.  Tämä retki taidetaan tehdä tänä kesänä vielä uudelleenkin!

17.7.2015

Kesä on tunne

Otsikko on varastettu suoraan Rillan Koti -blogista. Rilla pohti tätä Suomen suvea ja sai myös minut pysähtymään ja miettimään kesän syvintä olemusta.


Minua ei nimittäin ole juurikaan ahdistanut kesän huonot keli ja kylmyys. Toki silloin tällöin ottaa päähän ainainen sade, mutta silti olen pääasiassa ollut tyytyväinen olotilaani. Ollut kesäisessä fiiliksissä. Oli se keli sitten millainen tahansa.


 
Kesän tunne tulee minulle valoisista aamuista. Siitä, että saan hipsiä aamulla yksin alakertaan, lähteä töihin ja jättää miesväen jatkamaan rauhassa uniaan. Se tulee arkisten rutiinien puuttumisesta. Pakollisten menojen vähyydestä. Tyhjistä käytävistä työpaikalla. Tuoreista torilta ostetuista kasviksista. Mansikoista. Rennommista ihmisistä.

Se tulee kun kymmenen jälkeen illalla hiipii yöpaidassa pihalle kuvaamaan kukkapuskia. Paljaat varpaat kivillä, auringonlasku, hiljaisuus. Se tunne ei ole lämpötilasta kiinni.



Juuri nyt kesän tunne tulee juuri alkaneesta kesälomasta, kuohuviinilasillisesta ja mustikkapiirakasta!

15.7.2015

Yksin kotona vol. 2

Meillä miehet pakkasivat jälleen kassinsa ja suuntasivat kohti Tammisaarta. Niinpä jo toista kertaa melkeinpä viikon sisään, vietän iltaa omassa parhaassa seurassani. Siinä missä viime kerta meni tehdessä kaikkea paheellista kuten sohvalla syömistä, olen tällä kertaa nauttinut omasta ajasta eri tavalla.

Tein tänään loppupäivän etätöitä kotoa käsin ja niinpä heti koneen kannen suljettuani aloitin nautinnollisen siivouksen. Eikä tämä ole mitenkään sarkastisesti sanottu, vaan nautin ihan oikeasti saadessani järjestää huoneita rauhassa. Lähes flowmainen tila. Parasta on, että käden jälki näkyy ainakin huomiseen asti.

Salaa pakkasin poikien huoneesta pari kassillista tavaraakin pois. Tuskin edes huomaavat, mutta jos olisin tehnyt sen heidän nähtensä niin juuri ne tavarat olisivat nousseet arvoon arvaamattomaan.

Nautinnollista oli myös laittaa ruokaa ajan kanssa. Eilen kommentoin ystäväni blogiin epäonnisesta sienireissusta, jonka saalis oli tyhjää täynnä. Eipä mennyt viittä minuuttia niin ovikello soi ja sain pussillisen kanttarelleja kotiovelle toimitettuna. Onnea on ihanat naapurit!

Meillä syödään todella vähän keittoja, koska mieheni saa syödä niitä työpaikallaan aivan tarpeekseen. Nytpä sain kokkailla mitä halusin ja niinpä tein elämäni ensimmäistä kertaa kanttarellikeittoa. Taidanpa tehdä joskus toistekin!


Nyt on huusholli kunnossa, iltalenkki juostu ja aika siirtyä totaalisen rentoutumisen puolelle sohvan nurkkaan.

12.7.2015

Antiikkipäivien löytö

Fiskarsin antiikkipäivillä tehtiin myös pieniä ostoksia, löytöjä. Ei antiikkia, mutta löytöjä kuitenkin. Kun oltiin lähes koko messualue kierretty, oli mietintämyssyyn jäänyt muutama juttu. Vakavimmin mietittiin yhtä Wirkkalan maljakkoa. Päätettiin kuitenkin vielä miettiä ja käydä kurkkaamassa niiden muutaman raukan osasto, jotka olivat veitsihallin ulkopuolella. Sadekuurot olivat hakanneet maan mutavelliksi ja astiat täynnä vettä. Toki heillä oli katos pään päällä, mutta olosuhteet olivat silti heikohkot.

Sadekuurojen välissä päästiin kuitenkin nuokin osastot tutkimaan. Yhden pitkän pöydän keskellä oli teräksinen viinicooleri. Eleetön, moderni, sellainen meidän näköinen. Tarkempi tutkiminen paljasti sen Steltonin valmistamaksi. Kyseinen cooleri on edelleen tuotannossa, joten mistään antiikista ei todellakaan ollut kyse. Kauppias puolihuolimattomasti lähes vilkaisematta heitti hinnaksi 25 euroa.



Sitten näin samalla pöydällä useita vanhoja lasisia Iittalan säilöntäpurkkeja. Samanlaisia löytyy meiltä jo useampia ja tykkään säilyttää niissä siemeniä, myslejä, pastoja ja muuta. Olen bongaillut näitä eri kirppiksiltä ja kartuttanut kokoelmaa vähitellen. Purkkien hinnat vaihtelevat todella paljon. Messuilla pyydettiin jopa paria kymppiä purkilta, kirppikseltä saattaa löytää alle kympin hintalapulla. Nyt mieheni heitti pöytään kaikista yhteensä pienen könttätarjouksen, jolla yllätyksemme saimme purkit ja coolerin itsellemme. Halvalla lähti, sillä kotona katsoimme pelkän coolerin hinnaksi yli 70 euroa.



Cooleri osoittautui myös oivaksi maljakoksi kun kävin pelastamassa pionit sateiden alta sisälle. Täydellinen löytö!



11.7.2015

Fiskarsin antiikkipäivillä

Lopetin perjantaina työt aikaisemmin ja lähdettiin miehen kanssa kesäretkelle Fiskarsiin. Fiskars kuuluu niihin meidän jokakesäisiin "must"-kohteisiin. Tuo pieni ruukkikylä vain on i-h-a-n-a ja kuuluu kesään. Tällä kertaa jätettiin pienet miehet mamman ja pappan hoiviin ja vietettiin iltapäivä antiikkiin tutustuen.




Antiikkipäivät järjestettiin aiemmin läheisessä Billnäsin ruukkikylässä, mutta jotain suksia meni ristiin ja nykyisin messuillaan Fiskarsin vanhalla veitsitehtaalla. Billnäsissä olen ollut muutamaankin otteeseen, mutta viime antiikkipäivistä on jo jokunen vuosi ja Fiskarsin messuilla en ole ennen käynyt. Täytyy sanoa, että vähän kaipasin Billnäsin ruukkitehtaiden rosoa antiikkimessujen ympärille. Vanhat tiiliseinät ja isot ikkunat toivat tapahtumaan oman tunnelmansa, jota veitsitehtaasta ei löytynyt.


Emme ole mitään antiikinkeräilijöitä tai -asiantuntijoita, mutta tapahtumassa on kiva kulkea ja katsoa mitä kaikkea on tarjolla. Mieheni on kiinnostunut mm. vanhoista lasiesineistä, joten niihin tutustuttiin useammassakin pisteessä. Ihasteltiin myös yhdessä kioskissa aika kauan Wirkkalan suunnittelemia maljakoita ja astioita. Ajatonta ja kaunista muotoilua. Sopisi loistavasti meidänkin huusholliin. Katseeni jäi myös useamman kerran kiinni vanhoihin puisiin astioihin. Sellaisiin oikein kuluneisiin ja kolhiutuneisiin. Silmissäni näin jo sellaisen keittiössä mustalla kivitasolla kukkuroillaan omenoita. Mies ei saanut samaa näkyä taiottua silmiinsä, joten ne ostokset jäivät tekemättä...



Antiikkipäivillä on tarjolla niin astioita, huonekaluja, tauluja, rahoja, hopeaa kuin tulevaisuuden antiikkiakin. Talonpoikaisantiikkia, jugendia, vintagea, retroa, kaikkea sulassa sovussa. Moderniinkin tyyliin voi tehdä hyviä löytöjä ja joskus pieni tyylien sekoittelu voi tuoda sisustukseen särmää. Tällä kertaa teimme pari pientä löytöä, vaikka antiikkia eivät olleetkaan. Tulevaisuuden sellaista ehkä...

7.7.2015

Yksin kotona

Joskus arjessa toivoo, että saisipa olla hetken yksin kotona, nauttia hiljaisuudesta, tehdä omia juttuja keskeytyksettä. Tänään kaksi isointa miestä lähti Tammisaaren kesäkotiin ja pienin mummilaan yökylään. Yksin kotona. Koko ilta. Ja yö. Ja huominenkin...

Ja mitä tekee tämä äiti? Haahuilee töiden jälkeen aivan liian kauan kirppiksellä. Hakee roskaruokaa. Syö sen olohuoneessa. Katselee samalla TV:tä. Soittaa musiikkia aivan liian lujaa. Aikoo viettää loppuillan sohvannurkassa sarjamaratonia katsellen ja kynsiä lakkaillen. Ihan hunningolla... Perfect!



PS. Oletkos koskaan maistanut pitsaa, missä on mansikoita? Splizzerian kesäpitsa yhdistää tulista ja makeaa, chiliä ja mansikkaa. Toimii!

5.7.2015

Hangon fiilistä etsimässä

Täksi viikonlopuksi ennustettiin kuumaa keliä, joten päätettiin jo hyvissä ajoin, että vietetään viikonloppua kesäkodissa Tammisaaressa. Mielessä tietenkin välkkyivät kuvat täydellisistä rantapäivistä. Lojutaan rannalla, käydään välillä uimassa, lapset leikkivät koko päivän hiekassa.

Matkaan lähdettiin jo perjantaina puolen päivän aikaan. Helle kuitenkin viileni merituulen myötä ja rannalla välillä ihan paleltiin auringonpaisteesta huolimatta. Onneksi täydellinen lomapäivä ei ollut helteestä kiinni, reilun tunnin kuluttua vaihdettiin suosiolla puistoiluun, tutustuttiin uusin nurkkiin kaupungissa ja syötiin hyvin rantaravintolassa.

Lauantaina päätettiin lähteä Hankoon fiilistelemään Regattaa. Olen viimeksi ollut Hangossa seitsemän vuotta sitten eikä kaupunki silloin tehnyt vaikutusta. Odotin sellaista vau-elämystä, mutta kokemus oli jotenkin enemmän blaah. Seitsemän vuotta sitten olin vimeisilläni raskaana, joka on saattanut vaikuttaa fiilistelyyn. Nyt kaupungilla oli toinen mahdollisuus tehdä vaikutus.... Ja ei, ei se tehnyt sitä nytkään...



Ei pidä ymmärtää väärin. Pitsihuvilat ja niiden puutarhat ovat todella viehättäviä ja rannatkin upeita, mutta silti... Jotain Tammisaareen verrattuna kuitenkin puuttuu... Siinä missä Tammisaari on mun mieleen idyllinen, Hanko on snobi. Sellainen patsastelukaupunki. Lauantaina oman mausteensa kaupunkiin toivat vielä kannonkoloistaan heräävät Regattan juhlijat. Parikymppisten teinien invaasio oli saapunut kaupunkiin. Krapulaisia aamun loiventajia oli rannat täynnä. Ja se roskien määrä... lasinsiruja, ruokaa, roskia, tyhjiä pulloja. Kiitos vaan niille ahkerille siivoajille, jotka käyttivät lauantai aamupäivän siivotakseen juhlakansan jäljet. Puolen päivän jälkeen alkoi jo näyttää paremmalta..

Aion kuitenkin antaa kaupungille vieläkin mahdollisuuden vakuuttaa mut. Ehkä jaksan istua tänä kesänä toistekin sen puuduttavan tylsän tien pätkän Tammisaaresta Hankoon. Nauttia täydellisestä rantapäivästä ja löytää sen Hangon syvimmän olemuksen...


Tällä reissulla löydettiin yksi helmi. Pienen niemen kärjestä, kallioiden päältä löytyy kahvila Neljän Tuulen Tupa. Ihanat merimaisemat ja herkulliset tarjottavat.

Jos sinulla on tarjota joku täydellinen vinkki Hangon valloitukseen niin anna kuulua...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...