Tummien perhosten maa - ajatuksia taiteesta

Taide on mielenkiintoinen aihe. Eri tyylisuuntia on monia ja jokaisella niistä mielipiteensä ja jokainen on yhtä oikeassa. Itse mietin usein mikä tekee jostain taiteilijasta halutun ja kiinnostavan jonkun toisen jäädessä ikuisesti harrastelijaksi. Mikä tekee jostain taulusta arvokkaan ja toisesta suttupaperin. Kuka päättää mikä on arvokasta ja mikä ei. Miksi taide voi olla myös rumaa ja inhottavaakin? Ottaisinko seinälleni arvokkaan taulun, josta en lainkaan pitäisi?

Keväällä Lontoon matkalla vierailimme aika monessa taidemuseossa. Tutustuttiin niin klassiseen muotokuvamaalaukseen kuin moderniin nykytuotantoonkin. Tutkittiin niin vuosisatoja vanhoja valokuvantarkkoja maalauksia kuin moderneja "vessanpytty väärinpäin" -asetelmia. Kaikki herättivät ajatuksia ja tuntemuksia. Toiset ihailevia, toiset enemmänkin "mikä erottaa tämän oman 5-vuotiaani maalauksesta" -fiiliksiä. En voi sanoa ymmärtäväni kaikkea ja siksi taiteen määrittely onkin mielenkiintoista. Kuka sanoo, että tämä on taidetta? Kuka päättää, että tästä teoksesta kannattaa maksaa vaikkapa 200 000 euroa?

Onneksi itse saa päättää mitä omille seinilleen laittaa ja mitä taidetta päivittäin katselee. Viime keväänä tein pitkään harkitun hankinnan ja ostin olohuoneen seinälle Kristina Isakssonin taulun. Taulun, joka ilahduttaa päivittäin. Sen jälkeen olen passiivisesti etsinyt seuraavaa kohdetta. Minulla on muutama taiteilija, joiden tuotantoa seuraan tiiviimmin, odotellen mahdollisesti meille sopivaa täydellistä yksilöä.  Yksi mielenkiintoinen nimi on Sampsa Sarparanta, paikallinen taiteilija, jonka osasta töitä tykkään kovasti ja osasta en lainkaan. Työt ovat isoja ja näyttäviä ja voisin hyvin nähdä jonkun niistä kotimme seinällä. Ainoa ongelma on, että mallina on usein hänen vaimonsa, joka sattuu olemaan joogaopettajani. Tuntuisi hassulta ripustaa kotimme seinälle hänen kuvansa. Vai tulisikohan siitä lisää puhtia tehdä joogaharjoituksia kotonakin...

Toinen enemmän seuraamani taiteilija on Kristina Isaksson, jonka taulun siis viimeksikin hankin. Tykkään todella kovasti hänen tyylistään. Löysin Kristinan FB-sivut hetki sitten ja liityin tykkääjien joukkoon. Kuin sattumalta muutama päivä liittymiseni jälkeen hän lisäsi uusien maalauksien kuvia sivuilleen. Sieltä bongasin tämän Tummien perhosten maan. Taulun, jossa on sitä jotain. Jotain, minkä piti päästä kotimme seinälle. Sain sovittua taulun jälleen toimitettavasti Turun taidelainaamon kautta, joka on mitä mahtavin palvelu. Taidetta kotiin korottomalla kk-maksulla. Uutta minulle oli, että tällainen taidelainaamon kautta ostaminen sujuu myös vaikka taulu ei olisikaan valmiina heidän valikoimissaan. Taidelainaamosta kertoivat, että kaikkien heidän listoillaan olevien taiteilijoiden töitä voi pyytää ostettavaksi myös lainaamon kautta. Ihan hurjan kätevää, jo pelkästään Turun taidelainaamon listoilta löytyy 120 taiteilijaa...

Leppoisa päivä Fiskarsin antiikkipäivillä

Tällä viikolla on taas vietetty ihania lomapäiviä. Torstaina vietimme ystäväni kanssa laatuaikaa Helsingissä. Uhkaavista sääennusteista huolimatta ilma pysyi kuivana ja pääsimme kiertelemään kaupungilla sisustusliikkeitä. Suuria ostoksia ei tehty vaan ennemminkin nautimme vapaasta ja kiireettömästä päivästä. Kohokohdan tarjosi jälleen Bronda, jonka lounas hakee vertaistaan. Mielettömiä makuelämyksiä..

Perjantaina vein pikkupojat mamman ja pappan luo, josta heidän matkansa jatkui Okraan eläimiä ja koneita ihmettelemään. Isoimman miehen taas otin mukaani Fiskarsin antiikkipäiville. Mieheni ei voi sietää kirpputoreja tai yleensäkään kaupoissa kiertelemistä, mutta Fiskarsiin saan hänet aina mukaani. Antiikkipäivät nimenä antavat ehkä kuvan kalliista ja hienosta tapahtumasta, mutta suosittelisin rohkeasti kokeilemaan ja yllättymään. Tavaraa on laidasta laitaan, edullisesta kalliiseen. Jo muutamalla eurollakin voi tehdä löytöjä. Ja ainahan voi vaan ihastella ja nauttia tunnelmasta. Tapahtuma-alueen lisäksi Fiskarsin tori täyttyy myyjistä. Paikalla on niin vanhojen tavaroiden myyjiä kuin käsityöläisiäkin. Me teimme ainokaisen löytömme torilta ja täydensimme yhtä lasisarjaa rikkoutuneen cocktaillasin verran.

Fiskarsista jatkoimme matkaa extempore Billnäsiin. Tuo lähellä sijaitseva ruukkialue oli ennen antiikkipäivien koti, mutta omistuskuvioiden muuttuessa tapahtuma siirtyi Fiskarsiin. En itseasiassa ole Billnäsissä sen jälkeen käynyt, joten ajateltiin käydä kurkkaamassa sekin. Tiesin, että jotain antiikkimeininkiä sielläkin samaan aikaan on, mutta en sitä kuinka isosti.  Iso piha-alue täynnä telttoja ja iso navetta täynnä myyntipöytiä. Tämä tapahtuma on ilmainen ja katsottavaa niin paljon, että kannattaa ehdottomasti kurvata myöskin tänne.  Fiskarsin ja Billnäsin antiikkitapahtumat ovat käynnissä vielä sunnuntaina klo 10-17.

Billnäsistä jatkoimme matkaa Tammisaaren asunnolle. Kaupungissa oli yllätykseksemme Merivoimien vuosipäivä, joten pääsimme tutustumaan isoihin aluksiin ja muuhun armeijakalustoon. Mieheen iski nostalgia ja ihan muutaman armeijajutun sain illan aikana kuulla :)


Tänään olikin sitten paluu normijuttuihin. Kuopuksen korvatulehdus oli jälleen uusinut, joten metsästettiin lääkäriä kaupungista. Aikoja ei ollut mihinkään vapaana, mutta onneksi Mehiläinen ei pettänyt tälläkään kertaa vaan pääsimme ilman ajanvarausta lääkärin juttusille. Toivottavasti tämän kesän kuurit olisivat nyt tässä...

Fiskarsin antiikkipäivillä

Lopetin perjantaina työt aikaisemmin ja lähdettiin miehen kanssa kesäretkelle Fiskarsiin. Fiskars kuuluu niihin meidän jokakesäisiin "must"-kohteisiin. Tuo pieni ruukkikylä vain on i-h-a-n-a ja kuuluu kesään. Tällä kertaa jätettiin pienet miehet mamman ja pappan hoiviin ja vietettiin iltapäivä antiikkiin tutustuen.

Antiikkipäivät järjestettiin aiemmin läheisessä Billnäsin ruukkikylässä, mutta jotain suksia meni ristiin ja nykyisin messuillaan Fiskarsin vanhalla veitsitehtaalla. Billnäsissä olen ollut muutamaankin otteeseen, mutta viime antiikkipäivistä on jo jokunen vuosi ja Fiskarsin messuilla en ole ennen käynyt. Täytyy sanoa, että vähän kaipasin Billnäsin ruukkitehtaiden rosoa antiikkimessujen ympärille. Vanhat tiiliseinät ja isot ikkunat toivat tapahtumaan oman tunnelmansa, jota veitsitehtaasta ei löytynyt.

Emme ole mitään antiikinkeräilijöitä tai -asiantuntijoita, mutta tapahtumassa on kiva kulkea ja katsoa mitä kaikkea on tarjolla. Mieheni on kiinnostunut mm. vanhoista lasiesineistä, joten niihin tutustuttiin useammassakin pisteessä. Ihasteltiin myös yhdessä kioskissa aika kauan Wirkkalan suunnittelemia maljakoita ja astioita. Ajatonta ja kaunista muotoilua. Sopisi loistavasti meidänkin huusholliin. Katseeni jäi myös useamman kerran kiinni vanhoihin puisiin astioihin. Sellaisiin oikein kuluneisiin ja kolhiutuneisiin. Silmissäni näin jo sellaisen keittiössä mustalla kivitasolla kukkuroillaan omenoita. Mies ei saanut samaa näkyä taiottua silmiinsä, joten ne ostokset jäivät tekemättä...

Antiikkipäivillä on tarjolla niin astioita, huonekaluja, tauluja, rahoja, hopeaa kuin tulevaisuuden antiikkiakin. Talonpoikaisantiikkia, jugendia, vintagea, retroa, kaikkea sulassa sovussa. Moderniinkin tyyliin voi tehdä hyviä löytöjä ja joskus pieni tyylien sekoittelu voi tuoda sisustukseen särmää. Tällä kertaa teimme pari pientä löytöä, vaikka antiikkia eivät olleetkaan. Tulevaisuuden sellaista ehkä...

Taidelainaamosta seinälle

Viime viikko oli kuin joulu keskellä kesää. Hankin saman viikon aikana kaksi pitkäaikaista haavetta. Ensimmäinen niistä on taulu, jota olen etsinyt pitkään. Olen ennenkin kertonut tästä taulujen hankkimisen vaikeudesta meidän taloudessa. Lähtökohtaisesti taulumakumme ovat valovuosien päässä toisistaan. Mieheni pitää geometrisistä ja abstrakteista tauluista, minä taas enemmän esittävistä tauluista, mutta en nyt kuitenkaan mistään kukka-asetelmista. Jossain kohtaa tultiin tulokseen, että ostetaan molemmat omat taulumme, jotta saadaan edes jotain seinille. Tuon päätöksen tekeminen on vauhdittanut taulujen ostoa ja ollaan loppujen lopuksi molemmat oltu tyytyväisiä kaikkiin hankintoihin.

Itse löysin taiteilijani jo pari vuotta sitten. Tutustuin Kristina Isakssonin töihin netin kautta ja ihastuin. Olen kuitenkin pari vuotta etsinyt sitä juuri meille täydellistä yksilöä. Käynyt katsomassa tauluja niin Turussa kuin Helsingissäkin. Ollut suoraan yhteydessä taiteilijaan. Jostain syystä aina jättänyt ostamatta.

Huhtikuun alussa selailin jälleen Turun taidelainaamon sivuja. Kristinan töitä on ollut siellä tarjolla muutamia, joita olen käynyt katsomassa sivuilla kymmeniä kertoja. Tällä kertaa teoksia olikin enemmän, joista yksi täydellinen. Meinasin tulla hulluksi sen illan aikana. Olin varma, että joku nappaa taulun silmieni edestä. Soitin heti seuraavana päivänä ja sain kuin sainkin varattua taulun itselleni. Olin valmistautunut lähtemään suoraan hakureissulle, mutta Kristina oli taidelainaamon huhtikuun taiteilija ja jouduin odottamaan toukokuun puolelle. Nyt se kuitenkin komeilee seinällä. Moni muukin olisi tämän halunnut, sillä jonotuslistalla oli useampia nimiä. Voin kuitenkin kertoa, etten aio tästä luopua...

Samalla voisin tässä suositella taidelainaamoita taiteen hankintaan. Ei voi helpompaa olla. Ainakin Turun taidelainaamolla on kattava sivusto netissä. Voit ostaa taulun kertamaksulla tai vuokrata sen. Vuokratun taulun voi halutessaan palauttaa, mutta toisaalta vuokra myös lyhentää korottomasti taulun hintaa eli vuokra-ajan päätyttyä taulu on omasi. Edullisimmillaan kk-maksu on 10 euroa. Taulun voi myös maksaa kokonaan pois koska tahansa vuokra-ajan aikana. Kätevää...

Tauluja toki voi käydä katsomassa paikanpäälläkin. Turun taidelainaamo sijaitsee vanhalla suurtorilla. Porttikongista sisäpihalle ja heti käännös oikeaan. Lainaamo on avoimma ti-pe 12-18 ja la 11-15.

Ja se toinen toteutunut haave.... liittyy kirjaimiin LV, ruskea ja kannetaan kädessä. Arvaatko?

On this earth, a shadow falls - Salon Veturitallissa

Eilen kävimme ennen mummin synttäri-illallista Salon taidemuseossa. Vanhaan, yli satavuotiaaseen veturitalliin tehty museo on kerännyt vuosien mittaan useita hienoja taidenäyttelyitä. Tällä hetkellä museossa rikotaan kävijäennätyksiä, kun näytillä on Nick Brandtin huikea valokuvanäyttely " On this earth, a shadow falls".

Nick Brandt on aloittanut uransa valokuvaajana ja lyhytelokuvaohjaanana tehden paljon mm. musiikkivideoita. Vuonna 1995 Brandt kuvasi Michael Jacksonin Earth Song - musiikkivideon Tansaniassa ja tuo kuvausmatka mullisti hänen uransa. Hän jätti nousevan uransa musiikkivideoiden ohjaajana ja keskittyi Afrikan luonnon kuvaamiseen ja luonnonsuojeluun perustamansa säätiön kautta.

Valokuvanäyttelyn 65 teosta ovat häkellyttävän tarkkoja eläinkuvia. Isokokoiset teokset ovat todella vaikuttavia. Näyttää kuin eläimet suorastaan poseeraisivat kuvaajalle. Valokuvat vaativat ottamaan askeleen lähemmäs katsomaan yksityiskohtia ja seuraavaksi taas pari askelta taaksepäin, jotta voi täysin vaikuttua kuvien tunnelmasta. Kuvien vieressä oli kiehtovia tarinoita tilanteista, joissa kuvat on otettu. Oikeaa hetkeä on odotettu päiviä, jopa viikkoja. Olisin voinut tutkia ja katsoa kuvia kauemminkin, mutta pari nopsajalkaa määritti tällä kertaa tahdin.

Suosittelen ehdottomasti käymään, jos täällä päin liikut. Näyttely on avoinna 17.5.2015 asti.

Salon taidemuseo Veturitalli

Mariankatu 14

24240 Salo

Ps. jos haluat lukea muutaman näyttelyn valokuvan kiehtovista taustoista, se onnistuu täältä. kuvan kohdalla kelaa sivun alalaitaan, sieltä löydät kuvaajan itsensä kertoman tarina.