Syksyn merkkejä

Elokuun alkaessa vannoin, että elokuu on kesäkuukausi jolloin eletään vielä vahvasti kesämoodissa. Nooh, aika vahvasti syksyltä tuntuu ja näyttää, kesäistä fiilistä ei kyllä tahdo enää löytää etsimälläkään. Ilmassa tuoksuu syksy ja kesän spontaanius on vaihtunut tuttuihin rytmeihin ja aamuherätyksiin.

Paitsi että ulkona alkaa näyttää syksyisemmältä, myös täyttyvä kalenteri kertoo oma karua kieltään arjen alkamisesta. Töissä on taas täysi pöhinä päällä ja illat täyttyvät niin harrastuksista kuin vanhempainilloistakin. Sovitellaan kalentereihin syksyn harrastuksia. Kesälajit ovat vielä käynnissä ja syksyn ryhmät käynnistyvät pikkuhiljaa. Muutama viikko eletään täyttä kaaosta kun harrastetaan päällekkäin molempia kausia.

Kuopukselle koripalloa, suunnistusta ja uintia. Esikoiselle suunnistusta, uintia ja jujutsua. Miehelle sählyä. Minulle joogaa ja kuntosalia. Kaikelle löytyy oma aikansa. Kalenteri näyttä täydeltä, mutta ei liikaa. Tarpeen tullen tiputellaan sitten jotain pois. Arki on palannut.

Viikon varrelta

Voihan hujaus! Miten se viikko taas karkasikaan käsistä. Mulla on ollut ajatuksena tehdä sellainen päivä kuvina postaus, mutta tehdään nyt tällä kertaa tällainen viikko lyhyesti kuvina.

Töitä on painettu joka päivä. Huomaa kesän lähestyvät, kun kaikilla on kiire saada työpöytiä tyhjemmäksi. Viime viikolla työpäivät ovat olleet toistensa ääripäivä. Muutama toimistopäivä, jolloin on istuttu koneen ääressä koko päivä erilaisia markkinointijuttuja tehden. Torstaina taas jotain ihan muuta. Aamulla ajoin Lohjalle pystyttämään meidän pientä messuosastoa ja jäin paikalle aamupäiväksi kuuntelemaan mielenkiintoisia seminaariesityksiä somesta. Siitä takaisin Saloon kuivaa lounassämpylää vauhdissa syöden. Jouduin yllätyksekseni adoptoimaan toimistolta pari eksyneen oloista TET-poikasta ja pikapikaa keksittynä hommana tyhjensin heidän avustuksellaan yhtä varastoa. Seminaarivaatteet tyylikkäästi pölykerroksen peittäminä yritin vielä keskittyä muutaman asiakaskirjeen rustaamiseen huonolla menestyksellä. Hakiessani poikia päiväkodista kävin vielä golfkentän laidalla valokuvaamassa otoksia kisakutsuja varten.

Vapaa-ajan ongelmiakaan ei ole juuri ollut. Jalkapalloa, jalkapalloa, jalkapalloa ja siihen suunnistuskoulua kaupan päälle. Kävin esikoisen kanssa muutaman viikon mittaisessa hipposuunnistuskoulussa ja hän innostui kovasti. Taidettiin siis löytää uusi harrastus...

Tänään juhlistettiin viikonlopun alkua käymällä Prisman pihalle pystytetyssä huvipuistossa. Äiti oli hövelillä päällä ja osti muutaman lipun laitteisiin. Pääsinpä itsekin törmäilyautoja ajamaan. Kotiin tultiin kirjaston kautta. En muista koska olisin viimeksi ollut näin ajan kanssa siellä kiertelemässä. Voi kuinka nautin siitä vaeltamisesta hyllyjen välissä. Taas löytyi mielenkiintoista luettavaa vinopino. Älkää ihmetelkö pinossa olevia karttoja. Olkoot vaan GPS:t ja TomTomit, mä haluan katsoa meidän ajoreitin ihan oikealta kartalta. Mulla on aika hyvä kuvamuisti, joten haluan luoda isolta kartalta sellaisen yleismielikuvan miten sinne Billundin suuntaan ajetaan.

Niin ja käytiinhän me kaupassakin. Miten voikin muuten olla, että kuopuksen pissahätä tulee aina siinä vaiheessa kun kärryt on täynnä tavaraa ja vessa mahdollisimman kaukana?

Kotitreeneissä

Tervetuloa kotisalilleni! Tällä salilla on aina vapaana paikka peilin edessä, musiikkina soi vain lempikappaleet ja treenitkin noudattelevat osallistujien toiveita. Treenata voi  juuri sellaisena kuin on ja mihin aikaan tahansa. Toisinaan treenin päätteeksi saa hieronnan, pikkuautoilla tai ilman. Miinuksena salin poikki menevä kulkureitti saniteettitiloihin ja välillä turhankin innokkaasti mukana jumppaavat mini-ihmiset.

Olen ollut aina sitä mieltä, että minusta ei ole kotona treenaajaksi. Ei riitä motivaatio eikä itsekuri. Jotain on kuitenkin tapahtunut, sillä kotitreenit ovat tällä hetkellä mun pääasiallinen treenaustapani. Kaikki alkoi mieheni innostuttua kahvakuulasta, hankki ensimmäisen kuulan kotiin ja alkoi pari kertaa viikossa treenaamaan tietyn ohjelman mukaan. Suoraan sanottuna alkoi ottaa päähän, että miksi en itse muka pysty samaan. Keskittymään kotona.

Aloin tehdä samaa ohjelmaa kahvakuulalla ja pienen harjoittelun jälkeen homma alkoi toimimaan. Yksi asia on vaikuttanut kotitreenieni onnistumiseen ratkaisevasti. Ipad. Se, että saan Spotifyn viereen pauhaamaan lempimusiikkiani ja se, että samalla Swing timer nakuttaa sekunteja. Tiedän täsmälleen kuinka monta minuuttia tehty, kuinka monta tekemättä. Mun motivaattori.

Teen kotitreenin 2-3 kertaa viikossa. Se on huomattavasti enemmän kuin mitä kävisin salilla tai jumpissa muualla. Kotitreenin ehdoton plussa on se, että voin tehdä treenin omien aikataulujeni mukaisesti.  Aikaa ei kulu matkoihin ja tarvittaessa treenin voi vetää juuri sen pituisena kuin haluaa. Voisi kuvitella,että helpommin tekee treenin vajaana, mutta mielestäni on käynyt juuri päinvastoin. Joskus kun ei lainkaan huvittaisi treenata, ajan itseni tekemään vaikkapa vain yhden kahvakuulakierroksen. Kun on itsensä liikkeelle saanut, seuraavat kierrokset tulevat jo automaattisesti.

Tällä hetkellä kotitreenini koostuu kahvakuulasta, jonka teen kiertoharjoitteluna. Tästä jatkan Kayla Itsinesin vatsalihassarjalla (voin suositella, kyllä tuntuu..) ja loppuun teen vielä joogavenytyksiä. Harjoitus kestää 50 - 75 minuuttia. Hiki tulee ja paikat kipeäksi.

Suupielet ylöspäin

Eilinen päivä oli ihan huippu. Täynnä kaikkea kivaa aamusta iltaan. Kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko oikein kruunasi päivän. Aamulla noukin ystäväni kyytiin ja suuntasimme kohti Naantalia ja Supertreenejä. Tuo tapahtuma on mun kevään merkkini. Ystäväni kanssa laskeskeltiin, että ekan kerran ollaan tuolla taidettu olla 12-13 vuotta sitten. Väliin on jäänyt vain pari lasten vauvavuotta. Eikä tapahtuma taaskaan pettänyt. Hyvää fiilistä, hikistä menoa, huiput ohjaajat ja päälle vielä runsaat tuotekassit.

Me aloitimme päivän rennolla kuubalaisella salsalla. Ramon Silverio todellakin laittoi lanteet liikkeelle. Letkeää musiikkia ja helpot liikesarjat, ihana aamunaloitus. Seuraavana suuntasin MFC -tunnille. Mulla on perinne, että joka vuosi kokeilen jotain uutta lajia. Välillä on löydetty hittejä, välillä menty hutiin ja kunnolla. MFC meni hittipuolelle.

MFC on painopalloharjoittelua, jota kuvattiin näin " Ammattilaisten tehokkaiksi toteamat moniulotteiset harjoitusliikkeet aktivoivat yhtä aikaa monet lihasryhmät ja nivelet." Harjoitukset voi tehdä yksin tai pareittain, nyt teimme pareittain. Se olikin virkistävää vaihtelua muihin tunteihin verrattuna. Hiki tuli ja harjoitus tuntui tehokkaalta vaikka liikkeet olivatkin yksinkertaisia. Tätä voisin kokeilla joskus uudelleenkin.

Lounaan jälkeen loput energiat tiristettiin ulos LessMillsin Bodycombat ja Sh´bam tunneilla. Kimmo Jukurin vetämä Sh´bam on ihan huippu, ollut jo monena vuotena mun suosikki. Tunnilla on niin hyvä ja positiivinen energia. Päivän päätteeksi kokeilin vielä Rumbitaa, mutta se ei sitten ollut lainkaan mun juttuni vaan poistuin kesken kaiken takavasemmalle.

Varsinaista liikunnan  iloa koko päivä. En itseasiassa ole moneen, moneen aikaan ollut ryhmäliikuntatunneilla, sillä olen ollut niin innostunut kotitreeneistä. Nyt sain taas kipinää lähteä kokeilemaan muitakin tunteja.

Sokerina pohjalla oli vielä illan musiikkipläjäys. Kotona ehdin vain nopeasti suihkuun ja syömään, sillä illaksi meillä oli poikien kanssa liput Elastisen keikalle. Paikallisessa liikuntahallissa oli tunnelma katossa, kun Ela räppäsi hitin toisensa perään. Mun treenisaldokin kasvoi vielä kunnon käsitreenillä, kun vuorotellen heijasin kumpaakin poikaa ylös katsomaan illan tähteä. Keikka oli ihan huippu ja suupielet todellakin ylöspäin kotiinpäin ajaessa.

Piilotettuja helmiä

Olen muistaakseni aiemminkin kirjoittanut paikoista, jotka ovat kuin pieniä salaisuuksia. Et voi tietää niistä, ellet vahingossa osu paikalle tai kuule kehuja tuttavaltasi. Pieniä puoteja tai kahviloita, joiden erinomaisuus ei perustu suureen markkinointikoneistoon vaan lähinnä suusta suuhun kulkevaan kehujen ketjuun.  Yksi tällainen on mielestäni Mathildedalissa oleva Ruukin kehräämö ja puoti. Vaikka kävisit itse Mathildedalissa voit silti missata tämän pienen puodin ellet osaa sitä oikeasta paikasta etsiä.

Kirjoittelin kehräämöstä jo kerran ennenkin, silloin kun ensi kertaa vahingossa löysimme paikan. Nyt kävimme rannassa Ruukin Krouvissa syömässä  ja sen jälkeen poikkesin jälleen hakemaan muutaman kerän unelman pehmeää alpakkalankaa.

Puoti on pieni, mutta suloinen. Myynnissä on lankakerien ja alpakkatuotteiden lisäksi upeita Design Mervin kierrätyskoruja. Palvelu liikkeessä on ollut käydessäni todella sydämellistä, joten suosittelen poikkeamaan jos lähimaastossa liikut.

Putiikkikäyntiin voi kivasti yhdistää vaikkapa retken luonnonsuojelualueella ja ruokailun rantaravintolassa. Myös itse alpakat kannattaa käydä moikkaamassa. Ruukin vanhoista rakennuksista löytyy myös antiikkiliike ja kahvila, mutta niiden toimintaan en ole vielä tutustunut.

Siivet selässä

Olipa hyvä, että tuli pääsiäisenä akut ladattua, sillä kyllä sitä virtaa on tällä viikolla tarvittukin. Jo heti tiistai alkoi nurjasti, sillä olin unohtanut ensiapukurssin, jonne olin ilmoittautunut. Sen ja kauppareissun jälkeen kello olikin jo lähemmäs iltakahdeksaa kun pääsin kotiin. Keskiviikko taas mentiin "läpsystä vaihto" -tyyliin ovesta sisään ja ulos mieheni kanssa. Jälleen kotona vasta lähemmäs kahdeksaa.

Tänään onneksi on ilta vapaa ja niinpä keräilin pääsiäiskoristeet pois. Viikonloppuna varmaan vaihdetaan vappukoristeisiin, mutta pieni hengähdyshetki tässä välillä ilman riemunkirjavia värejä. Mallailin vaihteeksi näitä hevosia TV-tason päälle, mutta en sitten uskaltanut niitä siihen kuitenkaan jättää. En uskonut pienten ystävieni kuitenkaan jättävän niitä rauhaan. 

Olen vuosien mittaan harrastanut vaikka mitä. Pari vuotta kävin kansalaisopiston keramiikkakursseilla ja nämä hevoset ovat tuotoksia sieltä. Saven työstäminen oli mukavaa, vaikka en mitään kovin omaperäistä aikaan saanutkaan. Harrastus lopahti aikoinaan siihen, etten oikein tiennyt mihin kaikki teokseni olisin oikein tunkenut. Tosin jos olisin tiennyt mihin tahtiin olen näitä tekeleitä rikkonut, olisin voinut huoletta jatkaakin... 

Vaikka en mikään hevostyttö olekaan, niin tuo pieni sininen hevonen siivet selässään on lempparini. 

Oma satuhevoseni, jonka siivet vievät minne tahansa.

Lomanen

Olisikohan se sopiva termi tällaiselle pikkubreikille arkeen. Tuntui paljon pidemmältä kuin olikaan ja vaikutus oli todella rentouttava. Arkena rakastan rutiineja ja täsmällisiä aikatauluja, ehkä juuri siksi loman täydellinen aikatauluttomuus antaa niin paljon.

Oltiin tosiaan pyhät ihan kotona. Alan päästä irti siitä, että jokaiselle päivälle pitäisi olla joku suunnitelma tai tavoite. Monenlaista tehtiin ihan ilman suunnitelmia. Kuluu ne päivät samaan tahtiin niinkin. Saatiin tehtyä kotona monta hyödyllistä pikkujuttua ja ainakin yhtä monta rentoa lomapuuhaa.

Sunnuntaina mieheni seurasi jotain elämää suurempaa jalkapallopeliä, joten pakattiin lasten kanssa kinderit ja pillimehut reppuun ja lähdettiin kuvien maisemiin geokätköilemään. Kyllä siellä samotessa mieli lepäsi. Aurinko antoi parastaan ja kerros kerrokselta kuorittiin vaatteita päältämme. Kyllä osui oikeaan aikaan nämä kesän ensimmäiset merkit.

Nyt on akut ladattu ja tuntuu hyvältä lähteä uuteen viikkoon.

Aikavaras. . .

. . . vai aikaoptimismi? Jompikumpi minua selvästi vaivaa.

Minulle käy todella helposti niin, että yksi asia vie toiseen ja siitä taas seuraavaan ja koko päivä sujahtaa ohi kuin huomaamatta. Viime lauantai oli siitä hyvä esimerkki. Olin aamulla esikoisen kanssa uimakoulussa. Hänen pulikoidessaa minulla on tapana käydä reippaalla kävelylenkillä. Lenkillä auringonpaistetta ihmetellessä tuli ajatus, että nyt täytyy lähteä Skanssiin haalariostoksille. Esikoisen vanhat ovat auttamattomasti liian pienet ja säätiedotus tarjoaa plus kymppiäkin tulevalle viikolle. Siis ne haalarit on ihan p-a-k-k-o mennä ostamaan nyt.

Kotona miesväki oli ajatukselle yllättävän suopea, joten lounaan jälkeen auton nokka suunnattiin kohti Turkua. Haalarit löydettiin, muutenkin vähän haahuiltiin ja katsottiin vielä akrobaattiesityskin. Kaikki tyytyväisinä takaisin kotiin. Ilma oli ihan mieletön, joten pakko päästä ulos. Talven aikana kotikulmille oli kätketty pari geokätköä lisää, joten otin nappuloiden kanssa suunnan kohti metsää. Siellä tarvottiin sitten parisen tuntia. Ihana retki, upeilla maisemilla. Kätköt löytyivät ja jalat huusi armoa kun olin siellä kalliolla kantanut pienempää yli vaikeiden paikkojen.

Kun vihdoin päästiin takaisin kotiin, kello olikin jo vaikka mitä ja päivällinen piti laittaa alulle. Ja kun uuni kerran on päällä niin kätevä emäntä leipaisee samalla parit pellilliset sämpylöitä. Kun vihdoin seitsemältä oikaisin jalat sohvalle niin kaaosprojektin selättäminen yläkerrassa ei ollut ensimmäinen asia joka mieleen tuli. Harmittelin hetken, että mihin tämä päivä oikein meni. En saanut tehtyä mitään mitä suunnittelin. Koko päivä touhuttu, mutta jotain ihan muuta kuin piti. Ja voin kertoa, että näin käy minulle usein.

Eilen pesukone surisikin sitten aamusta iltaan, kaaosprojekti otettiin haltuun ja juhlittiin mamman syntymäpäivää. Siinä se... viikonloppu <3

Puikoilla

Ihania, pehmeitä värejä ja keriä. Pitkästä aikaa into kutoa on löytynyt. Teininä tein villapuseroitakin. Nyt olen aloitellut pikkuisen pienemmin.

Joulun alla vanhempani sanoivat, että mitään ei saa lahjaksi ostaa. Eipä ollut puhetta itse tekemisestä. Lankojakin löytyi komerosta laatikollinen. Molemmille kudoin lämpimät sukat. Aiemmin tuo tehtävä kuului mammalleni, mutta nyt puikot ovat siirtynyt minulle.

Joulun jälkeen tartuin uuteen kerään ja kudoin pojille sukat. 'Ihanan pehmeät' oli kommentti ja tarpeeseen sukat näillä pakkaskeleillä tulivatkin. Nyt puikoilla ovat omat sukkani. Näihin olen ottanut varaslähdön vuosia sitten. Säärystimiksi ne tein, mutta jokin tökki eivätkä käyttöön koskaan tulleet. En vaivalla väkerrettyä raaskinut purkaakaan, joten ovat ilmeisesti odottaneet tätä oivallusta. Siinähän on loistavat sukan varret valmiina!

Periaatteena on, että yhtään uutta lankakerää tähän taloon ei tule ennenkuin lankalaatikossa alkaa pohja näkyä. Periaatteet on kuitenkin tehty rikottaviksi, sillä muutama viikko sitten ihanat alpakkalangat veivät sydämeni. Pari kerää pussiin sujahti. Noista langoista syntyi pehmeääkin pehmeämpi ja ihanan lämmin kaulaliina. Tuo muhkea tekele, painaa vain 100 grammaa. Unelman kevyt!

Pehmeää alpakkaa

Viime viikonloppuna lähdimme extempore pienelle retkelle Mathildedaliin. Vanha ruukkikylä, jonne on viime vuosina rakennettu paljon vapaa-ajan asuntoja. Kierreltiin kylää, jutusteltiin paikallisen kylähullun kanssa ja nautiskeltiin kerrankin kuivasta kelistä ja jopa satunnaisista auringonsäteistä.

Nähtiin kierroksen alussa tyhjiä aitauksia ja arvuuteltiin mitä eläimiä niissä mahtaa asua. Kaikenlaista arvattiin, mutta alpakoita ei kyllä osattu veikata. Takaisin tullessa nuo karvaiset kaverit olivat tulleet pihalle ja niitä ihmeteltiin hyvä tovi aidan takaa. Symppiksen näköisiä otuksia.

Noiden symppisten tarkoituskin valkeni hetken kuluttua kun huomattiin vanhassa puoliksi puretussa ruukkirakennuksessa Ruukin kehräämö ja puoti. Voi mitä ihanuuksia sieltä löytyikään ihanan rustiikkisessa miljöössä. Pehmeitä alpakkalankoja ja niistä kudottuja tuotteita. Lankahyllyn edessä tuli seistyä pitkä tovi ja valinnan vaikeus oli suuri. Ihania värjäämättömiä luonnonvärejä, unelmanpehmeitä keriä. Olisin voinut kotiuttaa kassillisen. Koska olin miehen kukkaron armoilla, valitsin kuitenkin vain muutaman kerän huivilankaa.

Lankahyllyn edessä tuumiessani keskustelin samalla omistajan kanssa. Ruukin kehräämö on pohjoismaiden ensimmäinen alpakanvillaan keskittynyt kehräämö. Alpakan villa on pehmeämpää, lämpimämpää ja kestävämpää kuin lampaan villa. Pehmeyden kyllä tuntee. Lisäksi langan pitäisi olla aika riittoisaa, sillä näistä kahdesta pikkukerästä pitäisi tulla leveä ja pitkä, muhkea huivi. Nyt on parasta ottaa puikot esiin ja testata...

Illallinen kynttilänvalossa

Miten aina kaikki menot tuntuvat kasaantuvan yhteen ja samaan viikkoon? Tälle viikolle on monta kivaa juttua, mutta kun on joka ilta menossa, verottaa se väkisinkin vähän intoa. Onneksi sentään niin, että minun extrailtamenoni ovat kaikki tällä viikolla ja miehellä omansa sitten ensi viikolla.

Eilen vietin iltani kansalaisopiston kasvisruokakurssilla. Olen pyrkinyt joka syksy ja kevät käymään jollakin lyhyellä kurssilla hakemassa uutta oppia ja inspiraatiota. Tämä "kurssi" oli vain yhden illan pituinen, mutta silti varsin antoisa. Porukassa tehtiin kahdeksan erilaista kasvisruokaa, joista muutama pomppasi suoraan meidän ruokalistalle. Tavoite siis saavutettiin :)

Illallinen syötiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Olipa ope tuonut ruokaviinitkin mukanaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi. Kotiväkikin sai omat maistiaisensa.

Aurinkoista keskiviikkoa!

Aarteenetsintää

Maanantaina laitoin arvuuteltavaksi tämän kuvan. Tiedätkö mitä kuvassa on?

Jos olet harrastaja todennäköisesti arvasit heti. Geokätköhän se... Olen jo ennenkin maininnut innostuvani helposti uusista jutuista. Tämän kesän uutuus ja innostus oli geokätköily. Olin siitä toki kuullut aiemminkin, mutta en lainkaan perehtynyt mistä oikein on kyse. Ystäväni kertoi keväällä aloittaneensa kätköilyn poikansa kanssa. Ahaa, mullekin aukeni palanen siitä mitä tämä harrastus oikein on. Ja sitä voi harrastaa lapsen kanssa. Minä myös! Nyt! Mitä pitää tehdä?

Esikoiselle myin harrastuksen aarteenetsintänä. Ensimmäinen reissu oli katastrofi. "Aarteen" sijaan palattiin kotiin hyttysten pistojen ja punkin saattelemina. Ei löydetty mitään. Hyvä, että löydettiin takaisin kotiin. Harmitti. Eihän tässä ole mitään kivaa. Seuraavana päivänä kuitenkin pakattiin reppu uudelleen ja lähdettiin toisen kätkön luo. Nyt onnisti nopeasti ja jutun juonikin alkoi hahmottua. Kesän aikana on haettu kätkö jos toinenkin ja tämän harrastuksen hauskuus ja monipuolisuus on tullut esiin. Käytiinpä Puolan reissullakin korkkaamassa muutama paikallinen kätkö. Yksi hienoimmista jutuista tässä harrastuksessa onkin mielestäni se, että raikkaan ulkoilman lisäksi tulee nähtyä täysin uusia kulmia tutuistakin paikoista.

Haluatko tietää mistä on kyse? Ympärillesi on piilotettu kätköjä, joista et ole ollut lainkaan tietoinen. Muutaman kätkön haettuasi alat katsella ympäristöäsi eri tavalla. Kätköjä voi siis olla missä tahansa. Kurkkaapa tästä linkistä karttaa ja etsi paikka jossa olet juuri nyt. Jos kartalla näkyy myös "laatikoita", näet siinä kätköpaikkoja. Ei väliä oletko kaupungissa vai maaseudulla. Ellet nyt ihan eräseuduilla asustele niin uskoisin kartalla näkyvän edes yhden kätkön. Stop! Älä nyt vielä säntää etsimään. Muutama perusjuttu ensin.

Mistä kätkön löytää?
Kätkön koordinaatit on ilmoitettu www.geocatching.com osoitteessa. Koordinaattien lisäksi kätköstä on kerrottu usein joku vihje. Samassa yhteydessä on usein myös kerrottu lisää paikasta, johon kätkö on piilotettu. Kannattaa myös lukea kätkön jo löytäneiden kommentteja. Sieltä saattaa löytyä vihje poikineen. Sekä kätköille että maastoille on annettu vaikeus-pisteitä yhdestä viiteen. Kannattaa aloittaa helpoimmista, jotta pääsee hommasta jyvälle eikä harrastus kaadu omaan mahdottomuuteensa heti alkuun. Kun on muutaman kätkön onnistuneesti löytänyt, harjaantuu jo katsomaan mahdollisia paikkoja. Kätköt voivat roikkua, olla kiinni magneeteilla, vaatia kivien siirtelyä, mitä vain...

Mikä on kätkö?
Kätkö voi olla pieni tai iso. Pieni tarkoittaa sellaista filmipurkin tai täytekynän kokoista, suuri voi olla vaikkapa saavi. Kätkön koko on ilmoitettu samalla kuin koordinaatit ja vihjeet. Vähimmillään kätkössä on pelkkää paperia, johon kuitataan löytö. Usein niissä voi olla mukana kynä. Joskus myös kulkijoita. Kulkijat ovat niitä, jotka poikaani kiinnostavat. Ne voivat olla esimerkiksi Kinder-munien yllätyksiä, joita voi vaihtaa omiin. Tai sitten niitä virallisempia kulkijoita, jotka rekisteröidään ja jatkavat matkaa kätköstä toiseen.

Ollaan törmätty esikoisen kanssa muutamiin todella hienoihin toteutuksiin. Yksi hauska magneettinen kätkö, joka oli iso ja täysin näkyvillä, mutta kesti hetki tajuta, ettei se kuulu rakennelmaan vaan todella on kätkö. Lisäksi kuvissa oleva puunrunko hässäkkä. Se löydettiin helposti, mutta ihailtiin kyllä pitkään. Olipa viitseliäs toteutus.

Sitten etsimään
Itse olen sitä mieltä, että pohjatyö kannattaa. Itse mieluummin kotisoffalta kartoitan kätköjen paikan noin suunnilleen. Luen vihjeet ja kommentit, joten ennenkuin lähden liikkeelle minulla on jonkinlainen kuva mistä lähden kätköä etsimään. Tiedän pitääkö kiivetä vai sukeltaa sillan alle. Onko tiedossa vaikea etsintä vai tiedänkö heti missä piilo on.

Meillä yhdistetään kätköily useimmiten lenkkeilyyn. Kartasta olen suunnitellut kivan reitin, jonka varrella on muutama kätkö. Esikoinen pyöräilee ja minä kävelen. Kun kätköt mukavasti rytmittää reissua, ollaan helposti ja huomaamatta ulkoiltu reilut pari tuntia. Me ollaan kiipeilty puissa, tutkittu kirkon muureja ja vanhoja siltoja. Kopeloitu patsaita ja penkkejä. Rämmitty niin metsässä kuin ojissakin.

Kun kätkö on löydetty, kirjoita paperiin päivämäärä ja oma nimimerkkisi. Voit logata kätkön heti tai myöhemmin myös www.geocatching.com -sivulle.

Mitä maksaa?
Mitä haluat panostaa. Alkuun pääsee ilman mitään lisävälineitä. Tosiharrastajilla on tarkat gps-laitteet ja muut apuhärpäkkeet. Tällainen harrastelija luottaa puhelimeensa ja kassista löytyy apuvälineiksi lyijykynä. Helpoimpia kätköjä voi löytää ilman gps-laitteitakin, mutta jos sinulla on älypuhelin ja mobiilidatayhteys, kannattaa ladata ilmainen sovellus puhelimeesi. Sillä voit tarkistaa kätkön sijainnin vielä paikanpäällä.

Lisätietoa suomeksi: http://www.geokatkot.fi/
Geokätköily sivusto: http://www.geocatching.com

Oletko kokeillut jo?