Ikävä Kroatiaan

"Äiti, mulla on ikävä Kroatiaan!" - tätä on kuopus toistellut lähes joka päivä matkamme jälkeen. Ja täytyy myöntää, että tällä kelillä itsekin olisin mieluummin kaukana etelän auringon alla.

Matkamme Kroatiaan ylitti kaikki odotukset. Tiesin, että Kroatiassa on kirkkaat vedet ja kauniit maisemat, mutta silti ne onnistuivat yllättämään. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokaisella lomalla pitää suunnata eri paikkaan, koska maailmassa on niin paljon ihmeellisiä paikkoja nähtävänä. Nyt voisin pyörtää sanani. Voisin mennä samaan paikkaan, jopa samaan hotelliin koska tahansa uudelleen.

Suunnittelin ennalta muutamia retkikohteita meille, mutta kuinkas kävikään... Meidän reissu koostui lähinnä etapeista välillä hotelli - ranta - ravintolat. Todellinen löhöloma siis. En olisi uskonut, että pystyn niin paikoillani edes olemaan, mutta näemmä merellä purjehtivia veneitä voi tuijotella kuinka kauan tahansa...

Kohteemme olisi siis Biograd na Moru, pieni  6000 asukkaan pieni kaupunki Keski-Kroatiassa, Dalmatiassa. Kesällä asukasmäärä moninkertaistuu, mutta meidän lomamme aikana kaupunki vasta heräili tulevaan kauteen. Turisteja oli maltillisesti ja osa rantaravintoloista vasta availi oviaan lomaviikkomme aikana. Mutta tässäkin vähemmän oli meidän kannaltamme enemmän. Vähemmän turisteja, enemmän tilaa. Vähemmän ruuhkaa, enemmän iloa.

Koko lomamme ajan aurinko paistoi ja lämpöä riitti yli 30 astetta. Merivesikin oli jo ihanan lämmintä. Vesi oli ihan huikean kirkasta. Varpaat näki vaikka oli kaulaa myöten vedessä. Ostettiinkin esikoiselle snorkkeli, jota minäkin päädyin kokeilemaan. Elämäni ensimmäinen kerta. Suljetun paikan kammo otti ekalla kerralla voiton ja jouduin tasoittelemaan hengitystä jonkin aikaan. Oli kuitenkin kivaa tutkailla meren pohjaa rauhassa ja katsella ohi kiitäviä pikkukaloja.

Kroatian rannat ovat pääasiassa pikkukivirantoja, joissa on ´hieman' hankala liikkua paljain jaloin. Monilla olikin uimatossut suojaamassa jalkoja. Meillä oli mukana crocsit, joilla muksut kulkivat niin vedessä kuin rannallakin. Suosikkirannaksemme muodostui plaza Soline, jossa pikkukiviranta muuttui pari metriä vesirajan jälkeen hiekaksi. Tuo ranta oli selvästi lapsiperheiden suosikki. Suojaisa lahdenpoukama, jossa ranta eteni matalana todella pitkälle. Rantaa reunustivat lukuisat pinjapuut. Ne kaartoivat ihanasti vettä kohti tarjoten varjoa sitä kaipaaville.

Lomapäivät kuluivatkin pääasiassa samaa kaavaa noudattaen: aamupalan jälkeen rannalle, myöhäinen lounas rantaravintolassa, siesta, puistoon tai leikkihuoneeseen, uima-altaalle ja illalla kaupungille syömään. Ja sama seuraavana päivänä uudelleen. Muutamia pikkujuttuja puuhailtiin extrana, mutta tällä kertaa oltiin tyytyväisiä vaan aurinkoon ja lämpöön. Onneksi tuli tankattua niitä siellä, täällä ovat olleet vähän harvemmassa tänä kesänä...

Koska teksti paisuu kuin pullataikina, tulee tälle kirjoitukselle vielä muutama jatko-osa. Ainakin paikallinen ruoka ansaitsee ehdottomasti oman osansa...

Fiskars - once again

Ei kesää ilman Fiskarsia. Sadepilviä uhmaten otimme juhannuspäivävä suunnan kohti meidän vakkarikohdetta. Pilvet roikkuivat todella alhaalla, mutta säästyimme sateelta ja vietimme mukavan iltapäivän ruukkimaisemissa. Aika monella muullakin oli ollut sama ajatus ja parkkipaikka oli ääriään myöten täynnä.

Fiskarsista nautimme kaikki. Jo ajomatkalla virittäytyy tunnelmaan, kun kiemurteleva tie sukeltaa vihreiden ja vehreiden maisemien keskelle. Sitten näkyviin tulee ruukin raitti, jota reunustavat vanhat kunnostetut ruukkirakennukset. Ne kätkevät sisäänsä puodin jos toisenkin, designia, käyttötavaraa, koruja, vaatteita, lasia, keramiikkaa... Monta pientä tunnelmallista kahvilaa ja muutaman ravintolan. Lapsia ilahduttaa iso ja monipuolinen puisto, sekä vanha veturi, joka on seissyt paikallaan vuosikymmeniä.

Ostoksilla mieheni sortui pariin Keep cupiin. Minä taas sorruin Petri's chocolate roomissa passion-suklaakakkuun...  Torilta ostin muutaman vanhat nuottivihot. Taisin näyttää varsin pätevältä pianistilta, koska myyjä tyrkytti mukaani verkkokauppansa osoitteenkin. Voi jos olisi tiennyt, että vihkojen valintaperusteeni oli mahdollisimman kellastuneet sivut ja nuotit päätyvät askartelumateriaaliksi...

Juhannusterveiset!

Keskikesän juhla ei nyt oikein tunnu oikealta kuvaamaan tätä päivää. Vettä vihmoo ja ilma tuntuu lähes hyisen kylmältä. Meillä keli ei kuitenkaan sotke suunnitelmia, koska suunnitelmia ei ole. Juhannukseen ei meillä ole koskaan kuulunut mitään perinteitä ja samalla linjalla jatketaan tänäkin vuonna. Kotona ollaan omalla porukalla, grillataan ja chillaillaan, huomenna ehkä lähdetään ajelemaan jos kelit sallivat.

Minulla ensimmäinen loman pätkä alkaa vedellä viimeisiään. Päälimmäisenä mielessä huikean onnistunut Kroatian reissu ja rentoutunut mieli. Miten äkkiä sitä solahtaakaan totaaliseen aikatauluttomuuteen. Sitä tietää jo nyt, että maanantaina kiristää päätä kun pitää herätä ennen seitsemää ja astua aikataulutettuun arkeen. Onneksi perheen miesväki saa jatkaa lomailua rennoissa merkeissä.

Tauko blogista on sekin tehnyt hyvää. Inspistä ja ideoita on taas löytynyt ja ajatuksissa selventynyt mihin suuntaan tätä blogia haluan jatkaa. Otan niin helposti kaikesta stressiä ja kevään aikana blogi alkoi olla mielessä enemmän taakka kuin arjen pakopaikka. Olin kehittänyt mielessäni pakottavan aikataulun kirjoitella. Vertasin jatkuvasti tätä muihin blogeihin, joissa tekstiä ja kuvia tuntuu syntyvän jatkuvalla tahdilla. Loman aikana olen sisäistänyt sen, että osa näistä seuraamistani bloggareista tekee tätä todellakin työkseen. Minun aikaani jakavat lisäksi työ ja perhe, ja sillä mennään. Jatkossa tekstiä tulee kun on tullakseen, ilman pakkoja ja aikatauluja. Minun tavallani ja tahdillani...

Kuviin valikoitui tällä kertaa mehukkaita kirsikoita. Niitä on lomalla syöty sekä Kroatiassa että Suomessa. Kirsikoiden suhteen olen varsinainen myöhäisherännäinen. Vuosia kirsikka oli minulle yhtä kuin ällöttävät säilykekirsikat. Vähänpä tiesin. Mehukkaat, tuoreet kirsikathan ovat kuin irtokarkkeja...

Näiden terveisten myötä haluan toivottaa sinulle...