Syksyn merkkejä

Elokuun alkaessa vannoin, että elokuu on kesäkuukausi jolloin eletään vielä vahvasti kesämoodissa. Nooh, aika vahvasti syksyltä tuntuu ja näyttää, kesäistä fiilistä ei kyllä tahdo enää löytää etsimälläkään. Ilmassa tuoksuu syksy ja kesän spontaanius on vaihtunut tuttuihin rytmeihin ja aamuherätyksiin.

Paitsi että ulkona alkaa näyttää syksyisemmältä, myös täyttyvä kalenteri kertoo oma karua kieltään arjen alkamisesta. Töissä on taas täysi pöhinä päällä ja illat täyttyvät niin harrastuksista kuin vanhempainilloistakin. Sovitellaan kalentereihin syksyn harrastuksia. Kesälajit ovat vielä käynnissä ja syksyn ryhmät käynnistyvät pikkuhiljaa. Muutama viikko eletään täyttä kaaosta kun harrastetaan päällekkäin molempia kausia.

Kuopukselle koripalloa, suunnistusta ja uintia. Esikoiselle suunnistusta, uintia ja jujutsua. Miehelle sählyä. Minulle joogaa ja kuntosalia. Kaikelle löytyy oma aikansa. Kalenteri näyttä täydeltä, mutta ei liikaa. Tarpeen tullen tiputellaan sitten jotain pois. Arki on palannut.

Puhtaat sivut

Vuoden vaihteeseen liittyy mulla aina tunne uuden aloittamisesta. Kalenterin sivut ovat vielä tyhjät ja mikä vaan vaikuttaa mahdolliselta. Tulevaan vuoteen suhtautuu uteliaasti, mitä kaikkea sitä onkaan tulossa? Ja näin parin viikon jälkeen  kalenterin sivut ovat taas täynnä merkintöjä ja arki rullaa normiaikataulujen suhteen, mutta silti vielä on hyvä hetki miettiä mitä tulevalta vuodelta haluaa.

Viime vuoden vaihteessa piirtelin ja kirjoittelin paperille mitä haluaisin tehdä ja kokea. Matkoja, työelämän muutoksia, elämyksiä ja hyvinvoinnin parantamista. Noihin sivuihin palasin vuoden aikana useamman kerran. Tänä vuonna en ole ainakaan vielä tehnyt samaa, vaikka sen hyväksi keinoksi koinkin selkeyttää omia ajatuksia.

Yksi asia on kuitenkin selkeänä mielessä. Tänä vuonna haluan stressata vähemmän kuin viime vuonna. Työhöni kuuluu deadlineja deadlinen perään ja mun on pakko oppia olemaan stressaamatta niitä. Oppia jättämään työasiat niiden ovien taakse. Muistaa, että kaikkii asioihin en pysty vaikuttamaan. Oppia luottamaan siihen, että kaikki sujuu stressaamattakin. Muistaa, että stressaaminen ei ainakaan vie asiaa millään tavalla eteenpäin. Viime vuonna aika monta sunnuntai-iltaa meni seuraavaa työviikkoa miettien. Ja se ei kovinkaan paljon mielialaa yleensä nostata.

Miten sitten olla stressaamatta? Joitakin ihan konkreettisia asioita olen jo alkanut muuttaa tekemisissäni.

• Pyrin hoitamaan ikävätkin asiat heti. Moni juttu kasvaa mielessä isompiin mittakaavoihin, kuin mitä se todellisuudessa on. Tiedäthän juttuja joiden tekemistä lykkäät viikkokaupalla ja lopulta itse homma on muutaman minuutin juttu. Sitten ihmettelet, miksi ihmeessä tuli lykättyä sitäkin niin kauan.
• Opettelen sanomaan ei, silloin kun omat aikatauluni eivät anna periksi. (Tässä sitä opeteltavaa riittääkin. Liian helposti sorrun sanomaan, että kaikki onnistuu...)
• Työsähköposti pysyy kiinni kotona. Muutenkin sähköpostin käytössä olen ottanut käyttöön muutamia niksejä, joiden avulla minä hallitsen sähköpostia eikä sähköposti minua. 
• Yritän olla murehtimatta asioita, joihin en pysty vaikuttamaan ja joiden toteutumisesta en tiedä. Helpommin sanottu kuin tehty. 
• Joogaan myös kotona muutaman kerran viikossa. Joogalla on aina ihanan rauhoittava vaikutus. Ostin jo vuoden lisenssin Yoogaiaan, jossa on ohjattuja tunteja vaikka millä mitalla.
• Värityskirjakin on ostettu oikein pahoja stressipäiviä varten ;)

Jaksaa, jaksaa...

Olen aikamoinen stressaaja. Myönnän stressaavani välillä täysin turhiakin asioita ja asioita, joille en voi mitään. Otan helposti kantaakseni myös muitten huolia ja murheita ja lupaan ottaa hoitaakseni pikkujuttuja, kunnes kalenterini on ihan piukassa. Oikein stressaavalle kaudelle laitan yleensä jonkun kiintopisteen, johon asti täytyy jaksaa. Nyt tuo piste on ensiviikon keskiviikko. Siihen asti jaksaa, jaksaa...

Tämä syksy on ollut töiden puolesta varsin kuluttava ja se on näkynyt täällä blogissakin valitettavana hiljaisuutena. Tiimimme väki väheni loppukesällä ja töitä on jaettu uudelleen. Olemme työparini kanssa joutuneet tekemään paljon aiemmin tekemättä jäänyttä työtä, selvittelemään asioita ja lisäksi todistelemaan, että homma on meillä hanskassa. Viime perjantaina oli yksi hyvin tärkeä etappi, jonka saimme kiitettävin arvosanoin maaliin. Se helpotti henkistä taakkaa, mutta vielä on yksi projekti kesken, jonka haluan suorittaa kiitettäväksi. Ei ne työt keskiviikkoon tietenkään lopu, mutta tuo on itselleni tärkeä projekti.  Sen jälkeen aion/lupaan ottaa rennommin.

Yksi syksyn isoimmista opeista onkin ollut keskeneräisyyteen tottuminen. Sen hyväksyminen, että välillä on mentävä sieltä mistä aita on matalin. Sen, että välillä käsistä pitää päästää jotain muuta kuin priimaa, jos yleensä haluaa asioiden etenevän. Oman toiminnan johtamisen opiskelemista. Asioiden tärkeysjärjestykseen asettamista.

Onneksi tasapainoa löytyy. Viime viikonloppuna upeissa keleissä tehtiin poikien kanssa retki läheisille lintutorneille. Kiikaroitiin lintuja ja ihasteltiin syksyn värejä. Aika upea syksy kaikesta hektisyydestä huolimatta!

Mikä viikko!

Johan on viikko takana. Oikeaa vuoristorataa, välillä ylös huipulle ja välillä ryminällä alas.

Olen mm...

...maannut päivän pimeässä peittojen alla kärsien elämäni pahimmasta migreenistä.
...tuntenut äärimmäistä epätoivoa kun kolme työpuhelinta soi yhtäaikaa ja kaikki tuntuu leviävän käsiin.
...voittanut liput Osaava nainen -messuille.
...hoitanut yhden asiakastilaisuuden täyteen väkeä ja panikoinut samalla, ettei toiseen tule yhtä ainuttakaan ihmistä.
...unohtanut täysin ajankulun ystävän kanssa geokätköillessä.
...tehnyt hienoja tehtävälistoja, joita en ole saanut toteutettua lainkaan.
...tehnyt huippulöydön kirpparilta.
...surfannut matkailusivuilla tunteja ja varannut lopulta lentoliput loppuvuoteen.

Tähän ei ole kuin kolme sanaa:
Onneksi on viikonloppu!

Tapahtumien pyörteissä

Yhdelle ystävällä tokaisin pari päivää sitten, että jos selviän järjissäni seuraavat kaksi viikkoa niin hyvä...

Työhöni kuuluu yrityksemme tapahtumien järjestäminen ja tähän ja ensi viikkoon on mahdutettu yhteensä kahdeksan tapahtumaa. Niin monta palloa on välillä ollut ilmassa, että ihan hirvittää. Olenko muistanut vahvistaa sen ja tuon, roudannut oikeat kamat oikeaan paikkaan, muutos siellä ja toinen täällä, säädetään ja sävelletään. Maantieteellisesti tapahtumat ovat ympäri lounais-suomea, joten tässä on suhattu kuin taksikuski paikasta toiseen. 

Ja kuten tapana on, asiat kasaantuvat. Mun erikoispäivät vaativat myös muulta perheeltä joustoa ja erikoisjärjestelyjä kuljetusten suhteen. Ja mitä olisikaan tällainen viikko ilman yhtä korvatulehdusta. Lisäksi huomenna esikoinen täyttää tärkeät 7 vuotta ja sitä juhlitaan kymmenen pojankoltiaisen kanssa. Voin kertoa, että huomenna illalla seitsemän jälkeen tämä äiti nostaa jalat kohti kattoa ja henkäisee syvään.

Valitettavasti näissä kohdissa blogi joustaa eli kun muualla on kiirettä niin täällä on valitettavan hiljaista.  Ajatuksia ja ideoita olisi paljonkin, mutta tänne asti en ehdi niitä nyt tuottaa...

Arki yllätti bloggaajan

Näin taisi käydä viime syksynäkin. Syksyllä aikataulutettu arki iskee niin "yllättäen" ja äkkiä, että koneisto hyytyy. Haluan olla kotona ollessa läsnä ja kuunnella poikien tohinaa päivän puuhista. Varsinkin pieni koululaisemme törmää nyt päivittäin uusiin asioihin ja on tärkeää, että hän pääsee niistä juttelemaan. Toinen syy blogihiljaisuuteen on iltaisin iskevä tietokoneallergia, joka iskee kun loman jälkeen viettääkin taas päivästään tunteja koneen ääressä työpaikalla. Sitä ei vaan halua olla enempää nenä ruudussa kiinni. Jotain on kuitenkin vuodessa opittu. Viime vuonna olisin tässä kohtaa ollut ahdistunut, kun en ole kirjoittanut blogiin yli viikkoon, nyt en oikeastaan noteerannut koko taukoa mitenkään. Sisäinen piiskurini on oppinut hellittämään ja laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Meillä tällaiset aikataululliset muutoskohdat tarkoittavat aina myös levottomampia öitä. Lapsilla on ollut paljon uutta opittavaa ja käsiteltävää, niinpä pää taitaa surista yölläkin. Yön aikana tassutellaan edestakaisin ja aamuisin meidän sängystä löytyykin X määrä ylimääräisiä varvaspareja. Niin ihanaa kuin tuhiseva pikkumies kainalossa onkin, vaikuttaa se väkisinkin omaan unen laatuun. Eikä meillä riehuva flunssa mitenkään ole edesauttanut pirteitä päivä.

Viikonloppuna harrastin lasten perässä juoksemista sanan nimenomaisessa merkityksessä. Kuopus on ahkerasti harjoitellut ilman apupyöriä ajamista ja palkinnoksi lupasin jätskit torilla. Reilu neljän kilometrin matka taittui reippaasti ja sain ihan todella juosta koko matkan pikkumiehen rinnalla. Voi mikä ilo ja ylpeys paistoi kuopuksen silmistä kun saavuttiin torille. Iltapäivällä pääsin juoksemaan myös isomman perässä kun hän osallistui ensimmäiseen suunnistuskilpailuunsa. Kahden hikisen lenkin palkkioksi sain auton ilmastoinnista flunssan eikä tällä viikolla päässä ole liikkunut mikään muu kuin räkä. Onneksi pikkuhiljaa alkaa jo helpottaa. Eilen huomasin energian riittävän jo siivoamiseenkin. Miten se huusholli karkaakin käsistä kun pari päivää lintsaa kotitöistä...

Nyt odottelen jo viikonlopun alkua. Luvassa juoksukisoja, lasten kuskausta harrastuksiin, siivousta ja synttärisuunnittelua...

Feels like weekend

Viikonloppukin tuntuu taas viikonlopulta, kun arki on alkanut. Loman rauhallisten päivien jälkeen työpaikan säpinä uuvutti ja illat olivat täynnä ohjelmaa. Lisäksi aloitin tällä viikolla työpäiväni poikkeuksellisen aikaisin, jotta sain joustettua aikatauluissa esikoisen ensimmäisenä koulupäivänä. Jostain syystä sitä ei kuitenkaan illalla tajunnut mennä yhtään sen aikaisemmin nukkumaan.

Vähien yöunien vaikutuksen alkoi huomaamaan viimeistään siinä vaiheessa, kun kuopus kahden päiväkotipäivän jälkeen kehitti jostain kovan kuumeen ja seuraava yö meni lähinnä valvoessa kuumeisen lapsen kanssa. Perjantain olotilani muistutti lähinnä zombieta.

Onneksi tämä viikonloppu oli jätetty tarkoituksellisesti ohjelmattomaksi. Lähinnä oli ajateltu uutta koululaista, mutta tulee ihan tarpeeseen itsellenikin.

Aurinkoista viikonloppua!

Mun eka

Esikoisen ensimmäinen koulupäivä. Päivä täynnä tunteita; odotusta, jännitystä, iloa, haikeutta. Haikeutta enemmän kyllä äidillä kuin pojalla. Mihin hävisi se pieni rinnalla pötköttävä vauva? Pieni koululainen, mutta silti jo niin iso. Klisee mikä klisee, mutta mihin se aika on kadonnut? Vuodet todellakin ovat viime aikoina lyhentyneet.

Tätä päivää on meillä odotettu keväästä alkaen. Kesän aikana harjoiteltu uusia taitoja, puhelimen käyttöä, yksin kotona olemista, laajennettu reviiriä. Jos on poika opetellut uusia asioita, niin olen itsekin joutunut opettelemaan uutta. Höllentämään talutusnuoraa, uskomaan siihen, että hän osaa itsekin. Pientä luopumisentuskaa on ollut havaittavissa.

Tänään kuitenkin huomasin luottavani siihen, että kaikki sujuu. Niin reippaasti pieni koululainen otti ensimmäiset askeleensa koulutiellä. Vilkutti iloisesti ja lähti opettajan ja kavereiden perässä luokkaan. Tutut opettajat, tuttu koulu, tutut kaverit. Siinä on pohjaa onnistuneelle ensimmäiselle vuodelle. Toivon saman innon ja reippauden jatkuvan koko pitkän koulutien.

Olin ajatellut pehmeää laskua koulunkäyntiin ja varannut kalenteriini etäpäiviä tähän alkuun. Koululainen haluaa kuitenkin jo huomenna jäädä iltapäiväkerhoon kavereiden kanssa. Taisi pehmeä alku olla enemmän äidin tarve kuin koululaisen.

Lomaviikon ohjelmaa

Koska hellekelit edelleen loistavat poissaolollaan, on tätä lomaa leimannut tehokkuus. Aikaa on ollut käyttää kaikeen muuhun kuin rannalla lekotteluun. Se meidän dominoefekti on pyyhkäissyt läpi koko talon siirtyen jo autotallin puolellekin. Siellä on tehty tehosiivous ja viimein heitetty pois kaikki raksa-ajan jäänteet. Mies on hionut lattiaa ja maalannut kattoa. Hankittiin sinne myös arkkupakastin ja ensimmäiset kesän maut on sinne talletettu. Mansikkaa, vadelmaa, sieniä...

Sisällä ovat kalusteet löytäneet uudet paikkansa ja tarpeettomista päästy eroon. Ai että mä tykkään näistä FB:n kierrätysryhmistä. Meille tarpeettomat löysivät uudet kodit muutamissa minuuteissa. Mies nimitti meidän eteisen "lähtevän tavaran terminaaliksi" kun vuorotellen kuskasin tavaroita siihen odottamaan noutajaa. Feng shuit parani kerralla kun pääsin ylimääräisestä eroon.

Kuvissa mieheni isovanhempien luota saatu vanha senkki, joka sopi kuin nakutettu työhuoneeseemme. Sen vitriinistä löysivät paikkansa niin isoäidin nypläämät pitsit kuin isoisän vanha kamerakin. Senkki täynnä hyviä muistoja.

Pari päivää ehdittiin viime viikolla nauttia Tammisaaressakin, kesäasunnon viimeisiä hetkiä. Ajeltiin uudelleen myös Hankoon. Tällä kertaa Hanko näytti parhaita puoliaan, vaikka lämpö edelleen puuttuikin. Hyvää ruokaa, istuskelua puistossa ja pientä kiertelyä kaupungin kaduilla. Saattaapi olla, ettei seuraavaa reissua tarvitse odottaa seitsemää vuotta.

Yksi lomasuunnitelmistani oli Helsingin visiitti. Suunnitelma eli viime metreille, mutta lopulta karkasin perjantaina ja vietin päivän Helsingissä yksikseni. Kiertelin kirppareilla, tutustuin uusiin kulmiin pääkaupungistamme, nautiskelin lounasta Kaivopuiston rannassa ja pakoilin lopulta sadetta kauppakeskuksissa. Ja vannoin taas kerran, että tätä pitäisi tehdä useammin...

Viime viikko piti sisällään myös mulle tyypillisen "lomaloppuu - kaikkikaatuupäälle" -ahdistuskohtauksen. Samanlaisista fiiliksistä kirjoittelin viime vuonna samaan aikaan. Liittyy siihen, kun loma alkaa kääntymään loppupuolelle ja tuntuu, että miljoona asiaa on vielä tekemättä. Luvattu käydä siellä ja täällä, kutsua ne ja noi, tehdä sitä ja tätä. Lisäksi pitäisi hoitaa nämä ja ne asiat. Syksyyn liittyviä käytännön asioita, jotka tulevat joka vuosi eteen olevinaan yllättäen. Kaikki tämä muuttuu päässä vellovaksi ylitsepääsemättömäksi myrskyksi, josta ei saa millään kiinni.

 Päivän taas tuskailin ennenkuin sain kaivettua paperia ja kynän esiin. Täytin paperin kaikilla muistettavilla ja hoidettavilla asioilla. Kaaos selkiytyi jo kirjoittaessa. Tuli suunnitelma. Tuli ostoslista. Tuli kalenterimerkintöjä. Nyt ostoslistalla olleet jutut on jo hankittu, hoidettu monta ilmoittautumista harrastuksista hippokisoihin. Kalenteri on hiottu viimeisen lomaviikon osalta kuntoon. Nyt voin toivottavasti nauttia levollisin mielin ensi viikosta!

Dominoefekti

Ensin kokeiltiin työhuoneen pöytää toiselle seinälle, sitten seuraavalle. Siirrettiin nojatuoleja, heivattiin pois pieni lipasto, tuotiin autotallista yksi työn alla oleva hylly tilalle. Tyhjennettiin kirjahylly, purettiin, kasattiin uudelleen eri järjestykseen.

Siirryttiin yläkerran makkariin. Tuotiin se ylijäänyt lipasto. Siirrettiin pois yksi tv-taso. Kannettiin työhuoneesta se työn alla ollut hylly sittenkin yläkertaan.

Käytiin tyhjentämässä miehen isovanhempien taloa. Tuli lipasto. Tuli sohvapöytä. Tarvitaan lisäosia työhuoneen kirjahyllyyn. Tarvitaan koululaispöytä. Tarvitaan koululaiselle kirjahylly. Tarvitaan vielä pakastinkin.

Ei riitä tila. Myytiin yksi runkopatjasänky. Hävitetään TV-taso ja sohvapöytä.

Tuli dominoefekti, joka leviää hallitsemattomasti ympäri taloa. Leviää samalla tavoin kuin kaikki ne hyllyiltä puretut lehdet, kirjat ja muut tavarat. Kuvissa tämän hetken ainoa kuvauskelpoinen paikka, porraskäytävä.

Toukokuun parhaat

Tervetuloa kesäkuu, sinua onkin jo odotettu!
Samalla toivotetaan heipat toukokuulle, joka hurahti ohi ihan huomaamatta. Tai ei ihan huomaamatta, monenlaista mukavaa on mahtunut viime kuukauteen...

Tukholma, kyllä kuun kohokohdaksi on nostettava meidän Tukholman reissu. Monen vuoden tauon jälkeen Tukholma tuntui sekä uudelta että niin tutulta. Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, hetken breikki arkeen...

Kevätristeily. Ihanien ystävien kanssa tehty vuosittainen "kuulumistenpäivitysristeily", perinne joka toivottavasti jatkuu vielä vuosia. Hervotonta naurua, hyviä keskusteluja, herkullista ruokaa ja onnistuneita shoppailuja, niistä on meidän reissut tehty.

Toteutuneet haaveet. Mun taulu ja mun laukku. Kaksi pitkäaikaista haavetta toteutui. Molempia ostoksia olen ihaillut päivittäin. Nyt pitäisikin kehitellä uudet haaveet toteutuneiden tilalle...

Creative Business Camp. Tämän vuoden teemana taitaa olla, että löydän itseni yllättävistä paikoista. Voitin liput Logomossa yrittäjille järjestettyyn Creative Business Camp -tapahtumaan. Vaikka en yrittäjä olekaan, sopivat aiheet niin hyvin tehtäviini, että suuntasin innolla tapahtumaan. Eikä tarvinnut pettyä. Hyödyllisiä ja innostavia puheenvuoroja, joista olin ihan täpinöissäni. Toukokuuhun tällaisia innostavia tapahtumia/koulutuksia mahtui peräti kolme ja olen iloinen, että niihin kaikkiin sain osallistua.

Päiväkodin kevätjuhlat. Nämä tilaisuudet iskee suoraan sydämeen, eikä kuivin silmin päästy tälläkään kertaa. Ihania, liikuttavia esityksiä! Pieniä miehiä, jotka seisovat lavalla jähmettyneinä silmät yleisöön nauliutuineina. Hiukan isompia tyttöjä, jotka ovat itse tehneet omat tanssikoreografiat ja nauttivat täysillä esityksestä. Eskareiden totinen rivi todistuksia saamassa. Suvivirsi, joka tuo pintaa monia muistoja ja tunteita vuosien takaa.

Hipposuunnistus. Paikallinen suunnistusseura järjesti toukokuussa kolmen kerran hipposuunnistuskoulun, jossa kävin esikoisen kanssa. Innostuttiin molemmat ja suunnitellaan nyt suunnistusharrastuksen jatkamista. Esikoinen tykkää tutkia karttaa ja etsiä kohteita, minä taas liikkua luonnossa. win-win

Näistä oli mun toukokuuni tehty tänä vuonna...

"Vapaapäivä"

"Vakuutusyhtiöistä moi, tulisitko käymään ja keskustelemaan vakuutuksistanne." "Joo, mulla onkin perjantaina vapaa, sopii hyvin."

"Hei lapset, äidillä on perjantaina vapaa, mennäänkö uimaan?" " JOO"

Ai niin, esikoisen passi pitää uusia ennen matkaa, mut perjantaihan on vapaa, varataan siihen aika lupakansliaan. Ai niin, sittenhän pitää käydä myös ottamassa passikuva. Onneksi on se vapaapäivä...

Voi ei tätä tukkaa, pakko päästä kampaajalle. Hei, mulla on vapaata, menenkin silloin...

Ai niin ja ruokakaupassakin pitää käydä ja esikoisen jalkkisharkat siirtyi tähän iltaan...

Jep, tein sen taas. Aikaoptimismi iski jälleen. Vapaapäivä oli kellotettu aika tarkkaan aamusta iltaan. Mutta check, check, check, kaikki tehty mitä pitikin.

Onneksi alla on totaalirentouttava helatorstai. Oltiin perinteisellä kevätristeilyllä ihanien ystävieni kanssa. Jo viidettä vuotta on tehty joka kevät päivän piknikristeily. Nyt jo muutama vuosi peräkkäin juuri helatorstaina. Aina yksi kevään kohokohdista.

Starttasin aamulla ja poimin matkan varrelta auton täyteen naisia. Päivän ohjelmassa hyvää ruokaa, shoppailua, kuulumisten päivittämistä ja vedet silmissä nauramista. Pikapyrähdys Ahvenanmaalle ja takaisin.

Niitä kuuluisia ruuhkavuosia elellään kaikki eikä arjessa ehditä juurikaan tavata, ei ainakaan koko porukalla. Niinpä risteily on aivan mahtava tapa treffata. Jatketaan aina siitä mihin viimeksi jäätiin. Ollaan tunnettu toisemme reilut pari vuosikymmentä, tunnetaan toistemme suvut ja kummin kaimat, exät ja nyxät, ollaan kummeja ristiin ja rastiin. Vuosien varrella ollaan yhdessä naurettu ja itketty, kasvettu aikuisiksi. Maailma muuttuu, mutta nämä naiset on ja pysyy.

Tälläkin kertaa päivä meni kuin hujauksessa, naurettiin niin että vatsalihaksia särki, taisi mennä jo hysteriankin puolelle jossain vaiheessa. Ensi vuodeksi sovittiin taas treffit samaan paikaan samaan aikaan.  Ystävät ♥

Päässä surisee....

Tämä viikko on ollut ensimmäinen uusissa työtehtävissä. Päässä surisee, vaikka työssä paljon tuttuja juttuja onkin. Monissa asioissa pitää silti päivittää omaa osaamistaan ja kerrata aiempia juttuja. Onneksi vieressä istuu työkaveri, jolta voi aina pyytää apuja. Etsinnässä on vielä myös tämän työn rytmi, mikä onkin ihan erilainen kuin aiemmassa työtehtävässä. Rytmin myötä sitten tulevat ne omat rutiinitkin.

Puuh, tämä viikonloppu tulee siis todella tarpeeseen. Pari viime päivää kurkkua on kutittanut ja nyt on nenä vähän tukossa. Täytyy taltuttaa tauti ennenkuin se kunnolla iskee. Suunnitelmissa onkin pitkät yöunet ja rentoilua perheen kesken. Ehkä myös pientä nimpparisankarin juhlintaa sunnuntaina.

Mukavaa viikonloppua!

Terveisiä sairastuvalta!

Tästäkin viikosta tuli sitten yllättäen tynkäviikko töissä. Eilen soittivat päiväkodista hakemaan pahoinvoivan lapsen kesken päivää ja nyt toinen on kuumeessa. Itsekin olen taistellut etovaa oloa vastaan, mutta nyt tuntuisi olo jo paremmalta. Sairasaalto on jyllännyt töissä ja päiväkodissa, joten ei tämä nyt yllätyksenä päässyt tulemaan.

Ajankohta toki olisi voinut olla parempikin, sillä töissä olen tämän viikon ollut vielä kahden työn loukussa ja tekemistä olisi ollut paljonkin. Ensi viikolla pääsen siirtymään kokonaan uusiin tehtäviin, mutta alkuviikkoon jäi nyt sitten hoidettavaksi vielä muutama rästityö. Innolla kuitenkin jo odotan ensi viikkoa ja uusia tuulia. Monenlaista projektia on tuloillaan.

Saatiin viime viikolla myös varattua vihdoin se aikuisten viikonloppuloma. Lähdemme miehen kanssa toukukuussa käymään Tukholmassa. Kauemmas ei tällä kertaa lähdetty budjettisyistä. Tukholma on kuitenkin meille enemmän kuin mieluinen kohde. Ennen lapsia käytiin vuosittain, nyt takana on monen vuoden tauko. Toivottavasti ilmat suosivat ja saadaan tutustua keväiseen Tukholmaan auringon paisteessa.

Lasten kanssa siroteltiin jo vähät pääsiäiskoristeemme ympäri huushollia. Ehtivät sitten hetken olla esilläkin. Pääsiäisruoho on kasvamassa ja ensimmäiset pääsiäismunat syöty.

Aurinkoa viikonloppuunne!

Varaslähtö viikonloppuun

Tänään otin varaslähdön viikonloppuun ja pidin päivän vapaata. Minulla on vielä muutama lomapäivä jemmassa, jotka on pakko pitää pois ensi kuun loppuun mennessä. Suunnittelen pitäväni niitä tällä tavalla päivän kerrallaan viikoloppuja pidentäen.

Aamu alkoi eskarilaisen päiväkotikeskustelulla, jatkui siitä hierojalle ja kaupungille pyörimään. Pari uutta vaateliikettä oli avautunut keskustaan ja kävin kurkkaamassa valikoiman. Voi, mitä ihania värejä liikkeet olivatkaan tällä hetkellä pullollaan. Tämä on minulle otollista aikaa todellisille hutiostoksille. Harmaan talven jälkeen kaikki värit tuntuvat niin houkuttelevilta. Mutta totuus on, että värikkäät vaatteeni jäävät kuitenkin hyllyille pölyttymään. Niinpä päästin itseni irti vasta Essien kynsilakkahyllyjen luona. Houkutteleva tarjous sai sortumaan useampaankin lakkaan. Olkoon tämä minun vaatekaappini kevätpäivitys...

Puolilta päivin hain pojat päiväkodista seurakseni uimahalliin. Puolityhjissä altaissa oli mukava sukellella ja iso liukumäki sai pojat hihkumaan onnesta. Nyt saunan jälkeen ollaan vaan rentoiltu ja annettu viikonlopun fiiliksen vallata kodin. Ennen perjantain pizzahuipennusta taidan kuitenkin ottaa annoksen aurinkoenergiaa kävelylenkillä. Tänään muuten tulee toinen niistä Voicen jaksoista, jonka nauhoituksia olimme kummityttöni kanssa tammikuussa katsomassa. Hauska nähdä millainen lopputulos on saatu aikaan...

Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

Helmikuun hetket

Yleensä helmikuu on minulle vuoden hankalin kuukausi. Kevät tuntuu olevan vielä kaukana ja talvi on jatkunut jo ihan tarpeeksi. Ulkona ankean näköistä ja aurinko tuntuu kadonneen lopullisesti. Tänä vuonna helmikuu on kuitenkin ollut niin täynnä ohjelmaa, että koko kuukausi on vilahtanut ohi nopeammin kuin huomasinkaan.

Helmikuussa minua on ilahduttanut erityisesti...

Nepalilainen ruoka. Kotikaupunkiimme avattiin uusi ravintola Bhanchha Ghar, joka tarjoaa nepalilaista ruokaa. Helmikuun aikana ehdin käydä siellä jo kahdesti. Maukasta ruokaa, uusia makumaailmoja.

Elokuvat. Joskus menee kuukausia etten käy lainkaan elokuvissa.  Tänä vuonna olen käynyt jo kolmesti. Lasten kanssa katsoimme Paddigtonin ja Risto Räppääjän, työkavereiden kanssa kotimaisen höpsötyksen Viikossa aikuiseksi. Kyllä leffateatterissa vaan on oma tunnelmansa...

Johan Falck. Jos on elokuvia käyty katsomassa leffateatterissa niin on niitä katsottu ahkerasti myös kotona. Lauantai-illan vakionauhoitus on ruotsalainen Johan Falck elokuvasarja, joka sitten sunnuntaisin yleensä katsotaan.

Minilomat Naantaliin ja Helsinkiin. Pienikin irtiotto arjesta aina piristää.

Lihapullaresepti. Lihapullat ovat olleet minun keittiöni heikko kohta. Ei onnistu, ei sitten millään. Tapas-kurssilla saimme espanjalaisten lihapullien reseptin ja siinä se vihdoin oli. Resepti, jolla minäkin saan lihapullat onnistumaan. Lisäilen tännekin kun meillä seuraavaksi on lihapullapäivä.

Pinaatti ja passion. Helmikuun vakituiset keittiövieraat. Hedelmiä ja vihanneksia on muutenkin nautittu normaalia enemmän. Smoothiekokeilut jatkuvat mitä yllättävimmillä yhdistelmillä...

Viikon paras hetki

Olisiko se tässä...viikon paras hetki... Vaiheikkaan työviikon jälkeen, keho uimahallin jäljiltä rentona, lapset uimisesta väsyneinä nukkumassa ja isäntä reissullaan. Hiljainen talo, takkatuli ja ainoa ongelma on päättää katsoisiko telkkarista hömppää vai draamaa. Kyllä! Viikon paras hetki on just nyt!

Ihanaa viikonloppua sinullekin!

Back in business

Lokakuussa päätin, että bloggaaminen saa jäädä. Väsymys oli hurja eikä aikaa ja energiaa tuntunut olevan tähän tai oikeastaan yhtään mihinkään muuhunkaan. Ajattelin väsymyksen johtuvan siirtymisestä viisipäiväiseen työviikkoon, sillä ero nelipäiväiseen on ollut huima. Vähenevä päivänvalo ei mitenkään auttanut asiaa, vaan sohvan nurkka veti magneetin lailla luokseen iltaisin. Sitten alkoi järjetön, hakkaava yskä, joka lopulta ajoi minut lääkäriin. Diagnoosi keuhkokuume, johon ensimmäinen lääkekuuri ei purrut lainkaan. Lisää verikokeita ja uudet lääkkeet, diagnoosi mykoplasma. Olo helpottui hieman, mutta yskä jäi ja ääni lähti. Tästä kunto ei vaan ajankaan kanssa kohentunut. Heti kun lähdin kävelylle, tunsin sen seuraavana päivänä kropassani. Sen verran minua on peloteltu kaikilla jälkitaudeilla, että luovuin viikoiksi kokonaan liikunnasta. Silti tuli sairastettua vielä niin poskiontelontulehdus kuin enterorokkokin. Vihdoin kolmannen lääkekuurin jälkeen sumu tuntui hälvenevän päästä ja väsymys kaikkosi.

Omien sairastelujen lisäksi samaan aikaan sairastivat tietysti myös muut perheenjäsenet. Kahteen kuukauteen meillä ei ollut koko perhe terveenä yhtä aikaa. Nuhaa, yskää, kuumetta, korvatulehduksia, silmätulehduksia, enterorokkoa jne. You name it, we got it...  Siksi meidän arki onkin ollut syksyn totaalisen sekaisin. Monessa asiassa jouduttu menemään sieltä mistä aita on matalin, siirretty ja peruttu menoja, nukuttu huonosti. Menty poikkeusolosuhteissa.

Jotta syksyn synkkyys ei olisi tähän päättynyt, jouduimme hyvästelemään poikien isomummin viimeiselle matkalleen ennen joulua. On ollut sydäntä raastavaa kohdata lasten suuri suru. Kuusivuotias oli sekä hämmentynyt, surullinen että peloissaan. Monelaisia asioita pohdittiin yhdessä ja vakuuteltiin ikävän helpottavan ajan kanssa.

Tauko on siis ollut enemmän kuin paikallaan, mutta nyt mennään taas valoa kohti ja voimavaroja on enemmän. Tauon aikana tuli monen monta kertaa olo, että haluaisin kirjoittaa siitä ja tästä. Sen verran tähän touhuun on kasvanut kiinni. Lähdetään uudella innolla kevättä kohti.

Tänään sairastavat meille kutsutut vieraat, joten vietämmekin iltaa ihan oman perheen kesken. Suunnitelmissa syödä hyvin ja katsoa jokin lasten elokuva.  Hyvää Uutta Vuotta!

Kun ei vaan saa aikaiseksi...

Minut on vallannnut parin viime viikon aikana saamattomuuden ja rauhattomuuden tunne. Tuntuu, että tekemättä olevien tehtävien määrä kasvaa kasvamistaan enkä saa toisesta päästä aloitettua purkamista. Tekemistä olisi, mutta ei vaan saa aikaiseksi. Lopputuloksena jatkuva huono omatunto.

Aikuisten oikeasti - kaikki pakolliset jutut on tehty ja rutiinit rullaa radallaan. Viime viikonloppunakin käytiin ihanassa Kasnäsin kylpylässä, luistelemassa, hikilenkillä, sieniretkellä, viikon ruokaostoksilla, pesin monta koneellista pyykkiä, juoksin kirppareilla etsimässä luistimia (löytyi!), tein tämän viikon sapuskat yms. Silti se huono omatunto vaan kolkuttaa tuolla jossain...

Kaaos on lähinnä pääni sisällä, asiat söhrääntyvät ja enkä saa enää mistään ajatuksesta kiinni.  Kaikki ne "ei-niin-pakolliset-mutta-pitäisi-joskus-tehdä" asiat vaivaavat mieltä. Listalta löytyy niin valokuvakirjojen tekemistä, kirppiskasan selvittelyä, lastenhuoneiden viimeistelyä jne. Suurin osa siis juttuja, joiden tekemistä/tekemättä jättämistä kukaan muu ei edes huomaa.

Huono omatunto aiheuttaa myös sen, että en osaa nauttia toimettomuudestakaan. En pysty käpertymään sohvan nurkkaan kirjan kanssa, kun on olevinaan tärkeämpääkin tekemistä. Silti en saa yhtään hommaa alkua pidemmälle. Lopputuloksena vaellan rauhattomasti ympäri taloa tarttumatta kuitenkaan oikeasti toimeen. Viikkaan pari lakanaa sieltä ja kerään pari lelua tuolta...

Yleensä tähän käy lääkkeeksi vihko ja kynä. Raapustan kaikki mieleen tulevat tehtävät ylös. Kun saan ne eteeni, pään sisäinen kaaos vähenee ja pakotan itseni hoitamaan asioita yksi kohta kerrallaan.

Tänään kävin sentään jo salilla selättämässä "kun-ei-ehdi-kuntoillakaan"-morkkiksen, joten nyt otan sen kynän käteeni ja siirryn purkamaan sisäistä kaaosta paperille...

Arjen keskellä

"Päiväkodissamme on liikkeellä vesirokkoa, tulirokkoa, enterorokkoa ja täitä."

Tervetuloa arki, nyt sen todellakin huomaa alkaneen. Taisin sanoa, että nautitaan elokuussa vielä kesästä, tehdään retkiä ja käydään uimassa. Ilmojen herra on kuitenkin päättänyt toisin ja uikkareiden sijaan on kaivettu kaapista esiin takit ja pitkähihaiset. Nenät vuotaa ja yskittää. Pakko kuitenkin myöntää, että kesän jälkeen on ihana palata normiarkeen ja aikatauluihin. Elämä saa ryhtinsä takaisin.



Arjen myötä viikonloppukin saa hohtonsa takaisin, kun ohjelmallisten arkipäivien jälkeen nautitaan yhdessä olemisesta ja vapaasta ajasta. Tulevan viikonlopun suurin suunnitelma onkin parin seinähyllyn kiinnittäminen ja 3 -vuotiaan lounastoiveen toteuttaminen, sushien askarteleminen.

Hohdokasta viikonloppua!