Suupielet ylöspäin

Eilinen päivä oli ihan huippu. Täynnä kaikkea kivaa aamusta iltaan. Kirkkaalta taivaalta paistanut aurinko oikein kruunasi päivän. Aamulla noukin ystäväni kyytiin ja suuntasimme kohti Naantalia ja Supertreenejä. Tuo tapahtuma on mun kevään merkkini. Ystäväni kanssa laskeskeltiin, että ekan kerran ollaan tuolla taidettu olla 12-13 vuotta sitten. Väliin on jäänyt vain pari lasten vauvavuotta. Eikä tapahtuma taaskaan pettänyt. Hyvää fiilistä, hikistä menoa, huiput ohjaajat ja päälle vielä runsaat tuotekassit.

Me aloitimme päivän rennolla kuubalaisella salsalla. Ramon Silverio todellakin laittoi lanteet liikkeelle. Letkeää musiikkia ja helpot liikesarjat, ihana aamunaloitus. Seuraavana suuntasin MFC -tunnille. Mulla on perinne, että joka vuosi kokeilen jotain uutta lajia. Välillä on löydetty hittejä, välillä menty hutiin ja kunnolla. MFC meni hittipuolelle.

MFC on painopalloharjoittelua, jota kuvattiin näin " Ammattilaisten tehokkaiksi toteamat moniulotteiset harjoitusliikkeet aktivoivat yhtä aikaa monet lihasryhmät ja nivelet." Harjoitukset voi tehdä yksin tai pareittain, nyt teimme pareittain. Se olikin virkistävää vaihtelua muihin tunteihin verrattuna. Hiki tuli ja harjoitus tuntui tehokkaalta vaikka liikkeet olivatkin yksinkertaisia. Tätä voisin kokeilla joskus uudelleenkin.

Lounaan jälkeen loput energiat tiristettiin ulos LessMillsin Bodycombat ja Sh´bam tunneilla. Kimmo Jukurin vetämä Sh´bam on ihan huippu, ollut jo monena vuotena mun suosikki. Tunnilla on niin hyvä ja positiivinen energia. Päivän päätteeksi kokeilin vielä Rumbitaa, mutta se ei sitten ollut lainkaan mun juttuni vaan poistuin kesken kaiken takavasemmalle.

Varsinaista liikunnan  iloa koko päivä. En itseasiassa ole moneen, moneen aikaan ollut ryhmäliikuntatunneilla, sillä olen ollut niin innostunut kotitreeneistä. Nyt sain taas kipinää lähteä kokeilemaan muitakin tunteja.

Sokerina pohjalla oli vielä illan musiikkipläjäys. Kotona ehdin vain nopeasti suihkuun ja syömään, sillä illaksi meillä oli poikien kanssa liput Elastisen keikalle. Paikallisessa liikuntahallissa oli tunnelma katossa, kun Ela räppäsi hitin toisensa perään. Mun treenisaldokin kasvoi vielä kunnon käsitreenillä, kun vuorotellen heijasin kumpaakin poikaa ylös katsomaan illan tähteä. Keikka oli ihan huippu ja suupielet todellakin ylöspäin kotiinpäin ajaessa.

Queenie -Remember Wembley

Queenin musiikki on aina saanut kylmät väreet menemään pitkin selkäpiitä. Kappaleet ovat niin voimakkaita ja Freddie Mercuryn ääni ainutlaatuinen. Kappaleita joita kuunnellaan täysillä, ei hiljaa hissutellen. Yli 30 vuotta sitten tehdyt hitit tuntuvat edelleen ajankohtaisilta ja saavat tanssahtelemaan pitkin olohuonetta. Myös mieheni pitää yhtyeen musiikista ja olikin hankkinut meille joululahjaksi liput Queenien Remember Wembley showhun Logomoon.

Logomon sivuilla Queenien showta kuvaillaan näin:
"Queenie toteuttaa kaikki laulunsa täysin samalla tavalla kuin itse Queen teki, alkuperäisillä soittimilla, ilman koneella ennalta äänitettyä musiikkia. Alkuperäiset soittimet ja Michael Kluchin uskomaton ääni yhdessä tekevät jokaisesta showsta uniikin ja vaikuttavan eloisan kokemuksen, joka on täynnä energiaa. Aidot puvustukset ja massiivinen lava sekä valot tekevät showsta uniikin elämyksen."

Parin ensimmäisen kappaleen jälkeen fiilis oli hieman hämmentynyt. Show alkoi parilla vähän harvemmin kuululla kappaleella ja äänentoistossa oli alkuun jotain pientä vireongelmaa. Myöskään vertailua ei pystynyt välttämään, eikä tässä maailmassa vaan ole toista Freddie Mercurya, vaikka kuinka kopioisi eleet ja liikehdinnän. Kun sitten pääsin yli vertailusta ja aloin vaan nauttimaan musiikista, alkoi homma toimia. Bändi ja laulaja olivat tosi hyviä ja mikäs siinä on paukuttaa pari tuntia hittiä hitin perään. Viimeistään Radio Ga Ga räjäytti Logomon katon. Viimeisiä biisejä täysi sali jammasi seisaaltaan. Voin vain kuvitella mikä tunnelma on aidon Queenin konserteissa ollut....

Pari tuntinen vierähti siivillä hyvän musiikin myötä. Tänään olikin sitten pakko katsoa tallessa ollut dokumentti Freddiestä. Show must go on...

Wannabe flowers

Poikkeusten viikko takana. Nämä toukokuun viimeiset viikot ovat aina varsinaista säätöä. Kesäharrastukset alkavat, talviharrastukset loppuvat, on kevätjuhlia, -retkiä sun muuta menoa. Myös mieheni työssä nämä viikot ovat usein hyvin erilaisia normiarkeen verrattuna. Koko ajan ollaan joko menossa tai tulossa. Onneksi countdown lomaan on jo alkanut...

Tällä viikolla löysin torilta kukkamaan wannabet. "Olkaa te muut punaisia, valkoisia ja tylsän yksivärisiä, me ollaan ruudullisia." Olen näitä kirjopikarililjoja himoinnut jo kauan, mutta niitäpä ei niin vaan ole vastaan tullutkaan. Olin niin onnellinen kuin näin nämä pienokaiset, että ostin ne edes ajattelematta mihin ne istutan.

Salon torilta löytyi toinenkin tällä viikolla ilahduttanut asia, nimittäin thaimaalainen katukeittiö Wirat Dolprasit. Pieni vaunu keskellä toria tarjoaa herkullista thaimaalaista ruokaa. Ja niin sydämellisellä hymyllä ja naurulla säestettynä, että itselläkin nousee suupielet korviin ihan väkisin.

Yksi kohokohta oli myös MoisioSteelBandin levynjulkaisukonsertti, jossa kävin poikien kanssa. Kyseessä on Moision yläasteen musiikkiluokkien pannuorkesteri, jossa vanhin kummitytöistäni soittaa. Konsertissa soitettiin rockin klassikoita noilla tynnyriä muistuttavilla pannuilla. Olin valmistautunut lähtemään konsertista puoliajalla, sillä en uskonut kolme vuotiaan jaksavan koko konserttia. Mutta taisi musiikki Rolling Stonesista Totoon iskeä oikein kunnolla, kun molemmat istuivat paikoillaan kuin tatit konsertin loppuun asti.

Sunnuntaina taitaa kuitenkin olla viikon ehdoton ykköstapahtuma. Esikoisen ihka ensimmäinen jalkapallo-ottelu. Sinne suuntaamme koko porukan voimin kannustamaan. Pelaaja itse on tohkeissaan kaikista varusteista ja omasta Supersankarit - tiimistään!

Jekyll & hyde

Perjantaina olen yleensä miettinyt viikon parhaita hetkiä. Tällä viikolla eilinen ilta kruunasi viikon niin, että se on pakko nimetä viikon parhaaksi ja uhrata sille koko postaus.

Mieheni osti meille joululahjaksi liput Turun Kaupunginteatteriin katsomaan Jekyll & Hyde -musikaalia. Odotuksia ei juuri ollut, sillä viime aikoina teatterissa on tullut käytyä niin hävyttömän harvoin.

Mutta voi millainen esitys tuo olikaan. Meni kirkkaasti kärkeen kaikista näkemistäni. Näyttelijät, musiikki, lavasteet, valot ja jopa tuoksutkin loivat eteen sellaisen visuaalisen kokonaisuuden, että sitä ihasteli aivan sanattomana.

Kirkasotsainen tohtori Jekyll suorittaa ihmiskokeen, minkä seurauksena hän

tulee tahtomattaan vapauttaneeksi oman pimeän puolensa ja luoneeksi

julman herra Hyden. Koskettavassa tarinassa tohtori Jekyllin sydämestä kilpailevat

myös kauniit naiset Lucy ja Emma, jotka kylvävät juonenkäänteisiin

romantiikkaa.

 (www.turunkaupunginteatteri.fi)

Pääroolissa oli "munamies" Riku Nieminen. Mielikuvissani mies oli aiemman roolinsa vanki, mutta tämä esitys todisti kuinka lahjakas mies todella on. Ei pelkästään näyttelijänä vaan myös laulajana. Roolin vaihto salamannopeasti Jekyllin ja Hyden välillä oli välillä jopa pelottavaa. Pelkkien eleiden ja ilmeiden myötä hahmo muuttui täysin toiseksi persoonaksi.

Huomio kiinnittyi myös poikkeuksellisen paljon lavastukseen. Useinhan nuo eivät näytelmässä mitenkään nouse esille tai pistä silmään vaan luovat vain puitteet näytelmälle. Nyt lavastus oli todella taidokas ja sitä käytetttin hienosti hyväksi esityksen aikana. Tunnelma oli suoraan menneestä ajasta ja pienillä muutoksilla miljöö muuttui aivan erilaiseksi.

Valaistus ansaitsee myös erityismaininnan. Todella kekseliäitä ja luovia ratkaisuja, joilla saatiin luotua kohtauksiin erilaisia tunnelmia. Ja hei, ikinä ennen en ole teatterissa huomannut käytettävän tuoksuja. Ne vahvistivat elämystä vielä lisää.

Jokohan kehuin näytelmää tarpeeksi... Sivukorvalla kuulin erään katsojan kertovan tulevansa katsomaan näytelmää vielä kolmannenkin kerran. Itsekin mietin, että tämän olisin katsellut mielelläni vielä uudelleenkin. Harmi vaan, että esityksiä on jäljellä enää muutama ja nekin ilmeisesti loppuunmyytyjä.

Kaikki kuvat: www.turunkaupunginteatteri.fi, kuvaaja: Robert Seger

Jälleen jäin miettimään miksei tule käytyä useammin teatterissa tai konsertissa hakemassa tällaisia erilaisia elämyksiä.

Kultturelli sunnuntai

Eilen fiilisteltiin pitkästä aikaa Turkua. Konserttiliput taskussa suuntasimme jo iltapäivästä naapurikaupunkiin.

Aloitimme myöhäisestä lounaasta. Jokirannasta löytyy TV-kokki Michael Björlundin konseptiin perustuva Pub Niska. Ravintolan ruokalistalta löytyy pelkästään "peltileipiä" ts. pizzoja, joka alkuun vähän mietitytti. Vaihtoehdot olivat kuitenkin niin eksoottisen ja herkullisen kuuloisia, että Niskaan kuitenkin päädyimme. Näin landelta tullessa on vaikea muistaa, että isommassa kaupungissa pöytävaraus olisi ihan suotavaa. Onneksi kuitenkin mahduttiin sekaan.

Sisään astuessamme ilma oli varsin sakea savusta, mutta pääteltiin, että kyse ei ollut tunnelman luomisesta vaan hieman reilummin kypsennetyn pizzan jälkihöyryistä. Ravintolan konseptiin kuuluvat Ahvenamaalaiset laadukkaat raaka-aineet. Ja ne kyllä maistuivat ruuassa. Omassa pitsassani oli kylmäsavustettua lohja ja piparjuurikastiketta. Kuulostaa hassulta yhdistelmästä pizzaan, mutta täytyy sanoa, että toimi loistavasti. Eikä myöskään mieheni karitsanlihalla höystetty pizza jäänyt yhtään heikommaksi. Varsin raskaat nuo pizzat kuitenkin olivat ja se meinasi koitua kohtalokseni illan loppupuolella.

Tällä kertaa ei kierretty kauppoja juurikaan vaan keskityttiin muutamaan taidegalleriaan. (Akateemisessa oli pakko käydä kuolaamassa uusimpia keittokirjoja. Millähän perustelisin itselleni vielä muutaman uuden hankinnan?) Minun ja mieheni taidemaku hyvin harvoin kohtaa ja siksi moni seinä meillä ammottaakin edelleen tyhjyyttään. Ollaan itseasiassa jo tehty periaatepäätös, että kumpikin ostaa oman maun mukaisen taulun, johon toisella ei ole sanomista. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin parikin sellaista taulua, jotka kumpikin olisi kelpuuttanut seinälle. Nyt alkoikin mittailu ja mietiskely. Ollaan parin viikon päästä menossa jälleen sinne suunnalle ja kenties haemme jonkun noista tauluista kotiin...

Reissun pääkohde oli Lisa Nilssonin konsertti Logomossa. Mieheni myötä olen päässyt tutustumaan myös ruotsinkieliseen musiikkiin, joka jostain syystä kolahtaa toiselle puoliskolleni kovastikin. Tykkään livenä kuunnella melkein mitä tahansa, mutta tällä kertaa se päivän raskas pizza, pimeä sali  ja rauhallisena soivat balladit tekivät sen, että puolivälissä mietin tosissani huomaisiko kukaan jos ihan vaan muutamaksi minuutiksi sulkisin silmäni...

Uutta kesämusaa

Joskus hyvän voi löytää ihan sattumalta. Ostin ensimmäisen Jason Mrazin levyn yhden kappaleen perusteella. Muistaakseni olin kuullut kappaleen Lucky jossain TV-ohjelmassa. Kolahti heti ja levy on edelleen suosikkejani. Musa on mielestäni sellaista helppoa ja hyväntuulista, jota voi kuunnella milloin tahansa.

Nyt ilmestyi uusi albumi "Love is a four letter word", joka on jo neljäs Mrazin levyni. Heti ekan kuuleman perusteella levy tulee olemaan kesäsuosikkini. Tykkäätkö?