Upea Krkan kansallispuisto Kroatiassa

 

Edellisellä kerralla Kroatiassa olessamme yhtenä suunnitelmana oli pistäytyä Krkan kansallispuistossa. Oli kuitenkin niin kuuma, että pienten lasten kanssa reissu ei olisi onnistunut. Onneksi nyt saimme uuden mahdollisuuden käydä tutustumassa tuohon alueeseen. Ja oi, mikä alue se onkaan. Jos lomailet Kroatiassa ja Krka sijaitsee kohtuullisen matkan päässä, niin Mene! ja Koe!


Alueelle järjestetään paljon opastettuja matkoja, mutta omatoimisesti reissu onnistuu myös erinomaisesti. Me lähdimme matkaan omatoimisesti koko matkaseurueemme voimin, sillä Sibenikistä Krkaan oli vain n. 15 minuutin taksimatka.

Taksi jätti meidät puiston porteille ja liput ostettuamme ihmettelimme hetken minne mennä. Meidät opastettiin bussin kyytiin, joka lähti kuljettamaan meitä mutkikkaita serpentiiniteitä kohti matkan määränpäätä. Krkan kansallispuisto on tunnettu erityisesti monista vesiputouksistaan ja vehreästä luonnosta niiden ympärillä. Alueen upeutta ei pysty sanoin kuvailemaan, eivätkä kuvatkaan tee sille oikeutta. Ensimmäiset viitteet alueen kauneudesta saimme jo bussin ikkunoista. Jyrkkää rinnettä laskeuduttaessa edessä kimmelsi vehreyden keskellä turkoosinvihreä joki.

Bussin jättäessä meidät alas laaksoon, lähdimme viitoitetulle pitkospuupolulle metsään. Oi, miten toivoinkaan, että olisin saanut kulkea tuolla vailla muita turisteja. Aistia satumetsän jokaisen erityisen ja herkän piirteen. Joka puolella oli pieniä ja vähän isompiakin vesiputouksia ja kaiken ylle kaartuivat vehreät puut. Vesi oli niin kirkasta, että kalat ja pohja näkyivät vaivatta. Metsässä kiemurteleva polku oli tasainen ja leveä ja matka sen mittainen, että porukan 4-vuotias kuopuskin sen jaksoi vaivatta.

n. 2/3 osaa matkasta kuljettuamme pääsimme loppuhuipennuksen äärelle. Isot upeat putoukset, jotka laskeutuvat altaaksi tehden alueelle luonnon oman vesipuiston. Mekin olimme varustautuneet uintia varten, mutta epätasaisen pohjan takia tyydyimme kahlailemaan rannan lähettyvillä. Vesiputousten juurella olikin oivallinen taukopaikka. Jäätelöä tai ruokaa on tarjolla kioskeissa, mutta tilaa on vaikka omalle piknikille. Tähän lähelle rantautuvat myös jokilaivat, joilla myös voi tulla alueelle.

Näiden putouksien juurelta alkaa nousu kohti bussipysäkkiä. Matkalla on vielä monen monta mahdollisuutta ihailla upeita putouksia ja yrittää ikuistaa niiden kauneutta kuviin.

Vinkkejä Krkan retkelle:

- jos tulet taksilla, pyydä taksikuskilta puhelinnumero, sillä Krkassa ei päivystä takseja vaan se pitää erikseen tilata hakemaan...
- WC on maksullinen, varaa kolikoita mukaan
- reitin loppuosassa on paljon rappusnousua, joten reitti ei ole esteetön.
- vehreä metsä suojaa suoralta auringonpaisteelta, mutta kuumimmalla helteellä ilma saattaa silti olla tukalan kostea

Majakka dyynien keskellä

Mulla oli yksi toive Tanskan matkan suhteen, haluan nähdä ne kuuluisat dyynit. Niinpä Legolandin jälkeen otettiin suunta kohti pohjoista. Päätepisteenä meillä oli Rubjerg Knuden majakka lähellä Lönstrupia. Pikkuteitä ajellessa horisontissa näkyi jotain kummallista. En ensin edes ymmärtänyt näkemääni, mutta sitten tajusin ne valtaviksi hiekkavuoriksi. Siellä keskellä ei mitään oli pysäköintipaikka, josta lähdimme vaeltamaan polkua pitkin kohti noita vuoria.

Päivä oli tuulinen ja mitä lähemmäs merta tulimme, sitä kovemmin tuuli yritti meitä käännyttää. Sisukkaasti kuitenkin jatkoimme eteenpäin kohti tuota ihmeellistä näkyä. Kiipesimme upottavaa mäkeä ylöspäin huipulle asti. Silloin tuuli todella näytti voimansa. Atlantilta pääsi puhaltamaan esteittä ja pienet hiekanjyvät antoivat kasvoille kuorintaa. Pienin retkeilijä sai tässä kohtaa totaalisen ahdistuskohtauksen ja hetken sylittelyjen jälkeen lähti isän kanssa alaspäin. Esikoisen kanssa kavuttiin vielä seuraavankin nyppylän päälle ihastelemaan itse majakkaa.

Liikkuva hiekka ja eroosio tulevat koitumaan vielä majakan kohtaloksi. On arvioitu, että kymmenen vuoden kuluessa majakka tulee vajoamaan mereen. Majakan vierellä aiemmin olleet rakennukset ovat jo aiemmin hävinneet taistelun luonnon voimille.

Voisin kuvitella, että hieman tyynemmän sään vallitessa olisimme viettäneet tuolla aikaa hyvinkin pitkään tutkien ympäristöä paremmin. Toisaalta nyt kovalla tuulella näkyi selvästi luonnon ja ihmisen marssijärjestys ja kokemus oli pysäyttävä. Ehdottomasti yksi hienoimmista paikoista, joissa olen käynyt.

On this earth, a shadow falls - Salon Veturitallissa

Eilen kävimme ennen mummin synttäri-illallista Salon taidemuseossa. Vanhaan, yli satavuotiaaseen veturitalliin tehty museo on kerännyt vuosien mittaan useita hienoja taidenäyttelyitä. Tällä hetkellä museossa rikotaan kävijäennätyksiä, kun näytillä on Nick Brandtin huikea valokuvanäyttely " On this earth, a shadow falls".

Nick Brandt on aloittanut uransa valokuvaajana ja lyhytelokuvaohjaanana tehden paljon mm. musiikkivideoita. Vuonna 1995 Brandt kuvasi Michael Jacksonin Earth Song - musiikkivideon Tansaniassa ja tuo kuvausmatka mullisti hänen uransa. Hän jätti nousevan uransa musiikkivideoiden ohjaajana ja keskittyi Afrikan luonnon kuvaamiseen ja luonnonsuojeluun perustamansa säätiön kautta.

Valokuvanäyttelyn 65 teosta ovat häkellyttävän tarkkoja eläinkuvia. Isokokoiset teokset ovat todella vaikuttavia. Näyttää kuin eläimet suorastaan poseeraisivat kuvaajalle. Valokuvat vaativat ottamaan askeleen lähemmäs katsomaan yksityiskohtia ja seuraavaksi taas pari askelta taaksepäin, jotta voi täysin vaikuttua kuvien tunnelmasta. Kuvien vieressä oli kiehtovia tarinoita tilanteista, joissa kuvat on otettu. Oikeaa hetkeä on odotettu päiviä, jopa viikkoja. Olisin voinut tutkia ja katsoa kuvia kauemminkin, mutta pari nopsajalkaa määritti tällä kertaa tahdin.

Suosittelen ehdottomasti käymään, jos täällä päin liikut. Näyttely on avoinna 17.5.2015 asti.

Salon taidemuseo Veturitalli

Mariankatu 14

24240 Salo

Ps. jos haluat lukea muutaman näyttelyn valokuvan kiehtovista taustoista, se onnistuu täältä. kuvan kohdalla kelaa sivun alalaitaan, sieltä löydät kuvaajan itsensä kertoman tarina.

Metsään meni

Eilen lähdettiin poikien kanssa suurella tohinalla metsään, sinne lapsuuteni maisemiin. Monien kehumat jättimäiset sienisaaliit ne siellä odottaisivat meitä, takuuvarmoissa sienipaikoissa. Tätini opetti minut tunnistamaan herkkutatin, joten niitä ainakin poimittaisiin ja tultaisiin ison sienikorillisen kanssa kotiin. Ajatuksissa välkkyi rentouttava retki metsässä tarpoen ja kannonnokassa eväitä syöden.

No, ei mennyt niin kuin Strömsössä tämä reissu. Ensinnäkin joku oli siistinyt ja hakannut sen metsänpläntin ihan tunnistamattomaksi. Vanhat polut olivat tyystin kadonneet metsäkoneiden jälkien alle. En löytänyt edes niitä vakkarisienipaikkojani. Saalis oli lähinnä säälittävä. Tatteja ilman matoja oli muutama hassu, muista sienistä ei havaintoja juuri tehty. Loppuhuipennuksena kimppuumme hyökkäsi joukkueellinen hirvikärpäsiä. En ole oikeasti ikinä nähnyt niin paljon noita pieniä tarraajia kerralla. Niitä tunki korvaan ja suuhun sekä kauluksesta sisään. Kiljuen ja huitoen juoksimme metsästä pois.

Että sellanen rentouttava metsäreissu meillä. Esikoinen ilmoitti, ettei enää ikinä tule metsään. Piste.

Suoritin tänään myös arvonnan. Random.orgin toimiessa virallisena arvontakoneena voittajat olivat: Jolana, Sikurina, Hukkakukka, Päivi ja Anne. Laitan teille sähköpostia tulemaan. Onnea!

Luonnon helmassa

Aivan meidän lähellä on pieni saari. Saari, joka hädin tuskin on irti mantereesta. Saarella on leirintäalue ja luontopolku. Pieni uimaranta, kahvila, minigolfrata ja leikkikenttä. Sympaattinen pieni saari.

Tuo saari on meidän vakioretkikohde. Mukavaa vaihtelua oman kadun puistolle ja omalle pihapiirille. Saarelta löytyy aina jotain tutkittavaa ja ihmeteltävää. Joka kerta kuitenkin tietyt asiat ovat pakollisia. Leikkipuistoon kiipeilemään, luontopolkua pitkin uimarannalle syömään eväitä ja lopuksi tarkistamaan minigolfradat ja suunnittelemaan oikeat lyöntiradat.

 

Maanantainakin retkeiltiin. Pakattiin reppu ja lähdettiin katsomaan kuinka kevät on edennyt lahden toisella puolella. Katsottiin kuinka sorsat olivat löytäneet itselleen mukavan uima-altaan, nautittiin auringonpaisteesta ja leikittiin majavaa. Ja tietenkin syötiin ne eväät...

Majavat tauolla

Ihana valo

Maanantaina pakattiin poikien kanssa eväsreppu ja lähdettiin retkelle. Aurinkoa on viime päivinä näkynyt niin niukalti, että pilvettömästä taivaasta piti ottaa kaikki irti. Onneksi otettiin, nyt olen neljän seinän sisällä kahden korvapotilaan kanssa. 

Aurinkoa päivääsi,

Aarteenetsintää

Maanantaina laitoin arvuuteltavaksi tämän kuvan. Tiedätkö mitä kuvassa on?

Jos olet harrastaja todennäköisesti arvasit heti. Geokätköhän se... Olen jo ennenkin maininnut innostuvani helposti uusista jutuista. Tämän kesän uutuus ja innostus oli geokätköily. Olin siitä toki kuullut aiemminkin, mutta en lainkaan perehtynyt mistä oikein on kyse. Ystäväni kertoi keväällä aloittaneensa kätköilyn poikansa kanssa. Ahaa, mullekin aukeni palanen siitä mitä tämä harrastus oikein on. Ja sitä voi harrastaa lapsen kanssa. Minä myös! Nyt! Mitä pitää tehdä?

Esikoiselle myin harrastuksen aarteenetsintänä. Ensimmäinen reissu oli katastrofi. "Aarteen" sijaan palattiin kotiin hyttysten pistojen ja punkin saattelemina. Ei löydetty mitään. Hyvä, että löydettiin takaisin kotiin. Harmitti. Eihän tässä ole mitään kivaa. Seuraavana päivänä kuitenkin pakattiin reppu uudelleen ja lähdettiin toisen kätkön luo. Nyt onnisti nopeasti ja jutun juonikin alkoi hahmottua. Kesän aikana on haettu kätkö jos toinenkin ja tämän harrastuksen hauskuus ja monipuolisuus on tullut esiin. Käytiinpä Puolan reissullakin korkkaamassa muutama paikallinen kätkö. Yksi hienoimmista jutuista tässä harrastuksessa onkin mielestäni se, että raikkaan ulkoilman lisäksi tulee nähtyä täysin uusia kulmia tutuistakin paikoista.

Haluatko tietää mistä on kyse? Ympärillesi on piilotettu kätköjä, joista et ole ollut lainkaan tietoinen. Muutaman kätkön haettuasi alat katsella ympäristöäsi eri tavalla. Kätköjä voi siis olla missä tahansa. Kurkkaapa tästä linkistä karttaa ja etsi paikka jossa olet juuri nyt. Jos kartalla näkyy myös "laatikoita", näet siinä kätköpaikkoja. Ei väliä oletko kaupungissa vai maaseudulla. Ellet nyt ihan eräseuduilla asustele niin uskoisin kartalla näkyvän edes yhden kätkön. Stop! Älä nyt vielä säntää etsimään. Muutama perusjuttu ensin.

Mistä kätkön löytää?
Kätkön koordinaatit on ilmoitettu www.geocatching.com osoitteessa. Koordinaattien lisäksi kätköstä on kerrottu usein joku vihje. Samassa yhteydessä on usein myös kerrottu lisää paikasta, johon kätkö on piilotettu. Kannattaa myös lukea kätkön jo löytäneiden kommentteja. Sieltä saattaa löytyä vihje poikineen. Sekä kätköille että maastoille on annettu vaikeus-pisteitä yhdestä viiteen. Kannattaa aloittaa helpoimmista, jotta pääsee hommasta jyvälle eikä harrastus kaadu omaan mahdottomuuteensa heti alkuun. Kun on muutaman kätkön onnistuneesti löytänyt, harjaantuu jo katsomaan mahdollisia paikkoja. Kätköt voivat roikkua, olla kiinni magneeteilla, vaatia kivien siirtelyä, mitä vain...

Mikä on kätkö?
Kätkö voi olla pieni tai iso. Pieni tarkoittaa sellaista filmipurkin tai täytekynän kokoista, suuri voi olla vaikkapa saavi. Kätkön koko on ilmoitettu samalla kuin koordinaatit ja vihjeet. Vähimmillään kätkössä on pelkkää paperia, johon kuitataan löytö. Usein niissä voi olla mukana kynä. Joskus myös kulkijoita. Kulkijat ovat niitä, jotka poikaani kiinnostavat. Ne voivat olla esimerkiksi Kinder-munien yllätyksiä, joita voi vaihtaa omiin. Tai sitten niitä virallisempia kulkijoita, jotka rekisteröidään ja jatkavat matkaa kätköstä toiseen.

Ollaan törmätty esikoisen kanssa muutamiin todella hienoihin toteutuksiin. Yksi hauska magneettinen kätkö, joka oli iso ja täysin näkyvillä, mutta kesti hetki tajuta, ettei se kuulu rakennelmaan vaan todella on kätkö. Lisäksi kuvissa oleva puunrunko hässäkkä. Se löydettiin helposti, mutta ihailtiin kyllä pitkään. Olipa viitseliäs toteutus.

Sitten etsimään
Itse olen sitä mieltä, että pohjatyö kannattaa. Itse mieluummin kotisoffalta kartoitan kätköjen paikan noin suunnilleen. Luen vihjeet ja kommentit, joten ennenkuin lähden liikkeelle minulla on jonkinlainen kuva mistä lähden kätköä etsimään. Tiedän pitääkö kiivetä vai sukeltaa sillan alle. Onko tiedossa vaikea etsintä vai tiedänkö heti missä piilo on.

Meillä yhdistetään kätköily useimmiten lenkkeilyyn. Kartasta olen suunnitellut kivan reitin, jonka varrella on muutama kätkö. Esikoinen pyöräilee ja minä kävelen. Kun kätköt mukavasti rytmittää reissua, ollaan helposti ja huomaamatta ulkoiltu reilut pari tuntia. Me ollaan kiipeilty puissa, tutkittu kirkon muureja ja vanhoja siltoja. Kopeloitu patsaita ja penkkejä. Rämmitty niin metsässä kuin ojissakin.

Kun kätkö on löydetty, kirjoita paperiin päivämäärä ja oma nimimerkkisi. Voit logata kätkön heti tai myöhemmin myös www.geocatching.com -sivulle.

Mitä maksaa?
Mitä haluat panostaa. Alkuun pääsee ilman mitään lisävälineitä. Tosiharrastajilla on tarkat gps-laitteet ja muut apuhärpäkkeet. Tällainen harrastelija luottaa puhelimeensa ja kassista löytyy apuvälineiksi lyijykynä. Helpoimpia kätköjä voi löytää ilman gps-laitteitakin, mutta jos sinulla on älypuhelin ja mobiilidatayhteys, kannattaa ladata ilmainen sovellus puhelimeesi. Sillä voit tarkistaa kätkön sijainnin vielä paikanpäällä.

Lisätietoa suomeksi: http://www.geokatkot.fi/
Geokätköily sivusto: http://www.geocatching.com

Oletko kokeillut jo?