6.5.2013

Kahvia ja kakkua

Aurinkoista viikon alkua!

Takana mukava viikonloppu. Hyvin nukuttuja öitä ja puutarhaterapiaa. Lauantaina tuntui vihdoin siltä, että kesä on tulossa. Sen kunniaksi käytiin taimikaupassa ja tuhottiin yksi iso oksakasa maisemaa pilaamasta.



Sunnuntaina kahviteltiin jälleen merkkipäivän johdosta. Kaikki meidän perheen merkkipäivät yhtä lukuunottamatta sijoittuvat alkuvuoteen. Miehen kanssa ollaan yritetty ehdottaa, ettei meidän aikuisten merkkipäiviä tarvitsisi enää muistaa, kun poikia jo juhlitaan useamman kerran kevään aikana. No, puheet eivät ole tehonneet, joten pienet kutsut oli pidettävä. Tarjoiluihin en näissä meidän "kutsuissa" niin kovasti panosta. Ei siis kakkua kynttilöillä, eikä piirakkaa piirakan perään. Tällä kertaa tein yksinkertaisen kääretortun.


Joka kerta kääretorttua tehtyäni ihmettelen, miksi en tee sitä useammin. Niin nopea tehdä, tarvikkeet löytyy aina kaapista ja makua on helppo varioida eri täytteillä. Parempi kuitenkin harvoin kuin ei ollenkaan. Pohjaan olen käyttänyt monia eri reseptejä, mutta tämä Hellapoliisin ohje kuuluu parhaimmistoon. Maku on erinomainen ja rullaantui nätisti.

Kääretorttu

4 munaa
1½ gidl sokeria
1 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhoa
2 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta

Täyte:
1prk maustettua kuningatarrahkaa
2 dl kermaa

½dl maitoa kostutukseen

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen vaahtoon. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina siihen, Tasoita. Paista 225 C n. 7 minuuttia. Kumoa valmis torttupohja sokeroidulle leivinpaperille, anna jäähtyä.

Kostuta torttupohja n. ½ dl maitoa. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka.  Lisää täyte jäähtyneelle torttupohjalle. Jätä yläreunaan 2 cm ilman täytettä ja rullaa alareunasta kääretortuksi. Käännä rulla niin, että yläreuna jää kääretortun pohjapuolelle.

Voit halutessasi vielä koristella kääretortun esim. kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla. Minä menin sieltä mistä aita on matalin ja koristelin vain tomusokerilla. Tomusokeri on siitä näppärää, että se tekee tarjoilusta viimeistellyn näköisen ja samalla peittää pienet kauneusvirheet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...