27.10.2013

Luonnonkosmetiikkaa made in Finland

Minusta on upeaa, että joku viitsii yrittää Suomessa ja yrittää vieläpä niin pienellä sektorilla kuten luonnonkosmetiikka. Olen ollut ihan yllättynyt, että alalta löytyy Suomesta useampikin tekijä. Itse olen nyt tutustunut kahteen suomalaiseen tuotteeseen ja ihastunut molempiin. Tiedän, että mitään kovin mullistavia johtopäätöksiä ei tästä vielä voi tehdä, mutta olen joka tapauksessa positiivisesti yllättynyt.

Flow kosmetiikka on saanut alkunsa vuonna 2004 autotallin takahuoneesta, jossa  valmistettiin alkuun aromaterapeuttisia saippuoita. Nyt valikoima on laajentunut ja kaikki tuotteet valmistetaan edelleen Suomessa Hyvinkäällä Flow kosmetiikan omissa tuotantotiloissa.

Kuvat: valmistajat


Ruohonjuuresta ostamani Flow-kosmetiikan vartalokuorinta on osoittautunut nappituotteeksi minulle. Käytin pitkään Biothermin Huile De Gommage öljymäistä vartalonkuorinta-ainetta, joka on aivan ihanaa, ihanan kuoriva, iho jää hyväntuoksuiseksi ja pehmeäksi. Olin varma, että en yhtä hyvää korvaavaa tuotetta voisi löytää. Flow kosmetiikan Vanilja-Appelsiini Himalajansuolakuorinta pärjäsi tässä kisassa loistavasti. Tuoksu on hyvä, mutta mieto, saisi jopa olla voimakkaampikin, sillä vanilja ja appelsiini ovat suosikkituoksujani. Suola kuorii ihon ihanasti, kunhan muistaa välttää kohtia, joista iho on rikki eikä aja säärikarvoja juuri ennen kuorintaa (t. nimim. been there done that). Lisäksi tuote on todella riittoisaa. Suihkun aikana iho tuntui vähän tahmealta, mutta kuivattelun jälkeen tahmeus muuttui ihanan kosteutetun tuntuiseksi eli ainakaan minun ihoni ei vaatinut kuorinnan jälkeen rasvausta. Hinnaltaan tämä tuote on edullisempi kuin aiemmin käyttämäni. Sarjaan kuuluvat myös kookos-sitruuna ja piparminttu kuorinnat. Luulenpa, että käyn näistä jotain hankkimassa joulupukin säkkiin...


Toinen suomalainen luonnonkosmetiikan valmistaja on Mia Höytö Cosmetics, jonka valikoimasta löytyy ihanan kuuloisia tuotteita; Ihana, Kaunis, Silkki, Unelma... Minä hankin Joliesta Kaunis -kasvojenpuhdistus geelin. Aiemmin olen käyttänyt Biothermin tuotteita, joihin olen ollut tyytyväinen, mutta halusin hakea luonnonmukaisempaa vaihtoehtoa.

Kuva: http://miahoyto.com/
Kaunis on kaunis jo ulkonäöltään. Monet luonnonkosmetiikan tuotteet ovat ulkoasultaan todella ankeita, mutta tämä pullo toimii kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kaunis! Tuote on hivenen kalliimpaa kuin normisti käyttämäni, mutta mielestäni tämä oli myös riittoisampaa. Pieni määrä tuotetta riittää ja se vaahdottuu hyvin. Puhdistusteho on mielestäni hyvä vaikka meikkiä olisi enemmänkin kasvoilla ja pesun jälkeen kasvot eivät kiristä. Harmi vaan, että samaan sarjaan ei ole kasvovettä. Nyt ostin pariksi Madaran kasvoveden (jota muuten sai paikallisesti Sokoksesta. Mukava yllätys !)

Jos mietit luonnonkosmetiikkatuotteita niin kannattaa ehdottomasti harkita myös näitä suomalaisia merkkejä. Minut ne ainakin ovat yllättäneet erittäin positiivisesti. Ja vinkata saa myös muista suomalaisista luonnonkosmetiikkatuotteista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...