1.9.2014

Luksusta kosmetiikkakaapista

Luonnonkosmetiikan uudet kokeilut ovat olleet kesän ajan aika pienellä. Yksinkertaisesti kyllästyin kaapissa pyöriviin pulloihin ja purtiloihin ja olen käyttänyt olemassa olevaa kosmetiikkaa pois.

Keväällä kuitenkin tein tilauksen, jonka sisältö on ollut siitä asti päivittäisessä käytössä ja ansaitsee erityismaininnan. Tämä nelikko kuuluu siis jokapäiväiseen ihonhoitooni ja olen ollut kaikkiin tuotteisiin enemmän kuin tyytyväinen.




Mia Höydön KAUNIS kasvojenpuhdistusaine on ollut nyt käytössäni noin vuoden. Tykkään koostumuksesta ja tehosta. Putsaa meikin kasvoilta hyvin ja vaahtoaa ihanasti iholla. Eikä jätä ihoa kiristäväksi jälkeenpäin. Päivittäisessä käytössä purkki on kestänyt yli puoli vuotta eli on todella riittoisaa.

Hyvät kokemukset kasvojenpuhdistusaineesta saivat minut tilaamaan myös saman sarjan kasvoveden ja seerumin. SÄIHKE kasvoveteen suhtauduin alussa vähän epäillen, sillä olin niin tottunut hinkkaamaan kasvojani kostutetulla pumpulilla. Tämä kasvovesi nimittäin vaahdotetaan käsissä ja taputellaan kasvoille. Nyt olen ihan myyty tälle tuotteelle. Kasvovesi menee kaikki sinne minne pitääkin eikä pumpulitupon uumeniin. Fiilis on todella virkistävä. Myös tämä on ollut todella riitoisaa, sillä käytän tuotetta aamuin illoin ja puoli vuotta sitten ostettua kasvovettä on vielä reilusti jäljellä.


Höydön seerumi on ensimmäinen kokeilemani seerumi. Olin lukenut siitä ylistäviä kommentteja mm. Saara Sarvaksen blogista, joten päätin kokeilla itsekin.  LUMOUS -seerumin markkinoidaan kiinteyttävän ja silottavan ihoa, sekä kosteuttavan pitkäkestoisesti jne. jne. positiivia vaikutuksia. Vaikeahan kaikia näitä lupauksia on lähteä arvioimaan, mutta selkeästi iho tuntuu napakammalta seerumin jälkeen. Olen siis nauttinut tämänkin tuotteen tunteesta iltaisin ihollani. Eipä uskalla enää poiskaan jättää, ties minne kasvot valahtaa jos vaikutus loppuu ;)


Nelikon viimeisenä on Patykan silmänympärysvoide. Olen kokeillut useampia kalliita ja halpoja ja niillä on useimmiten ollut mielestäni turvottava vaikutus. Kalliit purkit ovat jääneet kaapin perille käyttämättöminä :( Patykan tuote taas on soveltunut minulle mainiosti ja pieni purkki on ollut päivittäisessä käytössä nyt vuoden ja silti sitä edelleen riittää. Nuppineulanpään kokoinen määrä voidetta riittää ja ohut voide levittyy ja imeytyy helposti. Mielestäni on siis todella hintansa arvoinen.

Näiden lisäksi käytän toki vielä aamuin illoin kosteusvoidetta ja ajatuksena on jossain vaiheessa ottaa käyttöön jompaan kumpaan näihin sarjoihin kuuluva voide. Tällä hetkellä vaan purkkia ja purnukkaa löytyy kaapista sen verran, etten ole antanut itselleni ostolupaa siihen.


Patyka ja Mia Höytö kuuluvat molemmat keskihinnan yläpuolella olevaan luonnonkosmetiikkaan, mutta ainakin itse olen tuntenut näiden olevan hintansa arvoisia. Kaikki tuotteet ovat olleet todella riittoisia, joten en koe hinnankaan olevan este näiden hankkimiselle. Näiden kohdalla myös odotan usein alennuskoodeja tai -myyntejä, joilla hinnasta saa ainakin pikkuisen pois. Mia Höydössä erityisen plussan tuo vielä kotimaisuus.

Kotimaisuudesta puheenollen... Anne Kukkohovi on lanseerannut uuden luonnonkosmetiikkasarjan Supermoodin. Kiinnostava konsepti. Kunhan saan purkkimerta vähän kuosiin, niin taidanpa käydä vähän tutustumassa...

PS. Muistathan arvonnan, jossa voit päästä kokeilemaan c/o Gerdin Eco Deodoranttia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...