17.1.2013

Blankon lammaspasta

Turun suunnassa asustavat tietävät ehkä Blankon lammaspastan maineen. Herrrrkullista! Mieheni tilaa Blankossa aina sen. Ehkä juuri siksi hän kerran kiikuttikin minulle netistä löytämänsä Blankon lammaspastan reseptin tai ainakin toisinnon siitä. En osaa verrata kuinka lähellä maku on alkuperäistä, mutta todella hyvää tämäkin. Lampaan korvaan arkioloissa naudan paistilla (kuten kuvassa), olenpa joskus tehnyt purkkilampaanlihallakin.


Lammaspasta

400g lampaan sisäfilettä (tai naudan paistisuikaleita)
2 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta
4 dl villirucolaa silputtuna
3 dl punaista pestoa (laitoin 190g pestopurkin kokonaan)
500g tagliatellea tai muuta pastaa
1 dl parmesaanilastuja
3 rkl paahdettuja pinjansiemeniä
tuoretta basilikaa annoksen päälle

Paahda pinjansiemenet kuumalla pannulla. Laita sivuun odottamaan. Viipaloi fileet ja paista ne kypsiksi pannulla öljyssä valkosipulin kera. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi paprikajauheella. Siirrä apulautaselle odottamaan lämpimään paikkaan.

Revi rucolat samaan pannuun ja freesaa rasvassa, joka jäi pannuun. Nosta syrjään.

Keitä pasta

Sekoita lämmin pasta ja pesto samalla pannulla nopeasti.

Annostele lautaselle pasta ja nosta päälle rucolaa ja lihaa. Koristele parmesaanilastuilla, pinjansiemenillä ja basilikalla. Voit myös sekoittaa pastan, lihat ja rucolan keskenään.

Haastavinta ohjeessa taitaa olla ajoittaminen. Mulla ainakin on joskus ehtineet lihat vähän jäähtyä. Pastan keittoajasta riippuen se kannattaakin laittaa kiehumaan ajoissa.

Ohjeessa kehoitetaan lisäksi panostamaan peston ja lihan laatuun. No, kuten sanottu olen tehnyt tätä naudan paistisuikaleilla ja Rainbown pestolla ja hyvää on ollut silti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...