6.4.2013

Mehevä porkkanakakku

Viikonloppuna juhlistetaan pienesti ja myöhässä kuopuksen nimppareita. Tällä kertaa en jaksanut kokeilla mitään uutta vaan mentiin tutuilla, hyviksi todetuilla resepteillä. Tämä porkkanakakun ohje on Dansukkerin esitteestä poimittu. Todella helppo ja mikä parasta, se nimenomaan kannattaa tehdä jo pari päivää etukäteen, jotta kakku mehustuisi kunnolla. Vaikka joskus on kivaa tehdä kakkuja, joissa on useita vaiheita ja eri komponentteja, niin rakastan näitä "kaikki kerralla sekaisin" - kakkuja.


Porkkanakakku

2½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
3/4 tl kanelia
4 dl (n. 240g) hienoa porkkanaraastetta
1 dl öljyä
2 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää porkkanaraaste ja öljy ja sekoita. Lisää munat yksi kerrallaan sähkövatkaimella vatkaten. Jatkaa vatkaamista pari minuuttia. Voit tehdä kakun vuokaa niin kuin minä tai leivinpaperilla vuorattuun nelikulmaiseen vuokaan, jolloin voit leikata kakun leivoksiksi. Paista 175C n. 40 min. Anna jäähtyä

Kuorrute
200g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl tomusokeria
1/4 tl vaniljasokeria

Vatkaa ainekset keskenään ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Ohjeessa ei mainita kannattaako kuorute levittää heti vai vasta ennen tarjoilua. Olen itse tehnyt molemmilla tavoilla. Jos teet leivoksia niin voisi olla järkevämpää leikata kakku ensin paloiksi ja kuorruttaa vasta sen jälkeen. Kuorrute on sen verran tahmaista, että leikkaaminen siististi on hankalaa...

Koristele halutessasi. Minä pyörittelin porkkanat marsipaanista. Yhtä hyvin päälle voi levittää vaikkapa pähkinärouhetta. Anna kakun mehustua 1-2 päivää jääkaapissa ennen tarjoilua.

Käytännön vinkkinä : jos kuorutat kakun etukäteen niin älä suojaa kelmulla tai katso ainakin, että kelmu on niin korkealla ja kireänä, ettei se koske kuorutteeseen. Kuorutetta on todela hankala korjata jälkikäteen nätisti. Kakkukupu toimii paremmin. Nimim. kokemusta on...


PS: Dansukkerilta saa tilata ilmaiseksi reseptivihkosia. Itse olen löytänyt monta helppoa ja hyvää reseptiä heidän vihkosistaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...