18.7.2015

Kiss my Turku

Luin eilen lehdestä Turussa olevista Eurooppalaisista markkinoista. Markkinoista täynnä eri maiden herkkuja. Ei tarvinne sanoa, että alkoi kuola valua suupielistä. Kotiväki innostui myös reissusta, varsinkin kun siihen luvattiin yhdistää Kupittaan seikkailupuisto.

Aamulla paistoi aurinko ja Aurajoen ranta oli täyttynyt kojuista. Pysähdyttiin syömään crepekset ja maisteltiin monesta kojusta kaikkea pientä. Poikettiin myös kauppahallissa teeostoksilla. Tähän kohtaan kuuluu taas tämä klassinen " Miksei me käydä täällä useammin?" En oikeasti muista, koska olisin viimeksi käynyt naapurikaupungissa vaan hengailemassa. Siitä on ihan liian kauan. Turku olisi pullollaan ihania ravintoloita ja pikkuliikkeitä. Lisäsin juuri "must do" -listalleni Turkupäivän.



Keskustasta livahdettiin sitten puistoilemaan. Pojat halusivat aivan ensimmäiseksi liikennepuistoon ajamaan polkuautoilla. En ole siellä käynytkään viime uudistusten jälkeen. Liikennevalot, kävelytiet, pikkutalot. Ihania! Varsinkin mua ilahdutti polkuautoilla liikkuvat poliisit, jotka antoivat pienille lempeästi ajo-ohjeita. Ajaltelkaa mikä duuni; Liikennepuiston polkuautoileva poliisi.


Seikkailupuistossa otettiin vielä turhat energiat pois pojista ja tummien pilvien saattelemina ajeltiin iltapäivällä kotiin.  Tämä retki taidetaan tehdä tänä kesänä vielä uudelleenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...