15.5.2016

Kesän suunnitelmia



Sateisen viikonlopun aikana ajatukset ovat olleet jo kesässä. Tänä vuonna olen pilkkonut lomani kolmeen osaan. Onneksi takataskussa on kuitenkin sen verran keväältä kertyneitä saldovapaita, että ihan pikkupätkissä en joudu lomaani viettämään. Alkukesään viikko, keskelle kolme ja loppukesään vielä viikko. Kun välissä on vain muutaman viikon työputkia, tuntuu koko kesä lomalta. Tai näin ainakin toivon...

Osa kesän suunnitelmista on jo valmiina, osaa vasta mietitään. Varmaa on kaksi ulkomaanreissua. Kroatiaan perheen kanssa ja Kööpenhaminaan aikuisten kesken. Näiden lisäksi suunnitelmissa on ollut pariskuntamatka Tallinnaan ja onpa puheissa vilahtanut autoilumatka Pärnuseenkin.

Vakkarireissuja tulevat olemaan päivän matkat ainakin Turkuun, Fiskarsiin ja Tammisaareen. Vielä on vähän auki saadaanko tänäkin kesänä meille tukikohta tuonne ihanaan rannikkokaupunkiin. Ellei, niin silti tulemme Tammisaareen päätymään varmasti useamminkin kuin kerran. Myös PoriJazz kiinnostaisi monen vuoden tauon jälkeen.

Ehkä eniten odotan kuitenkin sitä aikatauluttomuutta ja fiiliksen mukana menemistä. Pitkään valvottuja iltoja, myöhään nukuttuja aamuja. Lämpöä, aurinkoa ja leppoisaa yhdessä olemista.

2 kommenttia:

  1. Eksyin blogiisi ensimmäistä kertaa ja pakko tulla heti kommentoimaan - ihanan kuuloisia kesäsuunnitelmia teillä :) voi vitsi varsinkin tuota Kroatiaa (kurkkasinkin jo Kroatia -tunnisteesi alle!).. ei ole vielä koskaan tullut käytyä vaikka todellakin pitäisi. Ensinnäkin sen takia, että KAIKKI kehuvat sitä ja ovat viettäneet siellä upeita lomia, ja toisekseen siksi, että mieheni siskon mies on kroatialainen, joten onhan se sääli, ettei me olla vielä koskaan hänen kotikulmillaan käyty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen Kroatiaa. Niin siistiä, ystävällisiä ihmisiä, kaunis luonto, edullinen maa, hyvää ruokaa... Luulenpa että tämäkään visiitti Kroatiaan ei tule jäämään viimeiseksi...

      Poista

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...