30.1.2013

Koulutettu sushin tekijä

Viime viikolla oli se pitkään odottamani sushi-kurssi. Jo syksyllä hain kurssille, mutta paikat menivät heti. Onneksi kursseja järjestettiin lisää varasijoille jääneille.

Sushit ovat mulle varsin uusi tuttavuus, mutta se on ollut ihastusta alkumetreiltä saakka. Niinpä halu oppia tekemään näitä ihanuuksia ihan itse oli kova. Kurssi itsessään ei ollut mielestäni kovinkaan hyvä, mutta antoi kaipaamani vahvistuksen siitä, että osaan ja voin näitä herkkuja kotonakin tehdä.


Opettajalla oli mukanaan iso valikoima täytteitä ja näin oli helppo kokeilla myös uusia makuja. Mun suosikkeja täytteinä ovat kylmäsavulohi, surimipuikot, kurkku ja avocado. Tuotejuustot tuovat myös kivaa makua näihin.

Kurssilla tekemiäni susheja en pahemmin päässyt maistelemaan, sillä kuume alkoi nousta juuri kurssin aikana. Kuumeisena sushi on kyllä varmaan viimeisiä ruokia mitä suuhunsa laittaisi. No, mies kiitti sitäkin enemmän kun sai syödä yksin kaikki tuliaiset.



29.1.2013

Turkoosia kevään odotusta

Viime viikon pari aurinkoista päivää sai jo uskomaan kevään lähestymiseen. Tosin eilisen ja tämän päivän lumisade palautti hyvin vielä maanpinnalle. Auringonpaisteesta innostuneena päivitin kuitenkin sisustusta vähän keväisempään suuntaan.







Älkää antako kuvien hämätä. Tällainen tila meillä kestää noin kymmenestä kahteenkymmeneen sekuntia. Sen jälkeen on taas lattialla lego-laatikko nurin ja kaikki hyrskyn myrskyn.


27.1.2013

Out of order



Täällä ollaan pikkuhiljaa palautumassa elävien kirjoihin. Pari päivää kuumetta, selkäsärkyä, päänsärkyä. kurkkukipua. Taas muistin kuinka huono sairastaja olen. Joskus kaikessa hulinassa ajattelee, että olisi ihanaa vain maata yksi päivä, lukea lehtiä, olla huolehtimatta mistään. No, en vain osaa olla niin. Kipeänäkään en pysty nukkumaan päivisin, joten tylsistyn hetkessä. Pari kirjaa tuli luettua, mutta muuten nämä olivat pisimmän päivät pitkään aikaan. Nyt sitten esikoisella vuotaa nenä. Katsotaan mikä kierre tästä alkaa..



Kuvat viime viikolta, päivältä jolloin ansaitsin Hyvä Äiti - pisteitä roppakaupalla. Välipala tarjoiltiin poikkeuksellisesti yläkertaan ja nautittiin matalalla pöydällä istuen. Paras välipala ikinä, kuulemma. Välillä se on pienestä kiinni...


25.1.2013

Spaces

Mä olen niin koukussa Pinterestiin. Vähän kuin selailisi yhtäaikaa sisustus-, muoti ja lifestylelehteä, mutta silti parempaa. Niin paljon ideoita ja kauniita juttuja. Yksi mun suosikeista Pinterestissä on valokuvaaja Thomas Murphy, joka pinnailee Spaces-kansioonsa ihania sisustuskuvia. Alla olevat ovat sieltä. Fiilistellään...







Kaikki kuvat: http://pinterest.com/therealmurphy/s-p-a-c-e-s/

23.1.2013

Ostoslista vaatehankinnoille

Kun vaatekaappi on myllätty läpi ja eri asuja ja tyylejä mietitty oikein urakalla, alkoi tarvelistakin hahmottua aika selkeästi. Pukeutumisessa olen yleensä varsin mukavuudenhaluinen. Mikään ei saa puristaa tai kiristää ja olon pitää olla mukava. Ei niin että pitää miettiä miten istuu, onko helma liian lyhyt tai näkyykö jostain läpi.

Tarkoitushan koko projektilla oli järkevöittää vaatekaapin sisältöä. Hakea vaatteita, joita voi käyttää monipuolisesti yhdessä ja piristää sitten asusteilla. Muutamat jutut on aika selkeitä. Perusvärit mun kaapissa on ja tulee olemaan valkoinen, musta, harmaa ja beige. Niihin sitten maltilla yhdistellään muita värejä. Kirkkaat värit tulen kuitenkin jatkossa jättämään kauppaan. Romanttiset hörhelöt ei oo lainkaan mua varten. Vaatteissa saa mielellään olla joku juju tai yksityiskohta, mutta ei liehukkeita tai röyhelöitä. Pitsikin on siinä rajoilla... Kuvioissa en oo viihtynyt koskaan eli jätetään nekin suosiolla muille.

Jatkossa olisi tarkoitus käyttää vaatteiden hankintaan vähän enemmän ajatusta. Katsoa ennen ostamista materiaalilappua ja miettiä minkä kanssa vaatetta yhdistetään. Tulla toimeen vähän vähemmällä, mutta laadukkaammalla. Hankkia vaatteita, joiden käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä. Asusteilla voi sitten kikkailla enemmän. Koska en ole ennenkään ollut mikään muodin huipulla ratsastaja niin tämän ei pitäisi olla mikään iso haaste.




Yllä olevassa kuvissa on sellaiset pitää hankkia vaatteet. Pari ohutta neuletta itseasiassa jo hankinkin alennusmyynneistä.  Lisäksi farkkupuoli kaipaa totaalista uudistamista. Kaapista ei taida löytyä parhaillaan yksiäkään siistejä farkkuja. Listalla olisi vaaleat ja tummat skinnyfarkut ja tavalliset farkut. Lisäksi joku kiva farkkuhame kesää varten.

Ruskea nahka on tekemässä paluun mun kaappiin. Käytin joskus lukioaikana mun ruskean kiintiön ihan loppuun, mutta nyt huomaan taas sietäväni tai oikeastaan jopa tarvitsevani sitä. Saapikkaiden ja nilkkureiden hankinta saa tosin jäädä syksylle. Alevalikoimaa olen käynyt läpi, mutta koska mun on niin vaikea löytää jalkaani sopivia yksilöitä, odotan syksyn parempia valikoimia.




Ja sitten ihan perussettiä. Pitkähihaista ja hihatonta toppia, raitapaitaa ja asusteita. Nämä kaikki löytyy jonkinlaisina versioina kaapista jo nyt, mutta töitä varten pitää ostaa vähän paremmat versiot.

Tämä on tallainen järkevä ostoslista, jossa ei ole mitään unelmointia vaan pelkkää tarvetta. Laitetaan ne haaveet sitten erikseen omaan osioonsa.

21.1.2013

Tutustuminen luonnonkosmetiikkaan jatkuu...

Nyt olen testaillut jo hyvän aikaa kasvojen hoitoon luonnonkosmetiikkaa ja jonkinlainen mielipidekin on alkanut syntyä. Olen aiemmin käyttänyt pitkään Biothermin tuotteita ja tykännyt niistä kovasti. Niiden haastajaksi valikoitui Santen tuoteryhmä, valinta oli aikalailla sattumanvarainen, koska luonnonkosmetiikkatuotteista ei ollut aiempaa kokemusta.

Kasvojeni iho on tyypillinen sekaiho eli T-alue rasvoittuu helposti ja posket taas ovat usein kuivat. Ihon kunto on parhaillaan hyvä, parantui paljon kun vaihdoin mineraalimeikkeihin.

Testissä oli siis kasvojenpuhdistusaine, kasvovesi ja hoitovoide. Santen Organic Schisandra puhdistusvaahto toimii ihan hyvin ja puhdistaa ihon kunnolla, mutta se tuoksu... Tuotteen pistävä tuoksu ei miellyttänyt ollenkaan. Pidän muutenkin enemmän puhdistusmaito/- geeli tyyppisestä tuotteesta kuin vaahdosta. Näistä syistä tätä tuotetta en aio uudelleen hankkia.

Santen Organic Schisandra kasvovesi taas on hyvinkin miellyttävän tuoksuinen vaikka on siis ihan samaa sarjaa puhdistusvaahdon kanssa. Tähän olin kaikinpuolien tyytyväinen ja voin käyttää jatkossakin.

Kasvovoiteeksi valitsin Santen Organic Acai 24 h Balancing Creamin sekaiholle. Voide on huomattavasti paksumpaa kuin normaalisti käyttämäni Biothermin tuote ja aluksi olikin vaikeaa annostella tuubista oikea määrä voidetta. Sitä kun tarvittiin niin vähän. Näin talviseen aikaan tällainen paksumpi voide tuntui itse asiassa tosi hyvältä. Kasvovoiteen tuoksu oli myös hyvä ja toi mieleen jotain tuoksumuistoja lapsuudesta. Olisikohan äidilläni ollut joskus vastaavantuoksuinen voide... Myös tämä tuote sai peukun ylöspäin. Samaa sarjaa on olemassa kevyempikin emulsio, jota voisi ajatella kesään.

Kaikenkaikkiaan ihoni ei reagoinut tuotteiden vaihtoon lainkaan, mikä oli erittäin positiivista. Sarjan kasvoveden ja -voiteen käyttöä voin jatkaa, mutta puhdistusvaahto kyllä putosi nyt jatkosta.

Bonuksena lopussa vielä yksi kokeilu luonnonkosmetiikna deodoranteista. Joulumuori oli sujauttanut pakettiin Frantsilan luonnon raikkaan deodorantin. Täytyy taas sanoa, että se tuoksu.... kaikkea muuta kuin raikas mun mielestä, kammottavan pistävä. Haihtuu iholta onneksi varsin nopeasti, mutta silti... Muutenkaan tuote ei vakuuttanut, sillä suoja kyllä petti loppupäivästä. Jumppatunnille ei voisi ajatellakaan menevänsä tämän kanssa. Tätä voisin käyttää leppoisina kotipäivinä, mutta veikkaan että tulee kestämään mun kaapissa pitkään eikä niin positiivisessa merkityksessä.

19.1.2013

Ihana valo

Ihanaa viikonlopun alkua!

Onpa ihanaa kun auringon valo tulvii sisään ikkunoista. Oikein huomaa kuinka herää talvihorroksesta valon myötä. Aamun pakkaslukemat olivat yli -25 C eli nautitaan tänään sisällä takkatulen lämmöstä.




Lapset lähtivät eilen mamman ja pappan luo yökylään. Me ollaan nautiskelu hiljaisuudesta ja rauhasta. Tehtiin eilen illalla molemmille omat herkkupitsat, avattiin punkkupullo ja käytiin saunassa. Lueskeltiin lehtiä ja leikittiin uudella iPadilla. Arjen pientä luksusta.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...