Eilen oltiin lenkillä koko perhe. Normaalisti puolen tunnin lenkki kesti tunnin, kun välillä poimittiin kukkasia, tarkkailtiin muurahaisia ja ihmeteltiin montaa muutakin ihmeellistä asiaa. Ei ollut kiire minnekään. Aikuisenkin pitäisi välillä muistaa laskea leppäkertun pilkkuja ja juosta perhosen perässä. Miten sitä niin helposti meneekään siihen, että on olevinaan kiire, kun oikeasti ei kuitenkaan ole. Lasten myötä on oikeasti alkanut taas huomata asioita, jotka tuntuivat jo välissä unohtuneet. Kuinka hauskaa on huomata kevään ensimmäinen perhonen, laskea niitä leppäkertun pilkkuja ja tutkia kasvimaasta nousevia versoja.
 |
| Kuvaajan omakuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!