3.9.2013

Asuntomessujen inspiroimana

Koko kesänä ei sisällä tapahtunut juuri mitään, mutta nyt sitä taas jaksaa keskittyä sisustamiseenkin.
Muistatteko tämän kuvan asuntomessut postauksestani?


Eteisen liukuovien taakse kätkeytyi käytännöllinen laskutila ja laatikosto. Meillä on eteisessä myös liukuovikaapisto, jonka yksi hylly on käytännössä ollut laskutilana. Muilla hyllyillä on ollut erilaisia koreja ja sitä sun tätä sikinsokin. Kun kaapin ovi vielä usein on raollaan, on näkymä ollut tosi rauhaton. Asuntomessuista inspiroituneena kävin tilaamassa Kalustetukusta laatikot ja mies ruuvaili ne paikoilleen. Kerrankin projekti, johon sain mieheltäkin heti kannatusta. Ehkäpä juuri siksi se laitettiinkin toteutukseen näin nopeasti.


Kauneuspisteitä ei tästä ropise ihan samalla tavalla kuin käytännöllisyyspisteitä, mutta yleisilme rauhoittui ja siistiytyi aikalailla. Myös toiminnallisuus on nyt huimasti parempi. Pipoille, hanskoille ja villareille on kaikille omat laatikkonsa samoin kuin muille eteisessä seilaaville sekalaisille romppeille. Toivonmukaan myös pienet käyttäjät löytävät nyt helpommin etsimänsä. Alla vielä ennen ja jälkeen -kuva.


Ja toki asiantunteva asennustiimi oli nopean toimituksen edellytys. Pieneen tilaan tarvitaan taskukokoinen asentaja...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...