24.7.2014

Kesä ja kirjat

Kesä ja kirjat kuuluvat saumattomasti yhteen. Kuin huomaamatta alan kesän kynnyksellä keräämään yöpöydälle kirjapinoa. Dekkareita, seikkailuja, huumoria, rakkautta.... Kaikenlaisia erilaisiin fiiliksiin sopivia opuksia. Kesän kuluessa pino pienenee yksi kerrallaan, uutta ei siihen kesänä aikana juuri ilmaannu.


Ihan parasta on illalla lasten mentyä nukkumaan syventyä tunniksi pariksi kirjan vietäväksi. Näen tarinan yleensä silmissäni kuin filminauhan. Pettymys onkin aina suuri, jos kohdalle osunut kirja ei kolahdakaan. Olen huono jättämään kirjoja kesken, joten kahlaan ne yleensä loppuun vaikka väkipakolla.

Näissä kuvissa olevista kirjoista suurin osa on jo luettu. Keplerin kirjan jännitystarinan ahmin parissa päivässä. Ballantynen syyllinen oli taas niin ahdistava, että näin painajaisia useana yönä sitä lukiessani. Hakekaa kätilö -kirjat taas veivät 60-luvun Lontooseen, jossa ilot ja surut yhdistyivät kätiöiden tarinoissa. Kyyneleet valuivat useammassakin kohtaa näitä lukiessani.

Hyvän kirjan jälkeen on aina vähän tyhjä olo. Sitä haluaa vielä hetken viipyä tunnelmissa ennen uuden kirjan aloittamista.


Nyt onkin aika käydä valitsemassa pinosta jokin tähän iltaan sopiva teos ja uppoutua hetkeksi muihin maailmoihin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...